– Se oli niin farssi se koko homma, en tiedä mitä siinä oikein tapahtui. Oli hyvä päästä seurajoukkueeseen pelaamaan ja eri ympyröihin, sanoo Lassi Vänttinen ja puistelee päätään.
Salibandyn MM-kisojen finaalissa joulukuussa Suomi kompastui Ruotsiin pahemman kerran, ja kolmas peräkkäinen maailmanmestaruus jäi haaveeksi. Tyly finaalitappio ei jäänyt kuitenkaan kaihertamaan Vänttisen mieltä, kun kotimaan liigakausi oli tuolloin vasta puolivälissä ja katse oli käännettävä seurajoukkue Classicin peleihin.
– Ja on se homma niissä muutenkin erilaista. Maajoukkueen mukaan mennään joitakin kertoja vuodessa ja siihen kisat päälle. Seurajoukkueen kanssa sitten ollaan jo kesästä lähtien tiiviisti yhdessä, hän vertailee.
Classicin joukkueen yhteishenkeä hän kuvailee erittäin hyväksi, jopa yhdeksi parhaista koskaan koetuista. Taito ja hyvä yhteishenki on määrä jalostaa keväällä menestykseksi. Tamperelaisjoukkue on vuodesta toiseen ollut yksi mestarisuosikeista, mutta kirkkain mitali on syystä tai toisesta jäänyt saavuttamatta.
– Saattaahan joku sen nähdä ongelmana, jos on vuodesta toiseen mestarisuosikkien joukossa, mutta menestystä ei tule. Luulen, että tänä vuonna se asia kuitenkin käännetään, Vänttinen uskoo.
Kukkolassa hyvät puitteet
Classicin viime aikojen ongelmat ovat liittyneet tiukkojen pelien voittamiseen, Vänttisellä huolenaiheena on ollut jo vuoden verran mummonmökkiprojekti Pälkäneen Kukkolassa.
– Jos ei se viikon päästä ole valmis, niin ihme on. Itsellä ei vasara oikein pysy kädessä, mutta kavereita olen pyydellyt sinne vähän auttelemaan, hän tuumaa.
Vänttisen sukujuuret kurottavat Pälkäneelle äidin kautta; tätejä asuu samalla suunnalla vieläkin. Salibandymies onkin ehtinyt nauttia lukuisista kesistä Pälkäneellä jo pienestä pitäen.
Oman mökin myötä Vänttinen aikoo viettää entistäkin enemmän aikaa Kukkolassa; aiemmin majapaikkana on ollut Vänttisen vanhempien vapaa-ajan asunto, jonka mailataiturin kaksilapsinen koiraperhe on säännöllisesti miehittänyt.
– Käyn Kukkolassa joka viikko talviaikaankin. Esimerkiksi Kukkolan hienolla kentällä on käyty pojan kanssa luistelemassa.
Käytännön järjestelyt mielessään Vänttinen miettiikin, mahtaisiko SB Luja kelpuuttaa hänet kesäharjoituksiinsa.
– Ei tarvitsisi sitten ajella Tampereelle, hän virnistää.
Hyvää ei kannata vaihtaa
Maila on oman vartalon ohella tärkein salibandyn instrumentti. ”Kepin” ominaisuuksien oppimisessa ja maksimaalisessa hyödyntämisessä kuluu aikaa, ja Vänttinen ihmetteleekin, miksi hyvän mailan haluaisi vaihtaa sellaisen löydettyään.
– Mailan hyvät ominaisuudet ovat hirveän henkilökohtaisia asioita. Nykyään lavoissa on kaikenlaisia kouruja ja muita ihmeellisyyksiä, mutta minulla on sellainen niin sanottu vanhan liiton lapa ja aika joustava varsi, kuvailee salibandypelaaja Lassi Vänttinen.
Kaksinkertaista maailmanmestaria voi itseäänkin kutsua ”vanhan liiton mieheksi”, jos miettii hänen lajivalintaansa – ainakin jos varsin velmulta vaikuttavan pelaajan omaa kertomusta on uskominen.
– Olen vielä sitä sukupolvea, joka siirtyi salibandyyn, kun jääkiekossa ei oikein onnistunut, Vänttinen nauraa.
Tuolloin lajien väliset erot olivat huomattavasti pienemmät kuin nykyisin, eikä loikkaus lajista toiseen 17-vuotiaana Vänttisen mukaan onnistuisi enää nykypäivänä yhtä helposti. Pelin tempo on nopea, mikä tekee otteluista välillä varsinaista vuoristorataa. Vänttinen arvelee tilanteiden ja maalien ryöpsähtelyn kuuluvan lajin luonteeseen ja osaltaan heijastuvan ihmisten kiinnostukseen lajia kohtaan.
– Vuosien varrella peliolosuhteet ja yleisömäärät ovat parantuneet valtavasti. Suunta on hyvä mutta laji vielä nuori, eikä sen kehittymistä mielestäni pitäisi väkisin yrittää hoputtaa.
