Kun punaiset paloautot kiitävät pillit päällä, silloin on tosi kyseessä.
Puhe pelastusalan säästöistä saattaakin herättää monissa pelon siitä, hidastuuko avun saanti. Helsingin tuore pelastuskomentaja Simo Weckstén kuitenkin tietää, miten verorahoja käytetään parhaiten turvallisuuden hyväksi.
– Silloin kun hälytys tulee, peli on jo menetetty. Kiireelliset tehtävät ovat välttämättömyys, joista ei voi juurikaan säästää, Helsingin pelastuslaitosta kolme kuukautta johtanut Weckstén muistuttaa.
– Suurin säästö saadaan kun onnettomuuksien ehkäisytoimenpiteet tehdään mahdollisimman oikein.
Painotus on sanalla ”oikein”. Kokonaisuutta ei Suomessa vielä kunnolla ajatella.
– Kuvittelemme, että pelastuksemme on huippuluokkaa, koska meillä on Euroopan pisin palomieskoulutus ja valmiusaika on lyhyt, mutta itse asiassa se on vähän harhaa.
Pitkään Helsingin pelastuslaitoksen riskienhallintaosaston päällikkönä ja päällystötehtävissä toiminut Weckstén on niitä harvoja suomalaisia pelastusalan asiantuntijoita, joilla laaja kansainvälinen kokemus.
Poikkeuksellinen on myös hänen tieteellinen lähestymistapansa, jonka ansiosta Helsingin pelastuslaitos on ollut tutkimuksen edelläkävijä vuodesta 2007 lähtien.
– Pyrimme pureutumaan pelastustoiminnan vaikuttavuuden ja tuottavuuden selvittämiseen ensimmäistä kertaa valtakunnassa ja myöskin kansainvälisellä tasolla kyse on ollut aika harvinaislaatuisesta tutkimuksesta.
Sprinklaus ei ole ainut tapa
Simo Wecksténin malli tarkoittaa kiinteää yhteistyötä viranomaisten kesken, kuten Helsingin pelastuslaitos ja sosiaali- ja terveystoimi ovat tehneet jo neljä vuoden ajan. Vanhusten, kehitysvammaisten ja muiden erityisryhmien asumiskäytössä on Helsingissä noin 400 kiinteistöä, joten pikkusummista ei puhuta.
– Väistyvä viraston johtaja kertoi hiljattain, että yhteistyön ansiosta onnettomuuksien ehkäisyn teknisissä kustannuksissa on kolmen vuoden aikana säästetty arviolta 20–40 miljoonaa euroa.
Valtakunnallisesti säästöt voisivat olla satoja miljoonia, ellei jopa miljardin luokkaa, Weckstén uskoo.
Käytännössä keinot voivat olla hyvinkin yksinkertaisia. Turvallisuutta voi kohentaa edullisesti muun muassa asukkaiden ryhmittelyllä.
– Joissakin kohteissa on sen tyyppisiä asukkaita, että toiset selviytyvät riittävän nopeasti ulos ja toiset taas eivät. Vaikeimmin palosta selviytyvät voidaan keskittää esimerkiksi viiteenkymmeneen kiinteistöön ja laittaa niihin riittävä suojaustaso heille, jolloin lopuissa selvitään kevyemmällä.
Palo-osastointi voi olla tehokas myös ilman hintavaa sprinklausjärjestelmää.
– On mietittävä, onko kohteeseen pakko rakentaa sprinklerit vai riittääkö esimerkiksi ovi, joka kestää paloa tunnin.
Omatoimisuutta tarvitaan
Simo Weckstén peräänkuuluttaa myös valmiusajan parempaa hyödyntämistä.
– Työstä ei olla koko ajan hälytyksissä, harjoituksissa tai lepäämässä, vaan peliaikaa jää. Se pitää pystyä käyttämään hyödyllisesti esimerkiksi neuvonta- ja opastustyöhön.
Jokaiselta pelastuslaitokselta löytyy jo nyt turvallisuuskouluttaja, jolta voi kysyä neuvoja. Paras tapa ehkäistä onnettomuuksia on se, että kansalaiset kantavat itse vastuuta.
– Helsingissä tulee lähivuosina asunto-osakeyhtiölle palovalvontavelvoite, eli he saavat hyvän opastuksen mitä pitää omassa kerrostalossa tehdä, Weckstén paljastaa.
– Jos joudut omassa asuinyhteisössäsi kerran vuodessa turvallisuustalkoisiin ja opit tietämään asioista, niin katsot vielä kuukaudenkin päästä ympäristöäsi toisella silmällä.
