Pitkäjänteisiä päätöksiä kaivataan, muuten toiminta on hankalaa – onhan se joka kunnassa ja yrityksessä tiedossa. Ei olisikaan kai pahitteeksi, jos päätöksentekijöille rehdin avoimesti, ehkä jopa korostetusti, kerrottaisiin, että ”tämä on kuulkaa nyt se iso päätös”. Silloin ei tarvitsisi myöhemmin miettiä, missä kohdin on vielä soveliasta vetää hätäjarrusta ja millä kohtaa päätöksen pyörtäminen muuttuu tempoiluksi ja takinkääntämiseksi.
Esimerkiksi voi poimia vaikkapa kulttuuritalon. Osa valtuutetuista, myös niin sanotuista rivikuntalaisista, on toistuvasti yrittänyt huudella aikalisää hankkeelle, joka vielä rakennusluvan myöntämisen jälkeenkin näyttää sisältävän valitettavan paljon kysymysmerkkejä. Juna vaikuttaa kuitenkin jo menneen ohi – mutta milloin? Kun hyväksyttiin sopimus Hartelan kanssa sen rakentamisesta? Kun Torikeskus Oy:lle myönnettiin lainatakaus? Kun hankkeelle myönnettiin rakennuslupa? Kun tälle vuodelle hyväksyttiin kulttuuritalon toimintaa pyörittämään tulevan tytäryhtiön Kangasalan Kulttuurikeskus Oy:n tarpeisiin 200 000 euron toiminta-avustus?
Ei kai ole ihme, että osa kuntalaisista näkee alkuperäisesti fiksun idean takana vaikka millaisia salaliittoteorioita.
Myös tekopohjavesihanke Tavase on osoittautunut junaksi, johon nousemisen jälkeen kyydistä tuntuu olevan kovin hankalaa päästä pois. Riehumallahan saa konduktöörinkin heittämään itsensä ripeästi junasta, mutta kalliiksi se tulee. Sinänsä on ihan ymmärrettävää, jos esimerkiksi Kangasalla halutaan käyttää euroja mieluummin johonkin tärkeämpään kuin oman taannoisen jääräpäisyyden aiheuttamien sotkujen maksamiseen.
Yhtä lailla moni muu seudullinen hanke saatellaan päättäjille kuorrutettuna ”Varsinaisesti tästä päätetään erikseen myöhemmin” -kastikkeella. Maku kuitenkin hieman väljähtyy, kun asioiden palatessa päättäjille sopimusten tai muiden hyväksyntänä huomataankin, että asia tuli oikeastaan päätettyä jo silloin puolitoista vuotta sitten. Tässä kohdin on jo myöhäistä reagoida.
Valtion puolelta näytetään hienosti mallia asioidenhoidossa. Marraskuun puolivälin jälkeen – sattumalta tai ei sopivasti kunnallisvaalien jäätyä taakse – kuntiin lähetettiin lausuntoja varten lukaistavaksi luonnos uudesta kuntarakennelaista. Tuhti ja tarkoin harkittuja sanakäänteitä sisältävä paketti kulunee monen virkamiehen ja luottamushenkilönkin käsissä rentouttavana iltalukemisena, sillä aikaa kuntien lausuntojen laatimiseen ja erilaisten vaihtoehtojen kartoittamiseen on maaliskuun alkupäiviin asti.
Hankalaksi kannanottamisen tekee se, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen saataneen selvyyttä vasta helmikuun loppuun mennessä. Ylen mukaan Tampereen seudulle on lähetetty selvityshenkilöitä, jotka laativat sairaanhoitopiirin alueelle joka kuntaan ehdotuksen, miten sosiaali- ja terveyspalvelut voitaisiin järjestää vuodesta 2015 alkaen. Samalla saatetaan joutua kirjoittamaan uusiksi jo kertaalleen laadittua, kuntien tekemää Pirkanmaan terveydenhuollon kehittämissuunnitelmaa. Täysin hukkaan työ ei kuulemma onneksi sentään mene.
Koska kuntakentän kaavailtu tulevaisuuden muoto on vielä levällään, toivotaan valtion koneistossa sosiaali- ja terveyspalvelulinjausten antavan suuntaa myös kuntien yhdistymisille.
Silti on vielä auki esimerkiksi se, mitä tehtäviä suurten kuntien tai yhteistoiminta-alueiden tulisi hoitaa.
Tampereen yliopiston professori Arto Haveri muistutteli jo syksyllä, että jos kuntarakenteita ollaan muuttamassa, pitäisi pohjaksi tietää se, mitä kuntien tulisi jatkossa tehdä. Lisäksi Haverin mukaan kunnallisen itsehallinnon julkisuuskuva on ollut jo jonkin aikaa huono – kriitikoiden silmissä rahaa joko ”säästetään” liikaa tai vastavuoroisesti ”tuhlataan” liikaa johonkin muuhun. Tilannetta ei ole parantanut se, että kunnat ovat olleet varsin haluttomia lisäämään kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksia.
Kuultaisiinkohan kuntalaisia vielä joskus lähitulevaisuudessa? Ja olisivatko kuntalaiset siihen valmiita?
