Ensikertalaiselle pilkkiminen on melkoinen elämys. En ole tajunnutkaan, kuinka tiheästi kalaa avannosta nousee. Pälkäneläiset konkaripilkkijät Raimo Leskinen ja Raimo Riikonen hymyilevät ällistykselleni. Miehet ehtivät tuskin laskea pilkkivapansa järveen, kun ahven jo nappaa kiinni.
– Kyllä se niin on, että jos yhdestä reiästä ei reiluun minuuttiin tule mitään, niin sitten kannattaa vaihtaa paikkaa. Etenkin kilpailuissa, miehet vahvistavat.
Minunlaiseni noviisipilkkijän on vaikea uskoa, että jos kala ei syö, uuden reiän tekeminen parin metrin päähän edellisestä voisi auttaa. Mutta uskottava se on, kun omin silmin näkee: kyllä se auttaa. Istun yhdessä vaiheessa muutaman minuutin ilman nyppäyksen nyppäystä yhden avannon ääressä. Kun kairaan uuden reiän muutaman metrin päähän edellisestä, kalaa tulee heti.
Olin myös luullut, että kairaaminen vaatii raakaa lihasvoimaa. Mutta ei, se käykin yllättävän helposti. Ei muuta kuin kaira jäähän ja aletaan kiertää. Hetken päästä pieni avanto on valmis. Kipakkana pakkaspäivänä kairaaminen myös lämmittää mukavasti, kun lihakset joutuvat – tai oikeastaan pääsevät – töihin.
Kairaamisen jälkeen yritän lyödä työvälineeni pystyyn jäähän. Pilkkioppaani kuitenkin kertovat, että se ei kannata.
– Kaira pitää kiertää jäähän kiinni. Jos sen lyö jäähän, se voi mennä rikki, Riikonen sanoo.
Säähän sopivat varusteet
Pälkäneen Pilkkijöihin kuuluvat Riikonen ja Leskinen kertovat käyvänsä pilkillä kaksi tai jopa kolme kertaa viikossa. Kun jäälle on lähdetty, siellä tulee oltua yleensä neljästä viiteen tuntia.
– Joskus menee koko päivä, jos kala syö hyvin ja keli on otollinen, Leskinen tarkentaa.
Pälkäneellä pilkkikausi alkaa tavallisesti marraskuun-joulukuun taitteessa. Kausi kestää noin huhtikuulle.
– On täällä tosin ollut vuosia, jolloin pilkkimään on päässyt vasta tammikuussa, Leskinen muistelee.
Pilkkimisreissuun ei paljon tavaroita tarvitse. Pilkkivapa ja jääkaira ovat tärkeimmät välineet. Niiden lisäksi tarvitaan pilkkijakkara ja jonkinlainen pilkkipönttö, johon kertyneen saaliin saa talteen. Lisäksi pilkkijät voivat käyttää jäänaskaleita, jotka ovat pilkkijän turvavaruste. Jäänaskaleita pidetään helposti saatavilla, esimerkiksi kaulassa roikkumassa. Jään pettäessä naskalit isketään jään reunaan ja ne helpottavat hyisestä vedestä nousemista. Jotkut käyttävät myös niin sanottua sohjokauhaa eli kauhaa, jossa on ristikkomainen rei’itys. Se helpottaa sohjon poistoa avannosta.
Ensikertalaisena minusta kyllä tuntuu, että sohjon saa pois helposti ihan potkaisemalla. Tällöin jalassa on kuitenkin syytä olla vedenpitävät kengät. Järven jäällä vaatetuksen tulee olla ylipäätäänkin kunnossa. Järvellä käy aina pieni viima, ja jos pakkasta on vähänkin enemmän, kylmä iskee herkästi.
– Pukeutumiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Lämpimät kengät ovat ykkösasia. Myös pilkkihaalari, turkishattu ja rukkaset lämmittävät, konkaripilkkijät kertovat.
Pilkkiessämme huomaan, että Raimot Leskinen ja Riikonen pilkkivät pitkiäkin aikoja paljain käsin. Itse pidän suosiolla vähintään alushanskat käsissäni.
– Ei pakkasilla tarkene kuitenkaan kovin pitkään olla ilman hanskoja, mutta hetken kuitenkin, he miettivät.
Minua hieman naurattaa pilkkimisretken vaatetukseni. Viidet housut päällekkäin ja neljä paitaa plus paksu toppatakki tekevät minut melko kömpelöksi, hyvä että pääsen pilkkijakkaralle istumaan. Ja sillekin istuin ensin ihan väärin, sillä en huomannut ensin jakkaran varsinaista istuinalustaa, vaan istahdin reteästi kalansaalisämpärin reunoille. Aloittelijan moka. Monet vaatekerrokset varmistavta kuitenkin sen, että minua ei ainakaan palele. Kahdet sukat ja yhdet villasukat varmistavat, että jalatkin pysyvät melko lämpiminä.
