Tämänvuotisen Olavi Sallinen -entistämispalkinnon sai Reijo Pirinen, kangasalalainen putkiasentaja, nykyisin eläkkeellä. Hän on saman ikäinen
kuin autonsa: Suomen olympiavuoden mallia. Voitokas auto puolestaan on vuoden 1952 mallinen Mercedes 220.
Tampereen Mobilistit ry:n myöntämä, suomalaisen museoautoilun todellisen suurmiehen nimeä kantava palkinto luovutettiin Piriselle Vehoniemen Automuseolla 6.5.
Näyttävän kiertopalkinnon, muistomitalin ja stipendin ojensi yhdistyksen puheenjohtaja Antti Prusi, ja juhlimassa ja hurraamassa oli iso joukko mobilisteja ja muuta kiinnostunutta yleisöä.
– Kyllä tämä tuntuu hienolta. Arvostan tätä palkintoa suuresti, niin kuin myös Olavi Sallisen elämäntyötä, Reijo Pirinen sanoi.
Palkinnonjakoseremonian jälkeen nautittiin Vehoniemen emännän Leila Suutarisen tarjoamat juhlakahvit sekä mobilistiyhtye Mayflowerin musiikkia, joka huipentui tietysti Leila-valssiin.
Uurastusta mutteri kerrallaan
Palkittu Mercedes 220 on kermanvärinen ja niin kiiltävä, että mistä kohdasta tahansa voi peilata kuvaansa.
Reijo Pirinen löysi auton Petäjävedeltä vuonna 2007. Sen ensimmäinen omistaja oli ollut muuan rikospoliisi Keinänen Kaavilta.
– Oli lauantai 21.7. kun tämä auto tuli minun talliini, Pirinen kertoo.
Se oli merkkipäivä, josta alkoi melkein viiden vuoden mittainen ajoneuvon entisöijän uurastus: aivotyö, käsityö ja salapoliisin työ.
Saapuessaan Mercedes näytti enemmän muutamalta laatikolliselta romua kuin kokonaiselta autolta. Valokuva-albumiin on talletettu auton entisöinnin vaiheet – sivu sivulta ajopeliin tulee osia ja väriä lisää.
– Kyllä siinä oli näpertämistä, kun joka ruuvi piti yksitellen käydä läpi ja puhdistaa, vaimo Ritva Pirinen muistelee.
Erilaisia osia piti jäljittää ja etsiä ympäri Suomen. Auton alkuperäiset rekisterikilvetkin on löydetty, mutta ne eivät ole vielä paikoillaan.
Auto valmistui viime keväänä parahiksi ollakseen mukana Pirkkahallin Hot Rod show’ssa. Se oli ensimmäinen julkinen esittäytyminen auton uudessa elämässä, ja siitä alkoi vilkas ajokausi. Viime kesään mahtui esimerkiksi kaksipäiväinen Saimaan ympäriajo.
– 1900 kilometriä on kertynyt mittariin siitä asti, Reijo Pirinen kertoo.
Olympiavuoden tyyliin
Olympiavuoden Mersulla on mukava tehdä pitkiäkin reissuja, sillä iästään huolimatta se hemmottelee matkustajiaan.
– Parempi sitä on ajaa kuin kuvittelin, Reijo Pirinen kertoo ja vaimo vahvistaa:
– Vakaa auto, tosi hyvä istua.
Ritva Pirinen ei itse aja perheen veteraaniautoa – hän sanoo, että ratti on liian korkealla, mutta matkustajana hän osallistuu kaikkiin tapahtumiin. Seuraavaksi suunnataan kesäkuun alkupuolella Hämeenlinnan retkeilyajoon.
Mercedes 220 on kiitänyt lujaa jo viisikymmenluvulla. Reijo Pirisen mukaan valmistaja on luvannut huippunopeudeksi 140 km/h, mutta itse hän ajelee korkeintaan kahdeksaakymppiä.
– Vanhusta ei saa rääkätä, hän huomauttaa.
Reijo Pirisellä on toinenkin museoauto, vuoden 1969 mallinen Lotus elan +2, jonka entisöinti valmistui vuonna 2004. Punainen urheiluauto muuttaa uuteen kotiin näinä päivinä.
– Minulle riittää yksi auto, Reijo Pirinen selittää.
Harrastukseen kuuluu ajanmukaisen pukeutumisen lisäksi myös muu tarpeisto – niinpä Reijo Pirinen on kerännyt muun muassa mainion kokoelman vuoden 1952 viikkolehtiä matkalukemisiksi, Olympiakalenterin sekä saman vuoden maantiekartan.
– Vuosi ennen tai jälkeen tulisi halvemmaksi, sillä Suomen olympiavuoden painotuotteita ja muita esineitä keräävät monet muutkin kuin mobilistit. Mutta kun nyt satutaan olemaan tätä vuosikertaa, niin ei auta, hän naureskelee.
