Pirkanmaan liitto laatii parhaillaan uutta maakuntasuunnitelmaa ja -ohjelmaa, joka alkaa vuoden 2014 alusta. Siihen liittyvää kulttuurisuunnitelmaa on tekemässä konsulttityönä pälkäneläinen Irma Puttonen. Hän on varsinaiselta ammatiltaan tamperelaisen Valokuvakeskus Nykyajan toiminnanjohtaja, mutta hän asuu perheineen Aitoossa.
– Teen nykyään aika paljon työtä kotona, koska täällä on rauha keskittyä, hän sanoo.
Aitoo on erityisen sopiva paikka koko Pirkanmaan laajuista kulttuuriselvitystä varten, koska selvityksen yksi keskeinen pyrkimys on vahvistaa kulttuurielämää suurten keskusten ulkopuolella.
Puttosen työ alkoi maaliskuun alussa ja aikaa on vuoden loppuun. Materiaalia riittää, sillä kulttuurisuunnitelmaa on valmisteltu suurella kulttuurialan ammattilaisten ja harrastajien joukolla, laadittu julkaisuja ja taustatutkimuksia, joista tärkein on Pertti Paltilan viime vuonna valmistunut esiselvitys.
Nyt pitäisi koota langat yhteen ja laatia kokonaisnäkemys siitä, mihin suuntaan maakunnan kulttuurielämää tulevina vuosina kehitetään.
– Pidän itseäni jonglöörinä: tehtäväni on yrittää pitää pallot ilmassa. Tausta-aineistoa on runsaasti, ja nyt yritän löytää Pirkanmaalaisen näkökulman tähän kaikkeen, Irma Puttonen määrittelee.
Kulttuurisuunnitelmassa ei mennä kuntatasolle eikä tehdä euromääräisiä rahoitussuunnitelmia mihinkään hankkeisiin.
Se on ylätason tutkimusta, joka nostaa esiin maakunnan kehittymisen kannalta tärkeitä kulttuurihankkeita ja niiden rahoitusmahdollisuuksia yleisellä tasolla, esimerkiksi rahastojen, ELY-keskuksen ja EU:n kautta. Niistä jokainen kunta näkee, mihin voisi lähteä mukaan.
Pidetään kiinni taiteestamme
– Kulttuuri on se, jolla yleensä ensimmäiseksi pyyhitään pöytää. Suomessa taiteilijaa ei arvosteta, jos verrataan moniin muihin Euroopan maihin, Irma Puttonen sanoo tiukasti.
Siksi kulttuurisuunnitelman teko vaatii paljon: siinä taistellaan isoista asioista. Se koskee yhtä hyvin ammattitaiteilijoiden työtä ja asemaa kuin paikallistason luovuutta.
Puttosen mukaan keskeistä on säilyttää kulttuurielämä vireänä koko Pirkanmaalla riippumatta siitä, millaisia hallinnollisia kokonaisuuksia muodostetaan, ja missä kulkevat kuntarajat tulevaisuudessa.
Nykyinen yhteiskuntapolitiikka ajaa helposti aluekilpailuun, jossa Helsinki vahvistuu ja muu maa jää jälkeen.
– Pirkanmaa on edelleen haluttu maakunta tulla asumaan. Mutta ketään ei voi väkisin pitää missään. Meidän täytyy yrittää toimia niin, että täällä myös pysytään, että ihmisillä on hyvä olla, hän perustelee.
Hän muistuttaa, että Pirkanmaalla koulutetaan paljon kulttuurialan väkeä, mutta monet lähtevät työn perässä Helsinkiin.
– Nyt on menossa metropoliaikakausi: keskittyminen suuriin kaupunkeihin ja keskuksiin. Suurin osa valtion taidehallinnosta sijaitsee Helsingissä, ja siitä seuraa helposti, että kulttuurialan työpaikatkin keskittyvät pääkaupunkiseudulle, Puttonen toteaa.
Pirkanmaa ei pysy kulttuurisesti vetovoimaisena ja houkuttelevana pelkästään Tampereen eikä ylipäätään kaupunkikeskusten voimin. Irma Puttosen yksi tärkeä tehtävä onkin miettiä, miten kulttuuri säilyy reuna-alueilla.
– Nyt on menossa hankala siirtymävaihe, kun emme voi tietää esimerkiksi sitä, montako kuntaa Pirkanmaalla on 2020-luvulla, hän sanoo.