Talvisin kalat melko pieniä
Leskinen ja Riikonen pilkkivät tavallisimmin pystypilkeillä. Pystypilkit ovat yleensä noin viisi senttimetriä pitkiä suipon uistimen muotoisia metallinpaloja, jotka nimensä mukaisesti uivat pystyasennossa. Pystypilkin alla on usein pienen ketjun päässä oleva koukku. Hyvin yleinen tapa on kiinnittää pystypilkkiin tapsi eli siima, jonka toisessa päässä on usein mormuska. Mormuska on pieni, eräänlainen painokoukku. Syöttinä voi käyttää esimerkiksi kärpäsen tai surviaissääsken toukkaa.
– Minä pilkin toisinaan myös värikoukulla, jolloin pystypilkkiin on kiinnitetty kolmihaarainen eri värityskuvioilla varustettu koukku, Leskinen kertoo.
Värikoukuissa ei ole tapana käyttää syöttiä. Värikoukulla kalastamisessa on tavanomaista, että pienetkin vaihtelut värityksissä voivat vaikuttaa paljonkin syöntihalukkuuteen.
Tavallisin pilkkisaalis on ahven. Silloin tällöin Pälkäneen lähialueenkin vesistä nousee särkiä tai jopa haukia. Ehdin pilkkiä Leskisen ja Riikosen kanssa reilun tunnin. Tänä aikana miehet ovat nostaneet Roineesta yhteensä lähes kaksi kiloa ahventa. Miesten kalansaaliista isoimmat kalat päätyvät miesten perheiden ravinnoksi. Pienet sintit menevät kissoille, joko omille tai naapuriin.
– Ahven on erittäin maukas kala, paras kaikista. Kuha jää kauas taakse ja hauenkin maku saattaa olla hieman kitkerä, Leskinen ja Riikonen arvioivat yhdessä.
Talvisaaliiksi saadut ahvenet ovat pääsääntöisesti melko pieniä. Silloin tällöin pilkkiin osuu myös isompi vonkale. Riikosen tämän talven tähänastinen ennätyskala painoi 640 grammaa. Muutama vuosi sitten miehen pilkkiin osui reilun 900 gramman painoinen vonkale.
Minäkin pääsen nostamaan avannosta muutaman ahvenen. Ensikertalaisen on yllättävän vaikea tuntea, milloin pilkin toisessa päässä nykii kala, mutta kyllä sen silti huomaa. Riikonen ja Leskinen opastavat minua nykäisemään nopeasti heti, kun kala käy kiinni.
– Näin se jää koukkuun kiinni, eikä pääse karkuun.
Luonnon hiljaista rauhaa
Pälkäneen Pilkkijöissä on tällä hetkellä jäseniä nelisenkymmentä. Heistä reilu kymmenen kiertää kilpailuja aktiivisesti. Talviaikaan seura järjestää noin kuudet pilkkikisat. Syksyisin järjestetään venepilkkejä ja kesäisin mato-onkikilpailuja.
– Hyvä seura ja hyvät kaverit motivoivat kiertämään kilpailuja ja osallistumaan, Leskinen ja Riikonen tuumaavat.
Molemmat päätyivät pilkkiharrastuksen pariin jo nuorena poikana. Leskinen kertoo, että pilkkiminen oli 60 vuotta sitten yleinen harrastus, kun maaseutupaikkakunnilla ei vielä ollut kovin paljon eri harrastusmahdollisuuksia.
– Ja kun asuimme järven rannalla, niin pilkkimään pääsi helposti.
Järven jäällä vallitsee rauhallinen tunnelma. Vaikka emme ole tällä kertaa edes kovin kaukana rannasta, jäällä on ihan oma hiljainen rauhansa. Luonto on selvästi läsnä, ja tuntuu siltä kuin kiireet olisivat jääneet rannalle. Leskinen sanookin, että pilkkimisen tuoman rauhallisuuden huomasi vielä selvemmin silloin kun hän oli vielä mukana työelämässä.
– Silloin päivä järven jäällä teki ihmeitä jaksamiselle. Ja tekee se vieläkin, vaikka näin eläkkeellä kiireitä ei enää niin paljon olekaan, mies pohtii.
Miehet naureskelevat, että pilkkiminen on vähän niin kuin olisi kirkossa.
– Paitsi että se on vielä vähän parempaa, Riikonen virnistää.