Vapaa-ajallaan Rautajärven Kourasaaressa perheensä kanssa mökkeilevä Weckstén on huomannut, että maalla omatoimisuus vielä pelaa.
– Jos pääkaupunkiseudulla haluaa harrastaa jääkiekkoa, joutuu maksamaan ison jäsenmaksun seuralle, kaupunki tai joku muu taho hoitaa kentän ja valmentajallekin pitää maksaa palkkaa. Täällä taas on kaukalo, jonka jäädyttämisestä kylä huolehtii talkoilla, lomaluopioislainen vertaa.
– Täällä on VPK ja ihmiset tekevät kaikenlaista muutakin yhteisöllistä työtä, joka on jo hävinnyt kaupunkimaisesta ympäristöstä. Samaa henkeä pitäisi pystyä juurruttamaan takaisin isoihinkin keskuksiin.
Palomiessuvun veri veti haastavaan ammattiin
Helsingin pelastuskomentaja Simo Wecksténistä ei alun perin pitänyt tulla palomiestä. Lopulta veri veti kuitenkin ammattiin, joka on periytynyt suvussa vahvasti.
– Isoisäni aloitti uransa Erottajan paloaseman päällikkönä Helsingissä vuonna 1914. Sen jälkeen ei ole yhtään vuotta, etteikö meidän suvusta joku olisi ollut palomiehenä. Isoisästä ja isoäidin veljestä kun lasketaan alaspäin, niin meille on kertynyt yhteensä 208 palvelusvuotta.
Ammattikoulutuksen käytyään Weckstén työskenteli palomiehenä ja pelastussukeltajana. Levoton nuorimies tiesi matemaattiset lahjansa, mutta koulunkäynnin kanssa oli ollut hankaluuksia.
– Koulumenestykseni oli hyvin jakautunutta, sillä kaikki matemaattiset aineet olivat kymppejä ja muut vitosia. Kouluruotsia inhosin yli kaiken, jäin siitä luokallekin, ruotsinkielisen suvun ”mustalammas” naurahtaa.
Ressun iltalukion opettajat onnistuivat kuitenkin sytyttämään innon opiskeluun, jota Weckstén jatkoi laajasti työn ohessa Helsingin yliopistossa ja Valtion Palo-Opistossa.
Johtotehtävissä maailmalla
1990-luvun alussa Weckstén houkuteltiin maailmalle. YK oli juuri perustanut kansainvälisen UNDAC-asiantuntijatiimin johtamaan ja organisoimaan katastrofi- ja kriisitoimintaa nopeasti. Weckstén pääsi koulutukseen vuonna 1995 ja samana vuonna tuli ensimmäinen kansainvälinen operaatio nälänhädästä kärsivässä Pohjois-Koreassa.
Yhdeksän vuoden aikana Weckstén ehti olla mukana 14:ssa operaatiossa ympäri maailmaa.
– Siperiasta Mosambikiin, Itä-Zairesta Pohjois-Koreaan, Bangladeshista Turkkiin ja Iranista Intiaan. Yhtään kertaa en ollut samassa maassa, ja kaikki ovat olleet hyvin erityyppisiä, luonnonkatastrofeista kansainvälisiin kriiseihin.
Kokemukset ovat opettaneet ainakin sen, että ihmisellä on hämmästyttävä kyky selviytyä vaikeistakin tilanteista.
Operaatioiden kokoluokkaa on suomalaisesta näkökulmasta vaikea käsittää. Esimerkiksi Intian Gujaratin maanjäristyksessä 2001 kuoli 20 000 ihmistä ja valtava määrä loukkaantui ja jäi kodittomiksi.
– Siellä operaatioalueena oli puolet Suomen pinta-alueesta ja johdettavanani oli kansainvälistä henkilöstöä melkein 2000.
Riikka-vaimo Rautajärveltä
Lämpimät siteet Rautajärvelle ovat syntyneet kylältä lähtöisin olevan vaimon kautta. Riikka Weckstén, omaa sukuaan Tiusanen, jakaa miehensä kiinnostuksen tieteeseen, sillä hän toimittaa Tieteen Kuvalehteä omassa yrityksessään.
– Kourasaaressa meillä on Riikan isän rakentama hirsimökki ja meijerin vanhasta heratynnyristä tehty savusauna. Täällä on hyvä ja rentouttava olla.
Tyttäret 7-vuotias Martta ja 6-vuotias Emma ovat innokkaita hiihtäjiä, luistelijoita ja ennen kaikkea ratsastajia, aivan kuten äitinsäkin.
– Heidät pantiin heti hevosen selkään kun kävelemään oppivat, ylpeä isä kertoo.
