Raisa Fosterin mielestä media piirtää nuorista miehistä hyvin surullista kuvaa

Rattijuoppoja, kouluampujia tai vähintäänkin syrjäytymisvaarassa

Kangasalalaislähtöisen Raisa Fosterin väitöskirja tarkastettiin Tampereen yliopistossa marraskuun lopulla.

Nuorena miehenä eläminen ei aina ole helppoa. Tutkija-tanssi-innostaja Raisa Foster harmitteleekin, että media piirtää nuorista miehistä hyvin surullista kuvaa.

– He ovat joko rattijuoppoja, kouluampujia tai ainakin syrjäytymisvaarassa. Tekemässäni tutkimuksessa halusin kertoa toisenlaisen tarinan. Halusin tietää, mitä nuoret miehet kertoisivat itse itsestään, kangasalalaislähtöinen Foster miettii.

Tutkimuksellaan Foster viittaa marraskuun lopussa Tampereen yliopistossa hyväksyttyyn väitöskirjatutkimukseensa. Tutkimus käynnistyi kesällä 2007 Fosterin, musiikin säveltäjä Maija Koskenalustan ja viiden 15–18-vuotiaan miehen välisenä taiteellisena projektina. Väitöstutkimuksen pohjana ollutta Katiska-teosta esitettiin vuosina 2008–2011 yli 30 kertaa eri puolilla Suomea ja lisäksi neljässä muussa Euroopan maassa. Teos kutsuu yleisön kuuntelemaan ja katselemaan nuorten miesten omaa tarinaa liikkeen ja laulun keinoin kerrottuna.

Foster on työskennellyt vuosia opettajana sekä peruskoulun että ammattikorkeakoulun puolella. Hän tunnistaa suhtautumisen nuoriin miehiin myös opettajainhuoneen puolelta.

– Käy helposti niin, että nuorissa miehissä ei nähdä mitään hyvää, vaan aikuiset ikään kuin menettävät toivonsa jonkun nuoren kanssa. Olen vakaasti sitä mieltä, että esimerkiksi yläkouluikäisillä pojilla on kuitenkin valtava tarve puhua omista asioistaan, myös kivasti ja herkästi. Tätä ei aina vain ole helppoa huomata. Teini-ikäisillä pojilla onkin usein haasteita päästä kanavoimaan energiansa oikein, Foster määrittelee.

 

Katiska-teos toimi Raisa Fosterin väitöskirjatutkimuksen lähtökohtana. Kuva: Eeva Ruokolainen.

Pedagoginen tunnustus

Väitöskirjassaan Foster tarkastelee tunnustuksen antamisen ja saamisen merkitystä kasvatuksessa. Tutkimuksen keskeisin havainto on se, että vastavuoroinen tunnustus syntyy erilaisuuden arvostamisesta ja maailman moninaisuuden ymmärtämisestä.

– Maailmassa, joka asettaa jatkuvasti paineita olla jotakin, mitä yksilö ei ole, ei kai mikään tunnu niin hyvältä kuin hyväksynnän ja tunnustuksen juuri sellaisena kuin tämä on, Foster huomauttaa.

Väitöskirjaa The Pedagogy of Recognition: Dancing Identity and Mutuality kehuttiin omaperäiseksi ja rohkeaksi työksi, jossa taide ja tiede toimivat tasaveroisina tutkimusmenetelminä.

– Itse en kyllä kokenut tutkimusaihettani tai -menetelmääni mitenkään erityisen rohkeaksi. Tutkin vain sitä, mistä olin itse kiinnostunut ja mitä olin havainnut työssäni opettajana ja taiteilijana, Foster huomauttaa.

Raisa Fosterin mielestä kouluopetuksessa pitäisi ottaa nykyistä paremmin huomioon se, että oppilaat rakentavat omaa identiteettiään jatkuvasti. Hän kertoo olevansa itse opettajana ja kasvattajana eräänlainen kykyjenetsijä.

– Pyrin toisin sanoen arvostamaan ihmisen moninaisuutta sellaisena kuin se ilmenee. Pedagoginen tunnustus syntyy yhdessä tekemisestä ja siitä tunteesta, että minua kuunnellaan ja että minä myös olen tärkeä, Foster tarkentaa.

Väitöskirjassaankin hän esittää, että kasvatusta pitäisi pyrkiä muuttamaan suoritusta korostavasta opetustekniikasta kohti improvisoivaa ja kokemuksellista kasvatuskohtaamista.

– En koskaan anna valmiita askelia tanssijoilleni, vaan annan tehtäviä, joihin jokainen vastaa omalla persoonallisella liikkeellään. Näin syntyy uusia liikkeitä ja ajatuksia, joista ei ollut tietoa ennakkoon.

