Kangasalalaisen Ramppi-teatterin kesänäytelmää hallitsee tällä kertaa kirjailija, jolla on musta viitta ja hattu, pyöreät silmälasit, piippu, vahva
karisma – ja silmät ja mieli avoinna kaikelle, mitä hänen ympärillään tapahtuu.
Joskus järki ja maltti jäävät siitä hieman jälkeen, mutta yhtä kaikki, estradi on Jalmari Finnen.
– Hän oli jonkinmoinen aikansa ADHD-ihminen, hänen vauhtinsa ja kokeilunhalunsa oli loputon, kuvailee Finneä esittävä Jarmo Salo.
Jalmari Finnen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 125 vuotta. Ramppi-teatteri juhlistaa merkkivuotta näytelmällä Neuvokkaat neropatit, joka on puoliksi historiallisiin tosiseikkoihin perustuva, osaksi kuvitteellinen tarina.
Näytelmän ovat kirjoittaneet Jukka-Pekka Rotko ja Aulis Aarnio, ja sen ohjaa Jukka-Pekka Rotko.
Neuvokkaiden neropattien kantaesitys on Kangasalan kesäteatterissa 11.6.2013.
Finnen kanssa säveltämään
Neuvokkaat neropatit nojaa vahvasti musiikkiin, jonka avulla hoidetaan muun muassa siirtymiset Euroopan maasta toiseen. Se on vaatinut huolellista asioihin paneutumista muusikko ja säveltäjä Eero Pekkoselta, joka vastaa näytelmän musiikkidramaturgiasta ja on osittain itse säveltänyt sen musiikin.
Lisäksi hän näyttelee itse muun muassa Sibeliusta ja Oskar Merikantoa.
Jännittävin retki hänelle oli seurata Jalmari Finnen omien sävellysten jälkiä, joita Pekkonen etsi arkistoista sekä Helsingissä että Tampereella.
– Finne ei ollut mikään merkittävä säveltäjä mutta hän osasi tarvittaessa sitäkin. Jos jostain näytelmästä puuttui musiikkia, hän sävelsi sen itse, Pekkonen kertoo,
Neuvokkaiden neropattien ensimmäinen näytös päättyy Finnen säveltämään Kehtolauluun musiikkinäytelmästä Taikalekkeri. Sävellystä ei löydetty kokonaisena säilyneenä, joten Pekkonen sävelsi siihen itse B-osan.
– Se on sitten puoliksi minun ja puoliksi Finnen sävellys, hän nauraa.
Kiljusten viemää
Jalmari Finne syntyi Kangasalla, ja vaikka perhe muutti Helsinkiin jo hänen lapsena ollessaan, hänet mielletään ennen kaikkea kangasalalaiseksi kirjailijaksi.
Kirjailijan oma vauhti lienee ollut vielä rauhallista laatua, kun verrataan sitä suosituimpiin ja tunnetuimpiin hänen luomistaan henkilöhahmoista, Kiljusen herrasväkeen, jonka seikkailuja suomalaiset ovat seuranneet vuodesta asti.
Kiljuset ovat anarkistisia ja riemastuttavia lastenkirjoja, mutta niillä oli myös aikuisten ulottuvuus: omaa aikaansa terävästi havainnoiva yhteiskuntasatiiri. Se oli Jalmari Finnen laji, siitä hän halusi olla tunnettu – mutta ei mahtanut mitään sille, että Kiljuset varastivat show’n.
Neuvokkaat neropatit tekee Finnelle kunniaa siinä, missä hän itse sitä toivoi, yhteiskunnan kritisoinnissa. Koko näytelmän toinen näytös on omistettu kuvitelmalle siitä, millaista Finnen
satiiri olisi nykypäivän Kangasalla – ja kukapa muu sitä esittää kuin Kiljuset, nykyaikaistettuna af Kiljanderit.
Ja kun eletään nykyaikaa, tarvitaan tietysti kilpailu, jossa annetaan pisteitä, juontajat, tuomarit
ja sponsorit. Kiljusia vastaan Euroopan talouskriisin ratkaisemisessa taistelevat Kiljus-kirjoista tutut Häthätäläiset, joilla on tietysti järkevä ja paperinmakuinen ratkaisu jokaiseen ongelmaan. Mutta mitä sitten tekevätkään af Kiljanderit, joilla on käytettävissään Kiljusten pettämätön logiikka ja 2010-luvun tekniikka… Tai sitten ei.
Unelmia ja teatteria
Neuvokkaiden neropattien alku seuraa Jalmari Finnen elämää ohjaajana Helsingissä ja Viipurissa sekä hänen värikkäitä kokemuksiaan Euroopan
mahtavimmissa teatterikaupungeissa.
Samalla näytelmä kuvittaa suomalaista teatterihistoriaa 1800- ja 1900-lukujen taitteen aikaan. Jalmari Finne sai näet jo nuorena ylioppilaana töitä Suomalaisessa Teatterissa, kun sen kunnianarvoisa perustaja ja johtaja Kaarlo Bergbom palkkasi hänet apulaisekseen.
Näyttämöllä tavataan muiden muassa itse Bergbom (Aulis Aarnio), legendaarinen Suomalaisen Teatterin näyttelijä Adolf Lindfors (Kalevi Pietilä) sekä kauppaneuvos, suurliikemies ja taidemesenaatti Juho Lallukka (Pekka Koskela), jonka suojeluksessa oli muun muassa Viipurin Maaseututeatteri.
Jalmari Finne tekee kiertomatkan Euroopan kuuluisille näyttämöille ja näkee omin silmin, miten niissä toteutettiin Luulosairas, Faust, Hamlet ja lukuisat muut maailman näytelmäkirjallisuuden helmet.
Sen jälkeen helsinkiläiset näyttelijät eivät enää voi moittia Finnen tietämättömyyttä. Ja tulee huippuhetki: Teuvo Pakkalan Tukkijoella-näytelmä. Suomalaisen Teatterin uutuusproduktio ei herätä toiveita johtaja Bergbomissa, mutta Finne tajuaa, että jotain olennaista puuttui. Hän tilaa säveltäjä Oskar Merikannolta vielä yhden laulun –
ja koko Suomen esitetyimmän näytelmän menestystarina voi alkaa.
Menestyksestä huolimatta Helsinki Finnelle pettymyksen ja hän siirtyy Viipurin Maaseututeatteriin, missä ilmapiiri on suvaitsevaisempi ja vapaampi. Teatteri on kauppaneuvos Lallukan ansiosta varoissaan, ja Finne saa johtajana vapaat kädet toteuttaa unelmiaan.
– Jos ei täällä ole hyvää akustiikkaa, niin osta sie semmonen, mie maksan, Lallukka kehottelee.
Mutta Jalmari Finne ei jää Viipuriinkaan. Kirjoittamisesta tulee hänen tehtävänsä.
