Noin vuosi sitten tässä samaisessa lehdessä kerrottiin tapauksesta, jossa veljeni Erkki Toivari löysi kauppansa pihatöiden yhteydessä Luopioisten kirkonkylän keskustassa kallioon hakatun vuosiluvun 1861. Sammalen alta löytyneen vuosiluvun vieressä oli kallioon hakattu ruksi, ja sen keskellä takorautainen kiinnityslenkki.
Yhdessä monen muun kylällä kulkijan kanssa mietimme vuosiluvun tarkoitusta. Muistin nähneeni vanhassa pitäjänkartassa muusta kirjoitustyylistä poikkeavan ruotsinkielisen merkinnän ”Instrumentetsplats” (laitteen paikka) juuri samalla kohdalla.
Kirjoituksessa epäilin, että karttamerkintä ja kiveen hakattu vuosiluku voisivat liittyä yhteen, mahdollisesti johonkin tärkeään maanmittaustapahtumaan, joka olisi tapahtunut juuri tuohon aikaan tuolla paikalla.
Aitoolainen paikallishistoriasta ja erityisesti vanhoista kartoista ja kartoitustoimista kiinnostunut Heikki Pohjola ryhtyi omalta osaltaan selvittämään asiaa. Eläkkeellä oleva Pohjola on toiminut työssään maanmittausinsinöörinä, joten aihepiiri on hänelle varsin tuttu.
Pohjolan ansiosta ja hänen yhteyksiensä kautta asiaan löytyikin lopullinen selvyys ja myös lisätietoa tämänkin artikkelin kirjoittamiseksi. Kyse on todellakin ollut maanmittauksesta, tai tässä tapauksessa voi sanoa jopa laajemmin, koko silloisen Suomenmaan mittauksesta.
Arkistoista käy selville, että maassamme järjestettiin noihin aikoihin laajoja hankkeita, joissa astronomian ja lennätinlaitoksen sekä kolmiomittauksen avulla määritettiin kiintopisteitä karttojen valmistamista varten.
Kartta palkittiin maailmannäyttelyssä
Ehkä mittavin maanmittaushanke tehtiin silloisen Venäjän pääesikunnan topografisen osaston toimesta. Venäläisten hanke palveli ilmeisesti pääasiallisesti sotilaallisten topografikarttojen laatimista.
Suomellahan ei vielä tuohon aikaan ollut omaa kansallista armeijaa. Suomen kaarti toki oli, mutta se oli Pietarissa toimivan pääesikunnan alainen.
Vaikka siis Venäjän keisarinvallan alla olikin, Suomi oli kuitenkin autonominen suuriruhtinaskunta omine siviilihallinnon yksiköineen. Täällä toimi jo tuolloin myös oma maanmittausta ja kartoitusta hoitava virkamiehistö.
Suomalaisten taholla pääpaino mittaustoiminnassa oli ennen kaikkea yhtenäisten kartastojen valmistaminen kehittyvän elinkeinoelämän käyttöön ja muun muassa liikenneväylästön suunnittelua varten. Sen mittavin saavutus kartastoalalla oli koko Suomen kattava 1:400 000 mittakaavainen yleiskartta, joka sai kansainvälistäkin arvostusta ja palkittiin Wienin maailmannäyttelyssä 1873.
Edellä mainitusta Venäjän pääesikunnan mittaushankkeesta on selostus Suomen Maantieteellisen Seuran (Sällskapet för Finlands Geografi) Fennia -julkaisussa (Fennia I, no 12, vuodelta 1889). Selostuksen on kirjoittanut Axel Bonsdorff (1.
Selostus on ranskaksi, joka oli tuolloin yleisesti tieteellisissä artikkeleissa ja virallisissa julkaisuissa käytetty kieli (2.
Selostuksen mukaan koko maahan mitattiin kiintopisteitä, joiden paikka määritettiin tarkasti maantieteellisten koordinaattien (pituus- ja leveysaste) mukaan.
Mittauksia mittapisteillä tehtiin pääasiassa pitkin 1860-lukua, mittauksen selostus on päivätty 17.11.1888. Selostukseen liittyy luettelo mittauspisteistä mittaajineen, mittalaitteineen ja tapahtuma-aikoineen.
