Timo Nieminen: Laipan tuntija johdattelee 16. kevätretkeä lauantaina 4.5.

Laippa herää kevääseen

16. Laipan kevätvaellus tehdään Timo Niemisen opastuksella lauantaina 4.5.

Ihmiset ovat jo kyselleet, koska tehdään tämänvuotinen Laipan kevätretki.

– Laipassa oli viikonloppuna 40 senttiä lunta. Siellä on vielä täysi talvi, vaikka Onkkaalassa ei enää juuri näe lunta, Timo Nieminen kertoo.

Laipanmaan talvi on ympäristöään runsaslumisempi ja pidempi, koska alue sijaitsee korkeammalla ja sää on kylmempi.

Laipan kevätretki tehdään perinteiseen tapaan toukokuun ensimmäisenä lauantaina. Niihin aikoihin Laipan luonto yleensä räjähtää täyteen kukoistukseensa.

– Sää voi olla vielä melkein mitä vain. Yhtenä vuonna kävelimme hankikantosilla suon reunaa. Lämpimimmillään Kaakkojärven kierroksella hikoiltiin 25 asteen helteessä, Timo Nieminen muistelee takavuosien kevätretkiä.

 

Joko kalasääksi palasi pesälleen

Perinteinen Laipan kevätretki tehdään lauantaina 4. toukokuuta jo 16. kerran. Tänä vuonna suunnataan Timo Niemisen opastuksella katsomaan, miten kevät etenee Pihtilammen suunnalla.

– Joko peipposet ja pajulinnut pitävät taukoamatonta konserttia aamusta iltaan. Joko telkät uiskentelevat metsälampien vapaassa vedessä varaamassa pesimäkoloa rannoilla olevista pökkelöistä tai telkille varta vasten tehdyistä pöntöistä, Nieminen kuvaa kevättä Laipanmaassa.

Kevätretkelle lähdetään Pihtilammen parkkipaikalta aamulla kello 9.15. Paikalle löytää Pihtilammentietä, joka lähtee Luopioisten kirkonkylän ja Rautajärven väliseltä tieltä, kun on ajettu noin kolme kilometriä Luopioisista Rautajärven suuntaan. Pihtilammentietä ajetaan noin kolme kilometriä parkkipaikalle, joka on sama kuin metsäkirkkojen parkkipaikka.

Kimppakyydit lähtevät Pälkäneen kunnantalon parkkipaikalta kello 8.30. Autot täytetään niin, että autottomatkin mahtuvat mukaan.

Noin viiden kilometrin kävelyreitti kulkee Sadinlammen, Uunivuodenmaan, Vahlajärven, Haukijärven ja Pihtilammen kautta.

– Reitin varrella on monenlaista katsottavaa ja kerrottavaa. Saamme muun muassa nähdä, onko kalasääksi jo saapunut pesälleen, Timo Nieminen kertoo.

Kevätretkelle kannattaa varustautua sään mukaan. Jalkineiksi Nieminen suosittelee kumisaappaita, koska suuri osa matkasta on metsäkävelyä. Matkaan varataan omat eväät. Makkarat paistetaan retken päätteeksi Pihtilammen nuotiopaikalla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?