Jukka Haarala arvostaa kesänmakuista lähiruokaa

Helsinkiläinen Jukka Haarala arvostaa tuttua ja turvallista lähiruokaa. Sitä saa kesämökkipaikkakunnalla esimerkiksi Laitikkalan Kesänmausta.

Jukka Haaralan Ykä-bokserillekin kelpaa Katajan Lihan itse tekemä makkara.

Haarala viettää mökillään aikaa niin paljon kuin pystyy ja asioi usein Kesänmaussa hakemassa paikallisia tuotteita.

– On hyvä, että tuotteet myös jalostetaan lähellä. Siinä ei ole mitään järkeä, että raaka-aineet kuljetetaan kauas jalostettaviksi ja pakattaviksi ja sitten kuljetetaan takaisin myyntiin niiden syntysijoille. Sitä en kutsu lähiruoaksi, Haarala huomauttaa.

– Toisaalta jos ostan täältä lähiruokaa ja vien sitä mukanani Helsinkiin, niin minulle se on silti lähiruokaa.

Haarala sanoo etenkin Kesänmaun lihatiskiä monipuoliseksi. Myynnissä on muun muassa maatilapalvaamo Katajan Lihan itse tekemiä makkaroita sekä muita lihajalosteita.

– Ja täältä saa hevosenlihaakin, sitä ei joka kaupassa myydä, Jukka Haarala huomauttaa.

 

Päivi Hämeenkaski leipoo muun muassa leipää Kesänmaun yhteydessä olevassa leipomossa. Jukka Haarala pääsee ostamaan tuoreita lämpimäisiä.

Tyypillinen kesäasiakas

Tuoretta leipää leivotaan omassa leipomossa, ja tarjolla on muun muassa juureen tehtyä ruisleipää ja rievää sekä makeita herkkuja. Juustotiskistä saa esimerkiksi paikallisen Heikkilän Juustolan pito- ja leipäjuustoja.

Jukka Haarala kuuluu tyypillisiin Kesänmaun asiakkaisiin. Lihamestari Kari Kataja sanoo, että kesäaikaan iso osa ostoksille poikkeavista tulee kehäkolmosen sisäpuolelta.

– Tuotteiden laadun takia suosin Kesänmakua, Haarala kertoo kauppavalinnastaan.

Haarala viljelee itsekin. Silloinkin tietää mitä saa. Hän kasvattaa mökillään muun muassa perunoita ja porkkanoita.

– Pidän hyötyviljelystä, hän hymyilee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?