– Minua on aina kiinnostanut päästä selvyyteen itselleni vieraista asioista, ilmiöistä ja ihmisistä, vasemmistoliiton kansanedustaja, tutkija ja kirjailija Anna Kontula toteaa.
Tästä näkökulmasta katsottuna Kontulan uskoa ja uskontoa käsittelevä teos Mistä ei voi puhua: Kirja uskosta ja uskonnosta ei ole Kontulalle poikkeuksellinen teema, vaikka niin voisi aluksi luulla.
Aikaisemmissa teoksissaan Kontula on käsitellyt muun muassa prostituutiota, harmaata taloutta ja siirtolaisuutta.
– Kaikki kiinnostukseni kohteet usko mukaan lukien ovat olleet sellaisia, joiden takana oleva toiminnan logiikka on ollut minulle vieras, ja siksi olen halunnut sitä lähteä tutkimaan, Kontula sanoo.
Tärkeistä asioista on puhuttava
Kirjan nimellä Kontula viittaa Wittgensteinin kuuluisaan päätelmään, jonka mukaan ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava”.
– Ihmisen elämä on täynnä asioita, joihin ei pääse käsiksi kielen kautta. Hyvä esimerkki tällaisesta kielen saavuttamattomissa olevasta asiasta on hengellinen usko.
Kontula mainitsee apofaattisen teologian. Sen mukaan, jos Jumala on olemassa, on hän jotakin sellaista, jota emme koskaan kykene kielemme ja kokemuksemme kautta tavoittamaan.
– Minkä tahansa väitelauseen sanomme Jumalasta, tulemme aina valehdelleeksi. Apofaattisen teologian mukaan tietomme Jumalasta on pirstaleista ja epävarmaa, emmekä koskaan voi puhua Jumalasta tosilausein.
Mutta miksi sitten kirjoittaa kirja aiheesta, josta ei voi oikeastaan sanoa mitään?
Tässä kohtaa Kontula nostaa esille kirkkoisä Augustinuksen (354–430), jonka mukaan olemassa on toki asioita, joista ei voi puhua, mutta jotka ovat niin tärkeitä, että niistä on yritettävä puhua.
– Olen Augustinuksen kanssa samoilla linjoilla siinä, että tärkeistä asioista on kerta kaikkiaan yritettävä puhua. Siksi tein tämän kirjan.
Lukijalle tilaa ajatella
Kontula ei asetu teoksessaan musta-valkoisesti yhden tietyn näkökulman kannalle.
– Teologisessa kirjallisuudessa usein suuri auktoriteetti kertoo näkökulmansa, joka lukijan on nieltävä pureskelematta. Itse halusin välttää kaikenlaista julistamista, Kontula sanoo.
Teoksessa uskonnon mieltä ja merkitystä pohditaan kahden eri-ikäisen naisen intiimin keskustelun kautta. Kontula pyrki dialogimuodolla antamaan tilaa lukijan omille oivalluksille.
– Lukija voi asettua kumman tahansa puhujan puolelle tai olla asettumatta. Genreä voisi varmaankin kutsua asiapitoiseksi fiktioksi. Ihmiset sisäistävät asiat syvemmin, kun saavat lähestyä niitä samaan aikaan älyllisesti ja tunteellisesti. Siksi en halunnut kirjoittaa puhdasta asiatekstiä.
Ennen teoksen kirjoittamista Kontula tutustui monen vuoden ajan kristilliseen traditioon pohjaavaan teologiseen kirjallisuuteen.
– Poimin teoksista näkemyksiä, jotka veivät omaa ajatteluani eteenpäin. Sitten pyrin kirjoittamaan nämä oivallukseni kielelle, joka tavoittaisi mahdollisimman monet.
Jumalasta on puhuttava suoraan
Kontula mainitsee teoksen olevan siinä mielessä poliittinen, että se ottaa ainakin rivien välistä kantaa luterilaisen kirkon nykyongelmiin.
Luterilaisen kirkon ongelma Kontulan mukaan on se, ettei Jumalasta enää uskalleta puhua suoraan.
– Kirkolla on monta roolia. Mutta uskon hengellinen ulottuvuus on ainoa, jota ei voi hoitaa maallisin toimin. Jos pastoritkaan eivät enää uskalla puhua Jumalasta ja Jeesuksesta, kirkko uhkaa muuttua elämyspalveluiden tuottajaksi muiden vastaavien rinnalle.
Kontulan mukaan luterilainen kirkko pyrkii kalastelemaan jäseniä maallisin keinoin: on metallimessuja ja muuta ”trendikästä”,
– Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että jos kirkko haluaa jäädä eloon, on sen palattava juurilleen ja alettava puhua arastelematta Jumalasta.
Kontulan mukaan nykyihmisen pitäisi muutoinkin uskaltaa lähestyä ja pohtia asioita, jotka eivät taivu ymmärrettäviksi pelkän älyn keinoin.
– Ajallemme on tyypillistä, että järjen ulkopuolella olevat asiat herättävät ihmisissä turvattomuuden tunnetta. Mielestäni rationaalisen ajattelun nostaminen yli kaiken muun on nykymaailman suurimpia ongelmia.
– Toinen ongelma on se, ettei pitkille hitaille projekteille enää anneta aikaa. Tekniikka ympärillämme kehittyy nopeaan tahtiin, mutta inhimillinen kehitys ja sisäinen maailmamme ei pysy sen perässä. Siksi sille olisi annettava tietoisesti enemmän aikaa. Työelämässä käydään kaiken maailman kehityskeskusteluja. Miksi emme kävisi samanlaisia keskusteluja omassa elämässämme? Kontula kysyy.
Anna Kontula vieraili viime viikon perjantaina Kangasalan pääkirjastossa kertomassa teoksestaan Mistä ei voi puhua: Kirja uskosta ja uskonnosta.
