Raskaaseen rockiin mahtuu monta koukkua

Sahalahdella kootun ja siellä yhä treenikämppäänsä pitävän Reversed By Zeron kokoonpanoon kuuluvat Matti Rajala (vasemmalla), Sami Martinmäki, Miikka Rajala, Jouni Anttila ja Joni Kuivanen.

Musiikkibisneksessä huipulle nouseminen vaatii nöyryyttä mutta ei nöyristelyä. Sahalahtelaisvetoinen modernin heavy rockin lähettiläs Reversed By Zero on osoittanut asenteensa olevan kohdallaan.

Viisikko ei todellakaan kaihda tinkimätöntä työntekoa kehittymisensä eteen, mutta toisaalta se uskaltaa sanoa suoraan korkeimmatkin tavoitteensa.

– Treenaamme vähintään kahdesti viikossa ja sellaiset kolmisen tuntia kerrallaan. Pitää tehdä työtä sen eteen, että homma alkaisi kantaa hedelmää, bändin rumpali Matti Rajala toteaa.

– Hienoa olisi päästä soittamaan entistä enemmän ympäri Suomea, mutta varsinainen tavoitteemme on ulkomailla, ryhmän basisti Joni Kuivanen jatkaa.

Kotimaan rajojen ulkopuolella on soiteltu jo nyt, sillä yhtyeelle järjestyi taannoin keikat niin Viroon kuin Latviaankin. RBZ:n juuret ovat kuitenkin tiukasti broilerpitäjän muhevassa mullassa. Jo aivan 2000-luvun alkumetreillä Rajala, kaksosveljensä Miikka, Jouni Anttila sekä Kuivanen alkoivat musisoida yhdessä. Kukin on kotoisin Sahalahdelta.

– Joskus silloin pikkupoikina soitimme rockabillya. Se varmaankin liittyi siihen, että Sahalahdella on tuo jenkkiautoharrastus ollut aika hyvin pinnalla. Ja kyllä meitäkin amerikanraudat ovat kiinnostaneet, Kuivanen juttelee.

Armeija-aikana jätkien soittoharrastus oli häilyvämpää, mutta pian sen jälkeen kipinä alkoi löytyä uudelleen. Ensin osa porukasta pyöritti triona cover-bändiä, ja treenitilaa pidettiin milloin Tampereen Kalkussa, milloin Orivedellä.

Musatyyli on matkan varrella ehtinyt muuttua, ja kokoonpanoakin on viilattu. Miikka Rajala persoonallisen rouheine lauluäänineen on vakiintunut vokalistiksi, ja bändissä on nykyisin kaksi kitaristiakin, kun Jämsästä Tampereelle muuttanut Sami Martinmäki otti paikkansa poppoossa.

 

Bändissä neljä biisinikkaria

Miikka Rajala hoitaa Reversed By Zeron riveissä lauluosuudet omaperäisellä äänellään.

Nyt Reversed By Zeron meininki alkaa soittajien mukaan olla omimmillaan. Rosoiset soundit, omaperäinen laulutyyli ja erittäin vauhdikas live-fiilistely kuuluvat kuvaan.

– Viime aikoina on pudotettu punk-vivahteita pois. Vanhemmat demot eivät oikein enää kuvasta bändimme sointia. Modernia heavy rockia me kai lähinnä edustamme, vaikka liian ahdasta lokerointia emme edes suosi, kun bändissä on neljä biisintekijääkin, kitaristi Anttila valottaa.

Yksi säveltäjistä on Kuivanen, joka sentään heittää ilmaan pari nimeä vinkiksi siitä, mistä ainakin hän on inspiraatiota kappaleiden tekoon ammentanut.

– Sixx:A.M. ja Papa Roach. Mutta lähinnä tosiaan biisintekomielessä eikä niinkään musiikkityylillisesti, basisti sanoo.

Solisti-Miikka on bändin ensisijainen tekstittäjä. Biisit rakennellaan lopullisesti nippuun porukalla yhtyeen nykyisellä treenikämpällä Sahalahden Pakkalassa.

– Kunnon biisissä pitää aina olla joku tehokas koukku. Ja tältä bändiltä tuntuu sellaisia koukkuja syntyvän. Koko ajan tulee nyt uutta matskua, Rajalan veljekset julistavat yhteen ääneen.

Myöntävät samaan hengenvetoon myös sen, että RBZ:n kaikkien jäsenten haaveena on saada bändin avulla joskus leipää pöytään. Toistaiseksi 23–24-vuotiaat musikantit hankkivat elantonsa kuka asentajana, kuka maansiirtokoneenkuljettajana, ja opiskelijakin porukasta löytyy.

 

Yo-talolla kisaillaan

Matti Rajala (vasemmalla) ja Miikka Rajala sekä Jouni Anttila (takana vasemmalla), Joni Kuivanen ja Sami Martinmäki

Reversed By Zeron jäsenistä Rajalan veljekset asuvat yhä Sahalahdella, Kuivanen muualla Kangasalla, kun taas kitarankurmoottajien kotipaikka on Tampere. Kopla on viime aikoina ottanut mukavan askeleen kohti suuremman yleisön tietoisuutta, sillä se on edennyt jatkoon kansainvälisen Emegenza-bändikisan aluekarsinnasta.

– Tuntui hyvältä, kun saimme koko alkukarsinavaiheen suurimman pistemäärän. Kisailtoja oli Tampereella Henry’s Pubissa kolmesti, ja jokaisessa niissä oli kahdeksan bändiä. Tämän vuoden ääniennätys tuli meille, Matti Rajala hehkuttaa.

Tämän viikon perjantaina on Tampereen osakilpailun finaali Yo-talolla 12 bändin voimin. RBZ nousee lavalle kello 23.35. Voittaja pääsee keikalle Helsingin Nosturiin kohtaamaan sikäläisen ykköseksi selvinneen. Kaksintaistelun vahvin pääsee sitten Pohjoismaiden karsintaan, jonka kautta on mahdollisuus edetä Saksaan saakka.

Matkaa Reversed-miehistöllä on vielä siis rutkasti, mutta vaikkei kisamenestys jatkuisikaan, työnteko bändin eteen pysyy sydämenasiana koko viisikolle.

Tampereen live-paikkojen kärkikaartiin kuuluvassa Jack The Roosterissa bändi luukutti taannoin yhdessä ruotsalaisen Toxic Rosen kanssa. Puhetta on ollut myös siitä, että järjestyisi esiintyminen rokkibaari Amadeukseen. Se on ainakin varmaa, että Sydän-Hämeessä yhtyeen raskas rock soi livenä 29. kesäkuuta.

– Silloin on keikka Luopioisissa ravintola Liekissä, soittajat muistuttavat.

Reversed By Zerolla on oma profiilinsa myös Facebookissa. Sieltä on löydettävissä yhtyeen kuulumisia, ja musanäytteitäkin pääsee kuulemaan.