Ilta saapuu, jo hämärtää,
on aika yötuli sytyttää.
Tuuli laantuu, rauhoittuu,
luonto lepoon asettuu
Väliin kelotukkien
kiehiset mä veistelen,
pöllin päällä istuen
tulen niihin raapaisen.
Liekit kasvaa empien,
tervassavu kierrellen
tarttuu kiinni takkiini
ja imeytyy mun ihooni.
Pimeys vain syvenee
hirret palaa hehkuen,
lämpö huumaa kiireisen
kulkijan niin tuskaisen.
Rakotuli rauhoittaa,
ken sen ääreen istahtaa.
Mua havuvuode vielä saa
hetken syleilyynsä odottaa;
uneen keijukaista seuraksein
kaipaan maasta satujen.
Aamulla mä heräilen
päältä havuvuotehen
ja edessäni nähdä saan
hiillos hehkuu vielä vaan.
Teki keiju yöllä taikojaan
ja noitui minut nukkumaan.
Oloni on virkeä ja levännyt,
kuin uudelleen oisin syntynyt.
Näin joskus käydä voi
kun rakovalkealla unelmoi.
Kiitos! On rentouttavat lääkkehet,
teillä keijut, noidat ja maahiset!
Antti Nikkinen