Nimistä päätellen mittaajien joukko on ollut kansainvälinen, niin kuin tuohon aikaan oli yleistä kaikkialla valtionhallinnossa. Tuonkaan ajan sukunimien perusteella ei voi tehdä suoraviivaisia päätelmiä kansallisuudesta, mutta voisi olettaa että mittaajina ovat olleet suomalainen Leskinen, (suomen)ruotsalainen Järnefelt, saksalaiset Forsch, Krueger ja Fucss sekä venäläinen Bolscheff.
Bolscheff jätti jälkensä Luopioisten kallioon
Luopioisissa mittaus suoritettiin vuonna 1861, joka on myös se kalliossa oleva vuosiluku. Luopioisissa pisteen (luettelon piste n:o 102) on määritellyt Bolscheff, joka samana kesänä on määritellyt pisteet myös muun muassa Ruovedellä ja Jämsässä. Nämä melko lähekkäin olevat pisteet on mahdollisesti määritetty samalla mittausretkellä.
Luopioisissa mittaajalla on ollut käytössään Repsoldin pystykehä (eräänlainen teodoliitti) sekä 16 kronometria (tarkkuuskello).
Selostuksen mukaan hän on käynyt Luopioisissa toisenkin kerran muutamaa vuotta myöhemmin eli 1864. Kyse on saattanut tuolloin olla kenties jostakin tarkistusmittauksesta.
Hankkeen selostukseen liittyy kartta mittauspisteineen. Mittapisteiden määrityksessä käytettiin hyödyksi astronomiaa.
Kaikille mittauspisteille on laskettu tarkan leveysasteen (selostuksessa: latitude) lisäksi pituusaste-ero suhteessa Pietarin eteläpuolella sijaitsevaan Pulkovaan (selostuksessa: longitude comptee de Poulkova).
Pulkova sijaitsee Inkerinmaalla ja tunnetaan siksi myös suomalaisella nimellä Pulkkala. Siellä edelleenkin toimiva observatorio oli tuohon aikaan keisarillisen Venäjän astronominen keskuspaikka.
Ja niin kuin tiedetään, Pietari oli tuohon aikaan koko laajan Venäjänmaan pääkaupunki. Mutta myös Helsingin observatorio osallistui mittaushankkeeseen.
Kirkko toimi maamerkkinä
Yksi mittauspisteistä sijaitsi siis Luopioisissa, ja se on aikanaan – ehkä merkityksensä vuoksi – merkitty jälkikäteen myös olemassa olleeseen pitäjänkarttaan. Mittauspisteen lisäksi karttaan on samalla tavoin erityisesti merkitty myös kirkon kellotapuli (klocktornet).
Tässä on kuitenkin voinut tulla merkintävirhe, sillä luettelossa Luopioisten kohdalla ”vertailupisteeksi” on määritelty kirkon kupolin risti (la croix sur la coupole de l’eglise), jolle on annettu omat koordinaattinsa. Useimmissa muissa mittauspaikoissa vastaavanlainen vertailupiste on kuitenkin juuri kirkon kellotapuli (le clocher de l’eglise).
Näin on ilmeisesti menetelty sen takia, että varsinainen mittauspiste voitiin tarvittaessa helposti löytää näkyvän ja pysyvän maamerkin mukaan.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo.
Lapissa ja merenrannikolla ei tällaisia ”kirkollisia” vertailupisteitä ole luonnollisestikaan voitu antaa, ja niissä mittauspisteinä onkin käytetty sen sijaan majakoita, virkataloja, ynnä muita ympäristössään jo sellaisenaan erottuvia kohteita.
Luopioisten varsinainen mittauspiste on siis mitä todennäköisimmin juuri tuon laakeaan kallioon hakatun ruksin ja vuosiluvun kohdalla. Keskellä kylää sijaitseva kallio on luultavasti ollut tuolloin nykyistä paljaampi ja näkyvämpi paikka. Se on varmaankin ollut tuolloin paljon käytetty levähdyspaikka kirkossa käyntien ja torimatkojen aikana, ja siksi hyvin soveltuva myös mittauspisteen paikaksi.
Maanmittarit olivat tuolloin, tai pitäisikö sanoa ”jo tuolloin”, suuria herroja.
Mittaajat apulaisineen ja laitteineen ovat varmasti herättäneet melkoista mielenkiintoa kylällä ja koko pitäjässä. Mittaustapahtuma on todennäköisesti vaatinut useita päiviä.
Todennäköisesti Luopioisten kestikievari tarjosi mittausretkikunnalle majoituspaikan ja ruuan sekä mahdollisesti myös kyydin seuraavaan kirkonkylään, seuraavalle mittauspisteelle.
