Keppihevoset kirmasivat Suttisen tilalle

Amanda on vauvana satujen maailmasta adoptoitu yksisarvinen pikku prinsessa. Amanda on kova sepittelemään mitä mielenkiintoisimpia juttuja omasta maailmastaan. Ratsastaja saakin ikimuistoisia ratsastuslenkkejä Amandan kanssa toden ja tarun sekoittuessa ihanaksi vaaleanpunaiseksi pilvilinnaksi.”

Laitikkalassa sijaitsevan Suttisen tilan emäntä Erja Rissanen tarttuu Amandaan ja pistää laukaksi. Puoliso Simo Laakso valitsee keppihevosten joukosta beigenvärisen Severin. Keväästä innostuneena se hirnahtelee, ja jo kohta ravaa rivakasti Laakso kyydissään.

­ – Nythän on meneillään todellinen keppihevosbuumi. Tampereen hevosmessuillakin näin, kuinka nuoret tytöt ratsastivat kilpaa keppihevosilla, Laakso kertoo innokkaasti.

Rissanen on puolestaan nähnyt, kuinka antaumuksella tarha- ja alakouluikäiset hoitavat keppihevosiaan.

– Niitä syötetään ja juotetaan ja viedään nukkumaan. Mielestäni on hienoa, että tällaiset vanhan ajan klassikkolelut elävät uutta tulemistaan.

 

Kädentaitajien apuna

Aiemmin Vinttipuodin järjestelyistä vastannut Anja Wähling pitää kesänäyttelyn Sysmässä ja hänen tehtävänsä ovat siirtyneet talonväen hoidettavaksi. Erja Rissaselle ja talon tyttärille onkin langennut entistä suurempi haaste löytää myymälään kiinnostavaa ostettavaa.

Oulusta asti Suttiselle ravanneet keppihevoset ovat hyvä esimerkki  Rissasen Vinttipuotiin metsästämistä tuotteista.

– Tavoitteeni on hankkia tänne mahdollisimman monipuolisesti lahja- ja käyttötavaroita. Jokaisen tuotteen tulee olla sillä tavalla persoonallinen, ettei se kävele vastaan jokaisessa perusmarketissa.

Talvisin Rissanen vierailee erilaisilla käsityömessuilla. Sanojensa mukaan hän ”hypistelee ja hipelöi” kaikkea näkemäänsä, sillä puotiin valikoituu ainoastaan laadukkaita ja hyvin viimeisteltyjä käsitöitä.

Tänä kesänä puodista löytyy keppihevosten lisäksi uutuuksina muun muassa nuoren lasinpuhaltajan Marja Hepo-ahon lasitavaraa mortteleista öljylamppuihin sekä tamperelaisen Nunnunin meikkipussukoita ja rahakukkaroita. Edellisten lisäksi Vinttipuodista löytyy muun muassa keramiikkaa, tekstiilejä ja monenlaisia taontatöitä.

– Tällaisilla pienillä puodeilla on oiva mahdollisuus esitellä esimerkiksi nuorien aloittelevien kädentaitajien tuotteita. Kaikki heistä eivät välttämättä ole kovinkaan markkinahenkisiä ihmisiä, vaan tahtoisivat mieluummin keskittyä tekemiseen kuin myymiseen.

Vinttipuodin viereisessä kammarissa sijaitsee vanhaa aikaa henkivä kahvila, jossa tarjoillaan talon omilla resepteillä leivottuja kakkuja ja paikallisten leipureitten herkkutuotteita.

 

Tapetilla hyvinvointi ja lähituotteet

Entäs marjabaariksi tituleeratun Tilamyymälän puoli sitten? Satokauden aikaan tilan hyllyt notkuvat ihanaisen tuoreita ja tuoksuvaisia mansikoita ja vadelmia, minkä lisäksi tilalla viljellään maissia, ruusu- ja keräkaalia, pinaattia ja avomaankurkkuja.

– Elokuun puolessa välissä korjataan maissisatoa ja aloitellaan ruusukaalin keruuta. Maissia voidaan poimia ensimmäisiin pakkasöihin asti. Sen sijaan ruusukaalityöt tilalla jatkuvat jouluun asti, Rissanen kertoo.

Mutta täyttyy myymälä myös muiden kuin oman tilan pientuottajien tuotteista. Kova menekki on muun muassa pohjoiskarjalaisilla ruiskuoreen leivotuilla karjalanpiirakoilla ja Kuorevedellä sijaitsevan Savon tilan maatalon jäätelöllä.

Oikeastaan Suttisen tilalta saa lähes kaikki kesäpöydän herkut, niin hillot, perunan särpikkeet, vihannekset, limonadit, leipomo- ja maitotaloustuotteet kuin suklaat ja muut makeat herkutkin.

– Keppihevosbuumin lisäksi toinen suuri nykyajan buumi koskee lähiruokaa. Ruoan valmistusketjujen läpinäkyvyys, puhtaus ja maistuvuus sekä yleisesti ottaen ihmisen hyvinvointiin liittyvät asiat ovat viime aikoina olleet kovasti tapetilla, Erja Rissanen toteaa.

 

Suttisen tilamyymälä, kahvila ja vinttipuoti avoinna 12. kesäkuuta alkaen ma–pe 9–19, la 9–16, su 11–19. Osoite: Kissalammintie 43, 36660 Laitikkala.

 

Vinttipuoti täyttyy käsitöistä.