Esseisti ja suomentaja Antti Nylén kirjoittaa Helsingin Sanomien Sunnuntaikynä-palstalla näin:
”En oikein jaksaisi elää ilman eettisen evoluution tai moraalisen edistyksen unelmaa. Jos ajattelisin, että turkistarhauksen kaltaista elämänpilkkaa katsotaan ikuisesti hyvällä minun kotimaassani, joutuisin kenties tekemään kohtalokkaita päätelmiä elämän mielestä ylipäänsä. En liioittele. Häpeän suomalaisuuttani turkisteollisuuden takia. Euroopasta katsottuna kettutarhaus näyttää pian samalta kuin japanilaisten valaanlahtaus nyt.”
SEY:n vapaaehtoinen eläinsuojeluvalvoja Hanna Heino muisteli Pälkäneen pääkirjastolla pitämällään luennolla elämänsä muutoskohtaa, jolloin hän tajusi haluavansa toimia eläinten hyväksi.
– Muistan, kuinka katselin internetissä videota, jossa eläviltä eläimiltä revittiin turkit päältä. Pakotin itseni katsomaan videoita. Välillä itkin ja purin nyrkkiä, mutta jatkoin katsomista. Tajusin, että minun tarvitsee vain katsoa eläinten kärsimystä, mutta ne todella kokevat sen kaiken.
Heino laittoi itsensä katsomaan muitakin videoita. Kuten videon häkeissä elävistä sappikarhuista, joiden sappeen johdetun katetrin kautta sappinestettä lypsetään kiinalaisen kansanlääkinnän tarpeisiin. Kivun, pelon ja ahtauden aiheuttama stressi purkautuu pään hakkaamisena kaltereihin sekä muina pakkoliikkeinä.
– Netistä löytyy suuri määrä videoita, joissa näytetään suoraan, mitä kauheuksia eläimille tehdään. Apinat käyvät lävitse hirveitä eläinkokeita. Itä-Aasiassa hailta leikataan evät ja pudotetaan eläin sitten takaisin mereen, jossa se kuolee hitaasti ja tuskallisesti. Koiria käytetään valaansyötteinä. Esimerkkejä kyllä riittää, Heino toteaa.
Miksi asiat eivät parane?
Mutta ei esimerkkejä eläinten kaltoinkohtelusta näin kauaa tarvitse hakea. Heinon työaluetta on nimittäin Pälkäne, Kangasala, Kuhmalahti, Sahalahti ja Valkeakoski, ja luennon kaikki esimerkkitapaukset ovat tältä alueelta.
Luentonsa aluksi Heino pyytää anteeksi, että joutuu ”järkyttämään” herkempiä kuulijoita.
– Haluan muistuttaa, että olen työssäni kohdannut myös suurta hyvyyttä. On paljon ihmisiä, jotka haluavat auttaa ja jotka tekevät alituiseen hyviä asioita eläinten puolesta. Moni kaltoin kohdeltu eläin löytää uuden, hyvän, loppuelämän kodin. Näissä tilanteissa uskon taas ihmiseen.
Mutta on usko usein myös koetuksella. Kuten silloin, kun eläinten pidossa on selviä epäkohtia, mutta viranomaispuolella asioita ei saada etenemään. Esimerkiksi eräällä nautakarjatilalla eläimet voivat huonosti vuosikausia ennen kuin asiaan todella puututtiin. Tässä vaiheessa eläimet olivat jo niin huonossa kunnossa, että niiden lopettaminen oli ainoa vaihtoehto.
Heinon näyttämissä kuvissa vasikat ovat niin paksun lantapanssarin peitossa, että niitä tuskin eläimiksi tunnistaa. Osa eläimistä oli talvellakin taivasalla. Yhden emolehmän riimu oli jäätynyt kiinni maahan eikä eläin päässyt liikkumaan.
Läheltä näkee paremmin
Joskus asiat näyttävät kaukaa katsottuna hyvältä, ja vasta lähitarkastelu näyttää todellisen tilanteen. Pälkäneellä Heino törmäsi laitumella vapaana olevaan hevoseen, jonka kaviot olivat kasvaneet niin suuriksi, että eläin juuri ja juuri pääsi liikkumaan. Heino mainitsi asiasta omistajalle. Omistaja totesi, että hän voi leikata kaviot kirveellä.
– Kaksi vuotta kävin siellä, mutta hevosen kunto ei parantunut. Sain eläinlääkärin lopulta käymään paikanpäällä, mutta tämän mukaan tilalla ei ollut mitään huomautettavaa.
Heino on myös törmännyt lampaisiin, joiden turkki on niin pitkä, että kumoon kellahdettuaan ne eivät enää pääse ylös. Suurissa kissapopulaatioissa sen sijaan saattaa törmätä kissoihin, joiden silmät ovat rähmästä kiinni liimautuneet ja keuhkot tulehtuneet ja täynnä matoja.
Erään kerran Heino joutui hoitamaan tapausta, jossa vanha mies oli muuttanut uuteen kotiin ja jättänyt koiransa vanhaan asuntoon oman onnensa nojaan.
– Koirat olivat todella huonossa kunnossa. Kun tulimme viranomaisten kanssa paikalle, mies kaivoi eläimille haudan. Muuta ei enää ollut tehtävissä, Heino sanoo.
Myötätunto kaikkea elävää kohtaan
Ituhippi, viherpiipero, kettutyttö, horsmakorva, puunhalaaja, susihuora. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, vaikkakin tässä tapauksessa sanonta saa hieman sarkastisempia sävyjä.
Kun ensimmäiset iskut turkistarhoille tehtiin vuonna 1995, nimesi media eläinaktivistit kettutytöiksi. Aiemmin mainitun Antti Nylénin mukaan tämä sukupuoleen katsomatta annettu nimitys on ”seksistisen holhoava”.
Heinon mukaan media poimii usein esimerkeikseen ääritapauksia, jotka leimaavat ja mukaedustavat suurempia ryhmiä.
– Näiden niin kutsuttujen kettutyttöjen teoilla ei ole mitään tekemistä eläinsuojelun kanssa. Ei eläinten turkkien värjääminen tai vapauttaminen luontoon paranna eläinten olosuhteita. Jotkut mediat ovat antaneet kuvan, että eläinsuojelijat olisivat jonkinlaisia ”vouhoja” tai ”hörhöjä”. Itse en ole työssäni näihin ”vouhoihin” törmännyt. Minun tuntemiani eläinten puolesta toimijoita yhdistää myötätunto kaikkea elävää kohtaan.
Puutu epäkohtiin
Heinon mukaan jokaisella kansalaisella on velvollisuus puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin.
– Aika usein ihmiset sanovat esimerkiksi huomanneensa tienpielessä nököttävän eläimen, mutteivät kuitenkaan pysähdy tarkastamaan eläimen kuntoa. Pysähtyä pitäisi aina.
Erään kerran Heino näki kadulla naisen, joka hakkasi remmillä koiraansa.
– Minä todella menin ja sanoin naiselle asiasta. Asioista kannattaa huomauttaa mieluummin liian helposti kuin pohtia kehtaako. Toivon myös minuun otettavan heti yhteyttä, jos vähääkään epäilee laiminlyöntiä. Minun kotiini voi karauttaa vaikka suoraan autolla. En minä pure, Heino naurahtaa.
Jos epäilet eläintä kohdeltavan kaltoin, ota yhteyttä Hanna Heinoon: elainsuojeluvalvojahannaheino@gmail.com. Puhelin: 040–7205762. Ryhmä Facebookissa: Autan Hannaa auttamaan.