Siksi on turha pysähtyä miettimään kulttuurihallinnon uudelleenjärjestelyä. Se ei muuta asioita, jos esimerkiksi entiset kuntakeskukset menettävät elinvoimansa ja kiinnostavuutensa.
– Pitäisi yrittää nähdä tulevaisuuteen ohi kaikkien yhteiskuntarakenteen muutosten ja keskittyä olennaisimpaan: miten tuetaan luovuutta, missä tahansa, Puttonen painottaa.
Taiteen läpäisy
Irma Puttonen toteaa, että yhteen kokoontuminen ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat ihmisen perustarpeita. Kulttuuria tarvitaan niiden
tyydyttämiseen, mutta sitä täytyy vaalia kaikkialla eikä vain tietyissä paikoissa ja tilanteissa.
– Mitään aluetta ei voi pitää kulttuurisesti elävänä pelkästään sillä, että tuodaan sinne konsertti tai näyttely jostakin ulkopuolelta, Puttonen huomauttaa.
Hän puhuu mielellään taiteen läpäisystä. Taide ei saisi olla muusta elämästä irrallinen osa, jota mennään jonnekin katsomaan ja sitten tullaan pois. Kulttuurin pitää läpäistä kaikki hallinnonalat ja sektorit, kuulua osana kaikkeen elämään, koska se on lopulta ainoa keino ymmärtää ympäröivää maailmaa.
Kurjistuva kuntatalous johtaa helposti siihen, että kulttuurin osuutta leikataan ensimmäisenä. Silloin ei oteta huomioon, että kulttuurin puute lisää syrjäytymiskehitystä.
– Nykyään ajatellaan jotenkin niin, että kun pitäisi rakentaa vaikka uusi hoitolaitos, ja rahasta on tiukkaa, nipistetään kulttuurimäärärahoista. Tosiasiassa kulttuuri pitäisi ottaa mukaan jo laitoksen suunnittelussa, Irma Puttonen sanoo.
Yksi konkreettinen toimenpide-ehdotus kulttuurisuunnitelmassa voisi olla juuri taide rakennetussa ympäristössä.
– Rakennuksia ja ympäristöä ei voi ottaa mukaan ja viedä Helsinkiin, vaan ne pysyvät varmasti siellä, mihin ne on tehty. Taiteilijat saisi mielellään ottaa mukaan ympäristön suunnitteluun jo kaavoitusvaiheessa, Irma Puttonen linjaa.
Alhaalta ylöspäin -ajattelua
Parhaimmillaan kulttuuri mahdollistaa ja lisää yhteisöllisyyttä, mutta silloin sen on lähdettävä kylien tasolta asti. Onko se enää mahdollista, jos
kunnat halutaan kasvattaa lähes maakunnan laajuisiksi? Huomataanko silloin missään hallinnon portaassa sadan asukkaan kylää?
– Asennemuutoksen on vain tapahduttava. Kolmatta sektoria on opittava kuuntelemaan, Irma Puttonen vastaa.
Hän sanoo, että kulttuurin suhteen pitää oppia alhaalta ylöspäin -ajattelu.
– Jotta kasvaisi paikallinen identiteetti, pitää olla ymmärrys siitä, mikä paikka on, millainen on sen luonne ja ominaislaatu. Mitä muuta se on kuin kulttuuria? Irma Puttonen kysyy.
Hän sanoo, että kunnan hallinnossa on osattava ottaa huomioon asukkaiden tarpeet ja yhteisöissä syntyvät ideat. Ne lähtevät usein pienestä oivalluksesta, mutta sillä ei ole oikeastaan mitään rajaa, mihin mittoihin ne voivat kasvaa, jos saavat tilaisuuden.
Kulttuuriyhdistys Mikkolan Navetta ry. on hyvä esimerkki siitä. Ilman sen toimintaa Luopioisten kirkonkylä olisi vain entinen kirkonkylä, kun se nykyisellään on Pälkäneen tärkein kulttuurikeskus. Irma Puttosen mielestä sen kehittymisessä on ollut kaksi avainasiaa: omat tilat ja vapaus.
– Luovuus voi elää vain siellä, missä sillä on vapautta. Taidetta on vaikea tehdä, jos ei ole paikkaa. Liika kiire ja liian vaikea ympäristö tukahduttavat sen. Ei kuulosta mutkikkaalta, mutta uskon, että päätöksenteossa tarvitaan silti perusteellista arvojen uudelleen asettelua, jotta taide ja kulttuuri säilyvät osana jokaisen elämää ja ympäristöä, Irma Puttonen arvelee.
