Tarina kertoo, että englantilaista kirjailijaa ja novellistia G.K. Chestertonia pyydettiin viime vuosisadan alussa kirjoittamaan kolumni aiheesta: ”Mikä maailmassa on vikana?”. Chestertonin kolumni käsitti yhden ainoan sanan: ”Minä”.
Kuvitellaan, että hetken ajaksi ihmiskunnan historiassa olemme viimeinkin saavuttaneet tilan, jossa kaikki on hyvin. Ei ole olemassa nälkäisiä, vaan kaikille riittää ruokaa. Kaikille riittää töitä ja riittävästi lepoa. Kaikki on yksinkertaisesti hyvin. Erityisesti suvisessa Suomessa voimme varsin helposti luulla näkevämme tämän kaltaisen tilanteen. Meille maailman särkyneisyys ja kipu eivät välity aivan niin selvästi, kuin kenties jossain toisaalla. Ajatus on kuitenkin hauras. Se tuntuu rikkovan jotakin perustavanlaatuista tunnetta siitä, millainen maailma todella on.
Entä olisinko itse tyytyväinen tämänkaltaisessa onnelassa? Veisikö perustarpeiden tyydyttäminen pois sen käsin kosketeltavan tunteen tyhjyydestä ja merkityksettömyydestä? Tuon tunteen, jota jotkut markkinavoimat niin taitavasti käyttävät hyödykseen tarjotessaan meille yhä uusia tarpeita tyydytettäväksi. Tuplasti isompi TV ja raskaan sarjan musavehkeet, kyllä tuolla jytinällä pitäisi itsepintaisempikin omatunnon vikinä peittyä. Entäpä muuttuisinko yhtäkkiä paremmaksi ihmiseksi? Tuskinpa itseäni tuossa onnelassakaan kovin paljon kiinnostaisivat toisten tarpeet tai se, mikä on oikein. Onhan näissä omissakin jutuissa työtä kerrakseen. Tässä taitaa olla asian ydin.
Tiedän, mikä on oikein, mutta en tee sitä, mikä on oikein. Tiedän, mikä olisi muille parasta, mutta teen sitä, mikä on itselleni parasta. Tiedän, mikä on hyvää ja kaunista, mutta olen kovin kaukana siitä. Elämäntavan muutokset, laihdutuskuurit ja mietiskely ovat renkaattoman auton korjaamista karvanopilla. Nämä asiat voivat olla sinänsä hyvästä, mutta ne eivät itsessään riitä saattamaan meitä siihen tilaan, johon meillä on kaikkein syvin kaipaus.
Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, mutta tämä kuva särkyi syntiinlankeemuksessa. Tämän vuoksi ymmärrämme maailman kauneuden ja hyvyyden, mutta tiedostamme myös kuinka kaukana itse olemme siitä. Me olemme maailmassa oleva virhe, mutta tämän virheen Jumala itse on luvannut korjata Kristuksen ristin kautta. ”Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti” (Ps. 23:6)
Tomi Koho
Teologian kandidaatti
