KU-68 pääsi tänä keväänä nauttimaan paineettomasta pelaamisesta. Joukkueen ei tarvinnut puristaa mailaa pakkovoittojen perässä, sillä sarjapaikka varmistui poikkeuksellisesti jo monta ottelukierrosta ennen kauden päätöstä. Yhtä lailla mahdollisuudet nousukarsintoihin olivat jo kaikonneet. Esimerkiksi viime kaudella kangasalalaispelurit saivat laskeskella joukkueiden välisiä maalieroja ja eri skenaarioita vielä viimeisen ottelun alla; tuolloin oli viimeisessä turnauksessa mahdollisuus niin nousuun kuin putoamiseenkin.
Tällä kaudella KU-68 pelasi omalla tavallaan tasaisesti: joukkueen pisin voitto- ja tappioputki kestivät molemmat kahden ottelun verran. Muuten voitto ja tappio seurasivat vuorotellen toisiaan. Nopeat tilanteen vaihtelut tulivat tutuiksi myös joukkueen pelien katsojille, kun ennakkoluulottoman vastahyökkäyspelin seurauksena verkko heilui paitsi vastustajan myös kangasalalaisten kenttäpäädyssä. Joukkue myös korjaili otteluiden loppuhetkien romahtajan mainettaan nousemalla kerrankin itse sillasta, kun KU kiri kahden maalin tappioasemasta kahden maalin johtoon ja voittoon KooVeeta vastaan.
Joka vuosi joukkueeseen on saatu omia lahjakkaita nuoria pääasiassa omasta juniorikoulusta, ja nämä ovat myös pystyneet auttamaan joukkuetta merkittävästi. Esimerkiksi tällä kaudella Keijo Ilomäki ja Joni Rouhiainen olivat hyökkäyspäässä koko joukkueen tehokkaimmat pelurit; 13 pelaamassaan pelissä Ilomäki kokosi tehot 30+10 ja keikkui syksyllä jopa pistepörssin kärjessä. Kokeneiden sotaratsujenkin panosta ja tasaisuutta on kuitenkin tarvittu pitkän kauden aikana, ja kokeneiden pelimiesten takaa nuorten on ollut helppo astua esiin.
Paineeton pelaaminen ja sen tuoma nautinto on siivittänyt keltamustapaidat hyvään lentoon myös varsinaisen sarjakauden jälkeen pelattavassa harrastekevätsarjassa. KU-68 on pelannut tappioitta pian jo kymmenkunta ottelua.
