Siitepölyaika: Niemisten perheessä allergialääkkeet tuplataan keväisin

Allergioiden kanssa oppii elämään

Niemisten perheessä tuplataan allergialääkitykset keväisin. – Allergioiden kanssa oppii kuitenkin elämään, Pirita Nieminen vakuuttaa.

Silmät kutisevat, olo on tukkoinen, nenä vuotaa ja ääni käheytyy. Kangasalalaisessa Niemisten perheessä kevään tulon huomaa siitä, kun on aika tuplata allergialääkkeiden annostus.

– Minulla ja kahdella pojallamme on kaikilla käytössä allergiatabletit, nenäsuihkeet ja astmalääkkeet. Käytämme niitä ympäri vuoden, mutta keväisin määrät vähintäänkin tuplataan, Pirita Nieminen kertoo.

Usein ensimmäinen keväinen riesa on katupöly. Katupöly on kokoelma monenlaisia pienhiukkasia: eläinpölyä, menneen vuoden siitepölyä, homeitiöitä, bakteereja sekä hienoksi hiertynyttä hiekkaa. Kun talven aikana väylille kertyneitä hiekkoja aletaan siivota pois, allergiset ja usein myös ei-allergiset saavat herkästi oireita. Katupöly ärsyttää tavallisimmin silmien ja nielun limakalvoja.

– Katupölyä seuraavat koivun ja pajun siitepölyt ja myöhemmin kesällä kukkivat heinät. Oireista aikaa riittää siis pitkälle syksyyn, Pirita Nieminen toteaa.

Niemisten perheessä on jouduttu tottumaan myös erilaisiin ruoka-aineallergioihin, sillä sekä Pyry, 5, että Verne, 3, ovat allergisia useammalle ruoka-aineelle. Perheen äidin ruokavalio on gluteeniton ja laktoositon. Poikien ruoka-aineallergiat huomattiin jo vauvaiässä. Oireet ilmenivät ja ilmenevät edelleen kaikilla mahdollisilla tavoilla: ihottumana, mahakipuna ja hengitystieoireina.

– Edelleen kiellettyjä ruokia on enemmän kuin sallittuja. Tällä hetkellä pojat eivät syö kotimaisia viljoja, kananmunaa, maitoa ja useimmat hedelmätkin ovat kiellettyjen listalla, Pirita Nieminen luettelee.

Siitepölyaika pahentaa usein myös ruoka-aineallergioita, sillä moni ruoka, joka allergiselle sopii muina aikoina, ei käykään siitepölyaikana.

– Esimerkiksi koivu reagoi ristiin monen ruoka-aineen kanssa, ja keväisin jokin ruoka, mikä muuna aikana sopii, aiheuttaakin yhdessä koivun siitepölyn kanssa oireita, Pirita Nieminen tietää.

 

Eri ruoat melkein kaikille

Niemiset ovat vuosien varrella tottuneet noudattamaan erilaisia ruokavalioita, ja perheen äiti sanookin, että allergiat ovat nykyisin osa perheen tavallista arkea. Silti ne aiheuttavat paljon tilanteita, jotka täytyy ottaa ajoissa huomioon.

– Lääkitykset täytyy tietenkin pitää kunnossa koko ajan, ja tarkkailla sitä, tuntuvatko lääkemäärät sopivilta. Emme myöskään vieraile usein eläinperheissä ja kauppamatkatkin täytyy suunnitella huolella. Lomamatkat ovat myös haasteellisia. Kylmälaukun varassa tehtävät lyhyet reissut onnistuvat, mutta pidemmillä matkoilla ruokailu on hankalaa, Pirita Nieminen kertoo.

Erikoisruokavalioon kuuluvia raaka-aineita saa koko ajan paremmin myös Kangasalan ruokakaupoista. Pirita Nieminen harmittelee kuitenkin, että Tampereella sijainnut allergiakauppa meni jokin aika sitten konkurssiin.

– Emme löydä käytännössä mitään valmista ruokaa kaupoista, vaan kaikki tehdään itse.

Erilaiset allergiat aiheuttavat myös sen, että Niemisillä koko perhe syö harvoin samaa ruokaa. Tänä keväänä työn alla on lähentää poikien ruokavalioita siten, että vanhempien olisi helpompi valmistaa heille molemmille sopivaa ruokaa. Sekä Pyry että Verne tietävät jo tarkkaan, mitä he voivat syödä ja mitä eivät.

– Rajoitteet voivat kuulostaa tottumattomasta melkoisilta, mutta pääsääntöisesti elämme ihan tavallista pikkulapsiarkea, tosin pienin poikkeuksin, Pirita Nieminen korostaa.

 

Allergiapäiväkoti hyvä hoitopaikka

Niemisten pojat ovat hoidossa allergiapäiväkoti Myllyn ryhmiksessä Kangasalla. Pirita Nieminen kiittelee päiväkotia vuolaasti. Hän epäilee, että Pyryn ja Vernen ruoka-ainerajoitteet voitaisiin ottaa huomioon tavallisessakin päiväkodissa, mutta siellä muiden lasten mukana kulkeutuisi hoitoon eläinpölyjä niistä perheistä, joissa on lemmikkejä.

