Tampereen hiippakunnan tiedottajaväki kokoontui perjantaina Pälkäneelle. VITA -neuvottelupäivän teemana oli seurakuntien ja paikallisen median yhteistyö ja seurakuntalehdet.
Aiheeseen virittäydyttiin kahta eri ääripäätä edustavan mallin perusteella. Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen ja Sydän-Hämeen Lehden päätoimittaja Tommi Liljedahl kertoivat seurakunnan ja paikallislehden luontevasta yhteistyöstä Pälkäneellä. Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simola puolestaan esitteli toista ääripäätä. Hän johtaa 360 000 jäsenen seurakuntayhtymän tiedotustoimistoa, jossa on parikymmentä työntekijää. Heistä seitsemän tekee viikoittain ilmestyvää ja 200 000 kotiin jaettavaa Kirkko ja kaupunki -lehteä. Lisäksi Helsingin seurakunnilla on omat tiedottajansa tai tiedotuksen vastuuhenkilöt, joten resurssit ovat aivan eri tasolla kuin maalaiskunnissa.
Paikallislehti hoitaa tiedotuksen Pälkäneellä
Pälkäneen seurakuntaa ja paikallislehteä yhdistää se, että molemmat toimivat ohuella organisaatiolla, jossa jokainen tekee kaikkea. Tiedotuksessa yhteistyö on toimivaa: seurakunta osaa vinkata tapahtumista, jotka tuovat sisältöä paikkakuntalaisten elämään, ja paikallislehti kertoo niistä mielellään.
Tänä vuonna seurakunta alkoi julkaista myös kahdesti vuodessa ilmestyvää lehteä, joka jaetaan Sydän-Hämeen Lehden välissä. Seurakunnan työntekijät kokoavat sen sisällön, jonka toimittajat taittavat lehdeksi. Liitelehdet vievät viestiä aktiivisesta seurakunnasta, jonka toiminta tavoittaa kaikki ikäluokat.
Päätoimittaja Tommi Liljedahl näki seurakunnalla ja paikallislehdellä yhteisen tehtävän: ne molemmat pyrkivät vahvistamaan paikallista yhteisöä. Tiiviiseen paikallisyhteisöön kuuluvat myös monet muualle muuttaneet ja mökkiläiset.
– Mökkiläiset kyselevät toisinaan, eivätkö he voisi liittyä Pälkäneen seurakunnan jäseniksi, sillä he kokevat sen kotiseurakunnakseen. Ihmiset eivät välttämättä osallistu seurakunnan toimintaan kaupungissa, mutta käyvät mielellään mökkipaikkakunnan metsäkirkoissa, lauluilloissa ja muissa tapahtumissa. Muualla painetaan kesällä jarrua, mutta meillä kaasua, Jari Kemppainen kuvasi Pälkäneen seurakunnan vilkasta kesää.
Nolla prosenttia helsinkiläisistä käy kirkossa
Kirkkoherra Kemppaisen erityinen ilonaihe on se, että pälkäneläiset käyvät ahkerasti kirkossa. Helsingissä tilanne on aivan toisenlainen.
– Kirkossa käy nolla prosenttia seurakuntalaisista, jos määrä pyöristetään lähimpään kokonaislukuun, Seppo Siloma sanoo.
Siksi Helsingin seudulla kirkon viestinnällä on erilainen tehtävä kuin maalaisseurakunnassa: viestintä ei keskity tiedottamaan tulevista tapahtumista, vaan tarjoaa myös aineksia henkilökohtaiseen hengelliseen pohdintaan.
Helsingissä on pian seurakuntia, joiden asukkaista alle puolet kuuluu kirkkoon. Osaltaan tätä selittää maahanmuuttajien ja opiskelijoiden suuri määrä.
Seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki -lehti jaetaan 200 000:lle kirkon jäsenelle kerran viikossa.
– Meillä seurakunnan ja paikallisen lehden yhteistyö ei ole aivan yhtä toimivaa kuin Pälkäneellä. Helsingin Sanomilla uutiskynnys on korkealla, eikä se tee juurikaan seurakuntaa koskevia juttuja, Seppo Simola kertoo.
Seurakuntayhtymä hoitaa juttujen tekemisen itse. Ei ole kuitenkaan helppo olla kriittinen journalisti, kun jutut kertovat omasta yhteisöstä ja palkanmaksajasta. Toisinaan koetaan, että seurakuntien lehti sahaa omaa oksaansa.
– Ei viestintä voi olla pelkkää markkinointia tai tiedottamista. Lopulta uskottava journalismi ropisee yhteisön pussiin, Seppo Simola sanoo.
Helsingin seurakunnat pyrkivät viestinnässään vuorovaikutteisuuteen. Perinteisin foorumi on Kirkko ja kaupunki -lehden mielipidepalsta, josta on muodostunut Niksi-Pirkan veroinen klassikko. Verkko tarjoaa vuorovaikutteiseen viestintään uusia keinoja.
– Eniten verkosta haetaan kuitenkin tietoa seurakunnan tapahtumista, Seppo Simola kertoo.
