Harmi: 2000 asukkaan Juupajoki jäi sote-sotkun pelinappulaksi

Odottavan aika on pitkä

Juupajoen kunnanjohtaja Pirkko Lindström toivoo, että Kangasala suostuisi järjestämään Juupajoen terveyspalvelut vielä vuoden ajan.

– Juupajoen kunnanvaltuusto on päättänyt esittää Oriveden kaupungille kuntaliitosselvityksen käynnistämistä siten, että selvitys on valmis helmikuussa 2014. Tämän selvitystyön kautta selkiintynevät kunnan tulevaisuuden linjaukset, hän kertoo.

Noin 2000 asukkaan Juupajoella sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen on kohdannut kosolti vastoinkäymisiä. Tilanne tuntuu kohtuuttomalta.

– Koemme, että olemme ilman omaa syytä joutuneet tähän vaikeaa tilanteeseen. Paras-lainsäädännön velvoittamana tehtiin kovasti töitä yhteistoiminta-alueen luomiseksi Kangasalan ympärille ja nyt työ on valunut hukkaan, sanoo kunnanjohtaja Lindström.

Vaikka Kangasalan kanssa sovitut palvelut onkin järjestetty asianmukaisesti, on palvelujen kehittäminen ja sosiaalitoimen palvelujen liittäminen terveystoimeen ollut jäissä siitä lähtien, kun Oriveden lähtö ja yhteistoiminta-alueen purkautuminen tulivat ajankohtaisiksi.

– Juupajoki on jätetty pois muun muassa puhelinpalvelujen uudistamisesta ja monista yt-alueen hankkeista, kun yt-alue kuitenkin purkautuu. Pieniäkään investointeja ei ole terveysasemalle tehty, koska yt-alue kuitenkin purkautuu.

Tilannetta on vain pahentanut valtioneuvoston ajama sosiaali- ja terveysuudistus.

– Erittäin harmillista on ollut asian pitkittyminen ja useiden työryhmien/selvitysten toisistaan poikkeavat linjaukset. Pitkään jatkunut epävarma tilanne on myös osaltaan vaikeuttanut tätä meidän tilanteen ratkaisemista. Kukaan ei uskalla tehdä mitään päätöksiä, kun ei tiedetä valtion lopullista kantaa.

Ministeriö on patistanut neljän kesken laajentuneen draaman osapuolilta lausuntoa siitä, miten kunnat itse ratkaisisivat Juupajoen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen. Oriveden päätettyä jättää Kangasalan yhteistoiminta-alueen ja siirtyä yhteistyöhön Tampereen kanssa Kangasala on nähnyt palveluiden järjestämisen Juupajoella mahdottomaksi ja ilmoittanut purkavansa yhteistoiminta-alueen. Kangasala on jo keskustellut Pälkäneen kanssa pitkään kahdenvälisestä yhteistyöstä, mutta Tampere ja Orivesi eivät ole lämmenneet Juupajoelle. Mikäli kaksikko ei jatkossakaan kelpuuta Juupajokea kuvioihinsa, Kangasala on lupautunut tarvittaessa jatkamaan neljän kunnan yhteistoiminta-alueen isäntäkuntana.

Kunnanjohtaja Lindströmin mukaan Juupajoen kannalta paras vaihtoehto olisi jatkaa jo alkanutta yhteistyötä Kangasalan kanssa – oli Orivesi mukana tai ei.

– Me emme ole itse nähneet ongelmana sitä, jos Orivesi ei olisi mukana ja ohjaisimme potilaita Kangasalle. Se koskee kuitenkin vain pientä asukasmäärää, eikä ole euroissa mitattunakaan merkittävä määrä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?