Kun Jouko Aaltonen päätti tehdä dokumenttielokuvan 1970-luvun vasemmistolaisesta laululiikkeestä, hänen piti vakuutella elokuvan henkilöille, ettei hän aikoisi tehdä heistä tai heidän aatetaustastaan pilkkaa.
– Sain toivomani henkilöt melko helposti mukaan elokuvaan, vaikka aluksi pitikin todistella, ettei minulla ollut mielessäni rumia taka-ajatuksia . Suurin osa heistä suostui laulamaankin , Aaltonen kertoo.
Vuonna 2006 ilmestyneessä musiikillisessa Kenen joukoissa seisot -dokumenttielokuvassa esiintyvät muun muassa Agit-Prop, Arkiviisu, Kiti Neuvonen ja Aulikki Oksanen. Pääosan saa Agit Prop, jonka kautta 1970-luvun aatemaailmaa valotetaan.
Aaltonen korostaa, ettei hän tahtonut tehdä analyyttistä dokumenttielokuvaa, jossa pohdittaisiin vasemmistoliikettä ja sen merkitystä nykyisyydestä käsin.
– Kannanoton sijaan lähdin tekemään elokuvaa henkilöiden kokemuksesta käsin. Tässä vaiheessa mukaan tuli musiikki. Ihmiset leimautuvat vahvasti nuorena kuulemaansa musiikkiin, kantavat musiikin sisällään läpi elämän ja muokkaavat osin muistojaan sen kautta.
Entinen ja nykyinen kohtaavat
Kokemuksellisuuden ja musiikin ideoiden kautta syntyi ajatus kuvata henkilöitä laulamassa vanhoja lauluja nykyisillä työpaikoillaan. Arkistomateriaali ja elokuvan nykyaika asettuvat rinnakkain ja luovat assosiaatioita katsojan tulkittaviksi.
Leikkauksilla korostetaan ajan kulkua, mutta synnytetään myös älyllisiä ja emotionaalisia mielleyhtymiä. Eräässä kohdassa hypätään lauluesityksestä vuoden 1918 sisällissodan ruumiskuviin.
Elokuvan ”poliittisuus” jääkin pääasiassa leikkauksen kautta luotujen ajatusten ja tunnelmien tasolle. Aaltosen mukaan tämä on syy, miksi elokuva sai aikanaan palkintojen lisäksi osakseen myös kritiikkiä.
– Jotkut kriitikot ja kolumnistit kommentoivat aika ärhäkästi sitä, etten ottanut elokuvalla kantaa vasemmistolaisuuden varjopuoliin, esimerkiksi Stalinin hirmutekoihin.
Toistuvasti Aaltoselta on myös kysytty, miksei hän ottanut elokuvaan mukaan Kom-teatterin tarinaa.
– Kom-teatterin tarina olisi ollut liian laaja ja mutkikas otettavaksi osaksi dokumenttia. Elokuvasta oli pakko rajata pois paljon muitakin kokoonpanoja. Alle puolitoistatuntiseen elokuvaan ei vain yksinkertaisesti mahdu kaikkea kuvaamisen arvoista.
Epämusikaalinen ihminen
Kenen joukoissa seisot -elokuva on esitetty paljon ulkomailla, varsinkin niissä maissa, joissa on ollut vastaavaa radikalismia 1970-luvulla.
Erityisen hyvin Aaltonen muistaa vierailun Japaniin, jossa elokuvasta oli järjestetty karaokenäytös.
– Olen ehkä maailman epämusikaalisin ihminen. Elämäni yksi noloimpia kokemuksia oli joutua laulamaan elokuvan musiikkia japanialisyleisön edessä. Ja vielä nolommaksi kokemus kävi, kun karaoke-emäntä lauloi jälkeeni samat laulut kirkkaalla ja täysin puhtaalla äänellä.
Aaltosen mukaan musiikkidokumentti lajina on saanut osakseen uutta nostetta. Lisäksi hän uskoo, että poliittisen laulun perinne jatkuu niin kauan kuin on musiikkia.
– Esimerkkinä poliittisesta laulusta mainittakoon rap-musiikki, vaikkapa Paleface, jonka monissa kappaleissa on aika rankkaakin sanomaa.