Pertti Toivari
(1 Axel Edvard Bonsdorff (1839–1919) oli suomalainen geodeetti ja kenraaliluutnantti (1901), joka palveli Venäjän armeijassa ja johti mittauksia paitsi Suomessa myös mm. Turkestanissa ja Bessarabiassa sekä järjesti Taskentin observatorion. Hän julkaisi myös 1889 – 1903 useita kirjoituksia maan kohoamisesta Itämeren ja sen lahtien rannikolla.
Lähde: WSOY:n Iso Tietosanakirja
(2 Selostuksen käännöksen suomeksi ovat tehneet yhteistyössä (osaksi tätäkin artikkelia silmällä pitäen) Juho Kettunen, Risto Roste ja Heikki Pohjola.
Astronomiset pisteet Suomessa
Määritetty Venäjän Pääesikunnan toimesta.
Esitetty 17. marraskuuta 1888
Viimeisten 30 vuoden kuluessa Venäjän Pääesikunnan topografinen osasto on määritellyt geodeettisten ja astronomisten menetelmien avulla pituusasteet ja leveysasteet suurelle joukolle pisteitä Suomessa.
Mittaukset ulottuvat Venäjän rajalta alkaen pitkin Suomenlahden rannikkoa Ahvenanmaalle asti muodostaen kolmioiden ketjun, missä on osana vuosina 1829–1833 kenraali Schubert’in johdolla suoritettu kolmiomittaus. Suuri osa venäläis-skandinaavisesta kolmiomittauksesta ulottuu Suursaaresta aina Stuoroiviin ja Kerstinvaaraan Norjan rajalle. Mainittujen trigonometristen töiden avulla määritettyjen pisteiden koordinaatit on esitetty Pääesikunnan topografisen osaston julkaisemassa luettelossa.
Topografisen osaston suorittama päätyö Suomessa oli määrittää lennätinlaitosta käyttäen tiettyjen peruspisteiden pituusasteet, joiden tunteminen on tärkeää sekä tieteellisessä että kartografisessa mielessä. Työhön osallistuivat aktiivisesti myös Pulkovan ja Helsingin observatoriot. Tavoitteena lisätä kiintopisteiden määrää lähetettiin joka taholle suuri joukko kronometrein varustettuja retkikuntia, joiden työ kattoi lähes koko maan.
Seuraavat pituusasteiden erot määritettiin lennättimen avulla:
Turku – Pori
Pori – Vaasa
Vaasa – Kokkola
Kokkola – Oulu
(Forsch ja Järnefelt, 1860)
Pulkova – Helsinki
Helsinki – Turku
(Krueger ja Järnefelt, 1868)
Pulkova – Viipuri
Pulkova – Loviisa
(Fucss ja Järnefelt, 1868)
Pulkova – Viipuri
Viipuri – Kuopio
Viipuri – Joensuu
Joensuu – Kuopio
(Bolcheff ja Leskinen, 1869)
Bolcheffin ja Järnefeltin kronometriretkikuntien vuosina 1860–65 määrittämät pituusasteet pohjautuivat osaksi kolmiomittauksen pisteisiin, joita olivat Rounenmäki, Kilpismäki, Murtomäki, Iimäki ja Tornio, ja osaksi edellä lueteltuihin pisteisiin (lukuunottamatta Kuopiota ja Joensuuta), joiden pituusasteet määritettiin lennättimen avulla. Kuopion ja Joensuun määritykset laskettiin täysin satunnaisin perustein vasta kronometristen havaintomatkojen lopettamisen jälkeen.
Nämä astronomiset pisteet muodostavat täten kolmiomittauksen trigonometristen pisteiden kanssa katkeamattoman verkoston, joka ulottuu suurimpaan osaan Suomea, ja on siten erittäin tarpeellinen toimeenpantaessa kartografisia töitä Suomessa.
Seuraavasta luettelosta ilmenevät astronomisten pisteiden nimet ja sijainti, niiden leveys- ja pituusasteet sekä havaitsijoiden nimet, havaintovuodet, viittaus mittausvälineisiin (Pistorin heijastuskehä = C.P.; Repsoldin pystykehä = C.V.R.) ja käytettyjen tasku- tai rasiakronometrien määrä.
Axel Bonsdorff
(Käännös ranskankielisestä alkuperäistekstistä: Juho Kettunen)
