Maria Lund: Muuntautumiskykyinen artisti ja bändi hurmasivat Huipussa

Kamarirockia Sappeessa

Juice-musikaalin bändi tarjosi pari viikkoa sitten maistiaisia Sappeen ensi kesän näytelmästä. Pääsiäislauantaina samat muusikot antoivat esimakua siitä, millaisia klubi-iltoja muuntautumiskykyinen yhtye voi kesän aikana Huipussa järjestää.

Solistina toimi äitiyslomalta esiintymislavoille paluuta tekevä Maria Lund. Hän on niitä harvinaisia taiteilijoita, jotka voivat valita, ryhtyvätkö näyttelijä- vai laulajatähdeksi.

Lund on perinyt lavasäteilyn geeneissään. Lisäksi hän on huikea laulaja. Artisti voisi koska tahansa purkittaa rockin klassikoista samanlaisen menestyslevyn kuin Suomi-rockin nostalgiaversioita sisältänyt Ajan sävel (2008).

Sappeen illan alkajaisiksi Lund puhalsi uutta henkeä kolmeen rockin kulmakiveen. Upeat versiot Dolly Partonin Jolenesta, Pink Floydin Moneysta ja Nazarethin tunnetuksi tekemästä Love hurts -klassikosta paljastivat, että nyt ei tunnelmoitaisi 50-lukuhenkisen jazzin, vaan kamarirockin tahtiin.

Rockin juurien jälkeen Maria Lund johdatti kuulijat Suomi-iskelmän alkuvuosikymmenille.

Artisti nostatti ihokarvoja Nightwish-käännöksellä Uinuva aurinko (Sleeping sun), joka ei yhtään kalvennut alkuperäisesittäjä Tarja Turuselle. Metallica-slovari Nothing else matters tarjosi myös teatteribändin kitaristi Ari Kankaanpäälle tilaisuuden esitellä taitoaan ja tyylitajuaan. Juice Leskisen ja Pate Mustajärven kanssa esiintynyt ja levyttänyt mies muistuttaa muutakin kuin pään harmaudeltaan Pink Floydin David Gilmouria.

Metallin, rockin ja iskelmän lisäksi joustava bändi taipui jopa latinalaisrytmeihin. Illan tähti oli vahvistanut kokoonpanoa omalla basistilla: rytmiryhmään liittyi Lundin mies Valtteri Tynkkynen.

Maria Lund hurmaa parhaillaan nuorena Elizabeth Taylorina Tampereen Työväen Teatterin Liz -musikaalissa. Laulajaa Lundin ei tarvitse näytellä, sillä karismaattisesta esiintyjästä olisi vaikka kansainväliseksi tähdeksi.

Ehkä paras osoitus hänen taidoistaan on se, että Lund saa jopa J. Karjalaisen kuulostamaan hyvältä. Puhkisoitettu Sekaisin esitettiin reilusti alkuperäistä rouheampana versiona.

Sappeen keikkakevään huipentavat Jukka Poika ja Mariska. Tulevana lauantaina Huipussa esiintyvä Jukka Poika tulee ennakkolippujen menekistä päätellen vetämään tuvan täyteen. Mariska ja Pahat sudet päättää Sappeen Huipun kevätkauden 13. huhtikuuta.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?