Foster pyrkii itse kasvattamaan kuten opettaa. Viime syksynä Foster opetti Mikkelin ammattikorkeakoulussa kansalaistoiminnan ja nuorisotyön opiskelijoita.

– Käyttämäni improvisoiva opetustyyli jakoi mielipiteitä laidasta laitaan – toiset pitivät, toiset taas ei. Olen sitä mieltä, että oppia ei pidä kaataa opiskelijoiden niskaan ylhäältä käsin, vaan heidät pitää saada oivaltamaan itse.

Foster kuitenkin ymmärtää joidenkin opiskelijoidensa hämmennyksen hyvin. Hän oli itse samassa tilanteessa opiskellessaan vuonna 2005 Melbournen yliopistossa Australiassa tanssi-innostajaksi.

– Alkuun tuntui, että eihän täällä opeteta mitään, mutta ajan kanssa huomasin omaksuneeni todella paljon asioita. Meidät pantiin siis oivaltamaan asioita itse. Opiskelu Australiassa oli sikälikin avartavaa, että se muutti taidekäsitystäni todella paljon.

Melbournessa Foster huomasi, että teatterin ei tarvitse olla vain puheteatteria ja tanssin teknistä taituruutta, vaan taiteenlajien rajoja voi myös rikkoa. Hän paikantaakin oman taiteensa johonkin tanssiteatterin, performanssin tai fyysisen ja visuaalisen teatterin maastoihin.

 

– Tanssi on kuin avoin tila, jonne voi heittäytyä: siellä vallitsee vapaus, siellä ei ole rajoja, Raisa Foster sanoo. Kuva esityksestä Kristallikorot, kuvaajana Eeva Ruokolainen.

Luovaa tanssia

Tanssi on aina ollut Raisa Fosterille tärkeää. Hän aloitti tanssiuransa jo pikkutyttönä baletissa. Kangasalla käytyjen koulujen jälkeen lahjakas tanssija hyväksyttiin opiskelijaksi Tukholman kuninkaalliseen balettikouluun. Siellä nuori nainen ei kuitenkaan viihtynyt, vaan tie toi takaisin Kangasalle ja lukioon.

Aikanaan hän sai työpaikan Pikkolan yläasteelta, jossa hän opetti äidinkieltä ja ilmaisutaitoa. Vuonna 2009 Foster jäi opettajan työstään virkavapaalle. Toissavuonna hän irtisanoutui virastaan Kangasalta ja lähti tutkijan ja freelancerin uralle. Mikkelissä hän on asunut nyt vuoden.

– Irtisanoutuminen oli iso päätös. Töitä on riittänyt mukavasti: olen paitsi opettanut, myös tehnyt uusia teoksia, toiminut kouluttajana ja kirjoittanut artikkeleita. Väitöskirjani on kirjoitettu englanniksi, ja tavoitteenani on kirjoittaa se lähitulevaisuudessa myös suomeksi. Olen haaveillut myös tanssi-innostamisen menetelmäoppaan kirjoittamisesta suomeksi, Foster kertoo.

Vaikka Fosterin tanssiura alkoikin hyvin perinteisen ja formaalin baletin parissa, nykyään hän liputtaa ennemminkin luovan tanssin nimeen.

– Minua ei enää kiinnosta tekninen ja kilpailuhenkinen tanssi, vaan nimenomaan improvisoiva tanssi. Siinä pääsee maailmaan, joka on erilainen kuin rationaalinen maailmamme. Tanssi on kuin avoin tila, jonne voi heittäytyä: siellä vallitsee vapaus, siellä ei ole rajoja. Tämän seurauksena löytää itsestäkin uusia puolia, Foster määrittelee.

 

 

 

 

 

 

 

Fakta:

Raisa Foster (os. Tarvainen)

- Syntynyt 1976

- Vapaa tutkija–tanssitaiteilija.

- Valmistui filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta 2001, väitteli Tampereen yliopistossa aiheenaan tunnustuksen pedagogia marraskuussa 2012. 2005 dance animateur -tutkinto Melbournen yliopistosta Australiasta

- Kokemusta monitaiteellisten näyttämöteosten sekä kokeellisten elokuvien ohjaamisesta ja tuottamisesta. Foster on myös työskennellyt tanssi- ja teatteri-ilmaisun opettajana. Hänellä on opettajan pätevyys.

- Tutkii monitaiteellisissa teoksissaan identiteettiä ja minuutta pääosin erilaisten keho- ja liikeharjoitusten kautta.

- Tekee tanssia kaikille ja kaikkien kanssa tinkimättä kuitenkaan taiteellisista tavoitteistaan. Yhdistelee työskentelyssään sekä taiteen että tieteen tiedonmuodostuksen tapoja.

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?