Kesälukemiselta odotetaan usein kepeyttä ja viihdyttävyyttä. Tämän tarpeen uskotaan parhaiten tyydyttyvän romaaneilla – dekkareilla, romanttisilla tarinoilla ja humoristisilla draamakertomuksilla.
Mutta myös runous voi olla hauskaa ja viihdyttävää, sopia oivallisesti kesälukemiseksi laiturille, riippukeinuun, järven rannalla, ihan mihin vain, missä halutaan samaan aikaan nauttia lukemisesta, ympäröivästä luonnosta ja sisäisestä rentoutumisen tilasta.
Tällainen teos on esimerkiksi Anja Erämajan vuonna 2005 ilmestynyt runoteos Laulajan paperit.
Erämajan runoissa arkiset asiat ja ihmisten pinttyneet tavat ja käyttäytymismallit saavat koomisia ja absurdeja piirteitä, mutta kepeän ilmiasun alle kätkeytyy myös syvempiä merkityksiä. Runoihin sisäänrakennetun nopean rytmiikan ja sanojen vyörytyksen tyylillä runon minäkertoja jutustelee kuulijalleen uudenlaisesta, epäsovinnaisesta suhtautumisesta arkeen ja keinotekoisesti luotuihin tarpeisiin ja haluihin. Aistivoimaisuudessaan ja ruumiillisuudessaan runot saavat usein laulullisia ja tanssillisia ulottuvuuksia. Myös naisnäkökulma on vahvasti läsnä, mutta ilman osoittelevia tai syyllistäviä äänenpainoja.
Kaikkinaiselle karsinoinnille ja sosiaalisen sukupuolen rajoituksille Erämaja virnistelee lempeän ivallisesti. Runot kuvaavat tietoisia, mieltä ja ruumista vapauttavia irtiottoja arjen ahtaudesta ja tapojen kankeudesta. Runoilija tarjoaa lukijoilleen uudenlaista asennetta ja näkemystä arkipäivän autimaattistuneita ajattelu- ja toimintatapoja vastaan. ”Haluan kaksi miestä, uran ja lapset. / Sekä kinkkua että kalkkunaa, sekä ouluna että uutena vuotena, sekä sukulaisten että ystävien kanssa. Haarukalla ja sormin.”
Runossa ”Lepo” hohotetaan kaikkinaiselle kontrollifriikkiydelle, ja vaihtoehtoiseksi asenteeksi tarjotaan leppoista boheemisuutta. Runon minä löytää keskellä talvea pyykikorin ja pyykit, jotka ovat imeneet itseensä vihreää väriä: ”En kysellyt miksi, vaan annoin / korin laulaa ja kannoin kotiin. Syöttötuoli kiinanruusun alla, se on / roskalavalta. Siinä on juuri se, että jos menee ulos löytää kaikenlaista, / yleensä tavaroita. Niihin pitää suhtautua, siitä on vaivaa.”
Monet runoista tapahtuvat naisellisiksi mielletyissä ympäristöissä, kuten kodissa, hengityskursseilla, kahvilassa tai vaikkapa marjametsässä. Käyttäytyminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin perinaisellista – rannalla piknikkori toimii rapsuttelemisen välineenä tai marjastaessa jumpataan ja lopulta nukahdetaan tuhdisti keskelle metsää kippo kallellaan ja puolukka suussa.
Myös miehisiin tiloihin – esimerkiksi saunaan ja kokouksiin – tunkeudutaan ja käyttäydytään niille tyypillisiä maskuliinisia toimintamalleja uudelleen muotoillen. Runossa ”kokous” tiivistyvätkin oivallisesti Erämajan runoteoksen tärkeimmät aihepiirit teemat: naiseus, ruumiillisuus ja arki. Siinä hengittää voimakkaasti se arjen raskaudesta vapauttava rentoutunut tunnelma, jonka esilletuomiseen Erämaja läpi teoksen pyrkii: ”Pieni tihentynyt nainen heittää löylyä. Kukaan ei puhu, se on hyvä. / Vaihdetaan asentoja, annetaan anteeksi vyötärölle, reisille. Höyry leviää / ja laskeutuu iholle, siunaa rinnat. Päät valuvat paljaina. Järjestetään maailma näin.”
