On tuossa vanha laavu kupeella kallion,
se suojapaikan kulkijoille monesti suonut on.
Kuka rakenteli sen paikalleen aikanaan,
tiedon lie jo aika vienyt mukanaan.
Vaeltajaa monta on nähnyt se, vaiti heitä kuunnellut,
iloja ja suruja ihmisten ymmärtänyt ja
tarinat harmaiden hirsiensä rakoihin kätkenyt.
On kokenut se uhon öykkärien ja metelin möykkääjien,
on pinnoissaan piirtoja ja viiltoja ymmärtämättömien.
Kaiken tuon on se kestänyt käsittäen;
suurta tuskaa teot nuokin ovat särkyneen ihmisen.
Laavu yksinään sitkeästi vastustaa aikaa,
joka seinää vääntää ja kattoa kallistaa,
vielä sielu sen puhdas on ja sisu lannistumaton.
Saavun yhä uudelleen luo laavun sen,
rauhoitun ja tulet edustalleen sytyttelen,
liekkeihin katselen ja hirsien kuisketta kuuntelen.
Jos sinäkin kulkija polkujen ja latujen
ymmärrät edes hiukan tarinoita hirsien,
niin istahda hetkeksi ja rauhoitu kuunnellen.
Mielestäni tätä tunnelmaa kannattaa tavoittaa!
Antti Nikkinen