– On huojentavaa, kun voi jättää pojat hyvään hoitoon päivän ajaksi, eikä tarvitse huolehtia, sujuuko kaikki varmasti hyvin. Allergiapäiväkodin hoitajilla on vankka tietämys erilaisista allergioista, erityisopettajana Suoraman ja Tursolan kouluissa työskentelevä Pirita Nieminen sanoo.

Viime vuosina markkinoille on tullut paljon uusia allergialääkkeitä. Pirita Nieminen tietää omasta kokemuksesta, että jos yksi valmiste ei tunnu tuovan apua oireisiin, jokin toinen voi hyvinkin auttaa.

– Siinä mielessä allergioiden hoitaminen ja lääkitys on kyllä kehittynyt, hän miettii.

Pyryn ja Vernen allergioita pyritään lääkityksen lisäksi hoitamaan niin sanotulla rotaatioruokavaliolla. Pojilla on käytössään ruokavalio, jossa tietyn ajan kuluessa käytetään noin seitsemää eri ruoka-ainetta. Jonkin ajan kuluttua kokeiluun tulee taas uudet seitsemän ruoka-ainetta. Näin pyritään laajentamaan ruokavaliota löytämällä uusia sopivia ruoka-aineita.

– Kun pojille tulee vielä vähän enemmän ikää, voidaan aloittaa siedätyshoito esimerkiksi eläin- ja siitepölyallergioihin, Pirita Nieminen kertoo.

 

 

 

 

 

 

Ensimmäiset plusasteet käynnistävät allergiakauden

Kun lämpötila ylittää +4 celsiusastetta, alkaa allergiakausi. Luonnon herääminen aiheuttaa oireita lähes joka viidennelle suomalaiselle. Niillekin, joita allergia ei vaivaa, katupöly saattaa tuottaa samankaltaisia oireita. Katupölyn aiheuttamat oireet eivät ole allergiaa, vaan perustuvat mekaaniseen ärsytykseen. Oireita saa kuka tahansa pölylle altistuva, ja ainoa hoitomuoto oireisiin on pölyn vältteleminen.

Allergia puolestaan syntyy, kun kehon immunologiset puolustusmekanismit alkavat kohdistaa immuunipuolustuksen mekanismeja jotakin harmitonta ulkoista tekijää kohtaan. Kyseessä voi olla esimerkiksi hengitysilman kautta saatu siitepöly tai eläinpöly, nielty ruoka-aine tai ihon kautta kosketettu materiaali, kuten vaikkapa nikkeli tai lateksi.

Joka vuosi allergisoivaa siitepölyä tuottavien kasvien kukinta noudattaa samaa järjestystä: leppä, pähkinäpensas (vain etelässä), koivu, timotei ja pujo. Koivu on suomalaisista kasveista yleisimmin allergisoivin, siihen reagoi noin 15 prosenttia suomalaisista.

Metsäntutkimuslaitos (Metla) ennustaa täksi kevääksi erittäin heikkoa koivun kukintaa koko maahan. Viimeisen 35 vuoden aikana koivun hedenorkkoja ei ole kertaakaan aikaisemmin esiintynyt yhtä vähän kuin tänä vuonna. Viime keväänä koivun kukinta taas oli runsainta kolmeenkymmeneen vuoteen, ja koivun siitepölystä sai oireita moni sellainenkin, joka normaalisti ei niitä saa. Viime vuoden ennätyksellisen kukinnan vuoksi puut eivät jaksa tuottaa tänä vuonna niin suurta määrää siitepölyä, mikä selittää tämän vuoden heikkoa kukintaa.

Allergian oireita voidaan ehkäistä lääkkeillä, mutta ainut tapa hoitaa niitä aiheuttavaa allergiaa on siedätyshoito. Allergialääkitys tulee aloittaa, kun lämpötila saavuttaa +4 celciusta, sillä varhain aloitettu lääkitys estää toinen toistaan pahentavien allergiaoireiden noidankehän syntymisen.

Nykyisin moneen allergiaan on käytössä pistossiedätys, mutta tulevaisuuden siedätys hoidetaan tableteilla – jo nyt heinänuhaa pystytään hoitamaan niin.

Sisukkaat tempaisee allergiaviikolla

Kangasalla toimii allergisten lasten vertaistukiryhmä Sisukkaat. Ryhmä kokoontuu kerran kuussa Myllyn ryhmiksessä Kangasalan keskustassa. Sisukkaat tempaisee ensi viikolla kansallisen allergiaviikon kunniaksi. Maanantaina 8.4. yhdistys esittelee toimintaansa Kangasalan K-Marketissa kello 7–20. Tarjolla on runsaasti tietoa eri allergioista sekä maistiaisia allergiaruokavalioon kuuluvista tuotteista.

Allergiaviikkoa vietetään Suomessa tänä vuonna 8.4.–14.4.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?