Jouni Laurimaa piirtää aluksi jäänpintaan rautatangolla haluamansa hahmon. Sitten alkaa sahaaminen. – Näkemykseni jäästä löytyvästä hahmosta tarkentuu vasta sahaamisvaiheessa, Laurimaa kertoo.
-Se aina vähän vähättelee itseään tuo mun mies. Korostaa enemmän teknistä osaamista kuin luovuutta, vaikka luovuuttahan juuri näiden jääveistosten tekemiseen tarvitaan, kuvailee Kaija Laurimaa miestään Jounia, joka tänäkin vuonna on sahannut Vuohiniemessä sijaitsevan mökin rantaan katraan jäisiä veijareita.
Krokotiili, dinosaurus, orava ja muut veistokset muodostavat ringin, jonka keskelle on veistetty jäinen baaripöytä. Jouni Laurimaa kertoo, että retkeilijät pysähtyvät toisinaan pöydän äärelle snapseille.
– Ovat tässä paikalliset mummotkin käyneet potkukelkoillaan ouzo-snapseilla. Eräskin istuksi siinä kelkassa ja snapsia naukatessaan pelkäsi, ettei enää pääse kotiin asti, Laurimaa nauraa.
Snapseja enemmän ohikulkijoita toki kiinnostavat itse veistokset. Liki kolmemetrinen krokotiili ja dinosaurus houkuttelevat perheen pienimmät testaamaan, kuinka dinosaurus- ja krotkotiiliratsastus eroaa perinteisestä hepparatsastuksesta.
– Joskus olemme ottaneet lapsiporukoista kuvia ja tulostaneet ne heille. Vähän kuin olisi suuremmassakin huvipuistossa, Laurimaa kuvailee.
Tarha- ja kouluporukat pääsevät retkillään testaamaan myös liukumäkeä ja napakelkkaa. Samat viihdykkeet ovat käytössä myös Helevetin tunareiden järjestämissä Piitvei-kisoissa helmikuun 23. päivä.
Pingviini suosikkihahmo
Alun perin Laurimaan jääveistoksilla ei ollut esteettistä vaan tuiki käytännöllinen tehtävä. Ne nimittäin estivät jäällä liikkujaa putoamasta avantoon.
– Haimme vaimon kanssa saunavedet rannasta ja mietimme, että jotakin pitäisi pistää avannon eteen merkiksi. Taiteilimme siihen sitten lumiukon, ja kun vaimo taputteli tuolle nokkaa niin kappas hän loiskahti puoliksi veteen. No, siitä sitten idea että ”merkkejä” voisi olla enemmänkin, Jounimaa kertoilee.
Vuosi vuodelta rantaan alkoi syntyä yhä enemmän perinteistä lumiukosta poikkeavaa porukkaa. Syntyivät elefantit, pöllöt ja lopulta pingviinit, joista tuli ohi kulkevien ihastelijoiden suosikkihahmoja.
– Pingviinissä on jotakin sellaista suloista ja herraskaismaista charmia. Aika veikeitä ne olivat keväälläkin, kun alkoivat sulaa ja niiden siipien kärkiin muodostui jääpuikkoja, Laurimaa muistelee.
Katoamisten kevät
Niin, kevät tulee aina, ja olioiden on aika kadota. Luulisi tekijällä olevan melko haikea olo: yhtä teosta Laurimaa kun sahaa valtavalla itse tekemällään sahalla muutaman tunnin verran kymmenisen minuutin jaksoissa ja sitten tsadam; kaikki on poissa muutamissa keväisissä päivissä tai viikoissa.
Laurimaa lohduttautuu kuitenkin ajatuksella, että keväällä hahmot menevät saunan taakse kevätlevolle ja ilmestyvät sieltä takaisin näkyviin pakkasten tultua.
– Sitä paitsi niiden keväistä muodonmuutosta on aika mukava katsella. Joitakin kevät suosii enemmän kuin toisia. Esimerkiksi pitkäkorvainen pupujussi muuttui ilmojen lämmetessä upeaksi istuvaksi häräksi. Dinosaurukset puolestaan näyttävät sulamisen tietyssä vaiheessa nälkäkuoleman partaalla olevilta ohenevine kauloineen ja vatsoineen.
Vuoden 2009 talvi koetteli parin viikon sateineen ja auringonpaisteineen koko konkkaronkkaa. Esimerkiksi elefantilta suli hetimmiten penkki takapuolen alta, ja lopulta jäljellä oli pelkkä vetinen järvenpinta.
– Heti kun ilmat taas kylmenivät, tein uuden katraan jään päälle. Kyllä rannassa pitää elämää olla, Jounimaa tuumii.
Torso Mikki Hiiri
Miten Laurimaa sitten ideoi hahmonsa? Yleensä pariskunta hoitaa suunnittelun yhdessä, vaikkakin jotkut vaimon ideoista täytyy diskata käytännön syiden vuoksi.
– Vaimolla on kauniita ideoita, joista monet toimivat kuvina, mutta eivät siluettimaisina veistoksina, Jouni Laurimaa sanoo ja vaimo myöntää, ettei hänellä ole niin kutsuttua ”jääveistossilmää”.
– Kerran pyysin Jounin tehdä Mikki Hiiren. Kun se oli valmis, siltä jo putosivat kädet. Ei sitä kuitenkaan sorsittu, vaan torso Mikki Hiiri sai oman paikkansa rannasta, Kaija Laurimaa kertoo.
Osin veistosten ulkomuoto on myös riippuvainen jäänrakenteesta ja syksyn säästä.
– Tänä vuonna jää oli tällaista kohvaista, ei rautaista laisinkaan, ja joukossa oli paljon värinsä menettäneitä havunneuloja ja muuta syksyn tavaraa. Olisi varmaan pitänyt hyödyntää ilmiötä ja tehdä ranta täyteen piparkakkuja, Jouni Laurimaa heittää.
Laurimaan veistoksia näkee myös muualla kylällä; muun muassa apteekille hän on viemässä perinteistä aspirin-veistosta.
