Pekka Helen tuijottaa niska kenossa kirkkaalle taivaalle Masonlahden peltoaukean reunamilla. Katse seuraa mehiläisparven lailla surraavaa
kopteria, joka tottelee kauko-ohjaimien käskyjä kaapelilinjaa ja puustoa varoen.
Kopteri kaartaa järvelle päin, kohoaa niin korkealle, että sitä tuskin enää erottaa.
Kiemuroiden jälkeen lento laskeutuu hallitusti. Kopteri päätyy tielle, siihen mihin pitikin, liki ohjaajansa jalkojen juureen. Radio-ohjattavia autoja pitkään harrastaneen miehen työskentelystä paistaa varmuus ja suunnitelmallisuus.
Lentomatka on samalla kuvausmatka. Kopterin mukanaan kuljettama kamera on näpsinyt ilmakuvia muutaman sekunnin välein Pekka Helenin antaman ajastuksen mukaan. Videota se on ottanut koko ajan.
Naapureiden on turha säikkyä kuvaavaa kopteria. Ei ole pelkoa siitä, että he näkyvät tahtomattaan netissä tai lehtien sivuilla.
– Kun laitan videota tuubiin, niin katson, ettei niissä ole yhtään ihmistä, Pekka Helen varmistaa.
Tulitikkuaskin kokoinen kamera
Kuvauskalusto on pieni ja kevyt. Kamera on tulitikkuaskin kokoinen, alle puolikiloinen koje, jota multiroottoriksi tai quadkopteriksikin kutsuttu nelimoottorinen kopteri jaksaa kuljettaa.
– Järjestelmäkameraa voi viedä 6–8 -moottorinen kone, Helen tietää.
Pienelläkin kameralla pärjää hyvin. Se ottaa kahdentoista megapikselin kuvia ja full HD-videoita. Veden alla se toimii jopa 60 metrin syvyydessä. Muistikortilla on tilaa 32 gigan verran.
– Ennemmin kopterista lataus loppuu kuin tila muistikortista.
Kuvat ovat tavanomaisista poiketen kuperia, tynnyrimäisiä, kalansilmäobjektiivilla otettuja. Sellaisista on hyvänä esimerkkinä hiljattain Kangasalan Sanomissa etusivulla ja Seiskassa julkaistu, Helenin ottama kuva soutelusta peltojärvellä Masonlahdessa.
Pienen tehopakkauksen hinta ei päätä huimaa. Sahalahtelaisharrastaja maksoi omasta kamerastaan iskunkestävine suojineen noin 400 euroa.
Tuntikausia videon editointia
Kuvausmatkoilla kulkee kopterin ja sen ohjaimien lisäksi jalustan päälle kiinnitettävä näyttötaulu. Siltä pystyy reaaliajassa seuraamaan, mistä ja millaista kuvaa kamera ottaa.
Harrastajat puhuvatkin enemmän kopterilla lentämisestä kuin sen lennättämisestä, niin aidon tunteen ilmassa olemisesta näyttö antaa.
Pisimmillään kopterissa kulkeva kamera ottaa yhtäjaksoista videota tunnin pätkän, sen ajan akun latausta riittää. Aineiston editointi vie moninkertaisen ajan.
– Menee tuntikausia aikaa sitä miettiessä, mitä ottaa ja mitä jättää. Musiikkia laitan mukaan aina. Sen valinta on oma projektinsa, kun pitää huomioida myös teostosäännökset, Pekka Helen huomauttaa.
Elokuvamaiset efektit, salamat ja lumisateet, täydentävät kokonaisuutta. Parasta Helenin mielestä on, jos hän onnistuu keksimään videoon jotakin erikoista, mielellään vaaratilanteita, joissa esimerkiksi lennetään hyvin lähellä maan pintaa.
– Se palkitsee, jos saan katsojilta myönteistä palautetta.
Tähän mennessä lentävä kuvaaja on laittanut Youtubeen viitisenkymmentä videota. Mukana on muiden muassa kuvausta kosken pauhuista Kuohuvaisissa.
Kopteri kuin kirjekyyhky
Kopteri voi pisimmillään lentää ohjaajasta 300 metrin päähän nykyisellä lähettimellä. Videokuva kyllä kantautuisi 1–2 kilometrin päästä.
– Vaikka yhteys katkeaa, niin kopteri palaa takaisin lähettäjän luokse GPS-koordinaattien mukaan. Olen kokeillut, se tuli takaisin melkein lähettäjän luokse.
Kopteria ei saa päästää yli 150 metrin korkeuteen, jotta se ei häiritse muuta lentoliikennettä.
– Aika vaikea arvioida etäisyyttä, kun kopteria ei välttämättä enää edes näe ylös nousussa, Helen tunnustaa.
Kaikkein haastavinta harrastajille on peililentäminen koneen tullessa ohjaajaa kohti. Silloin pitää koko ajan muistaa, että vasen onkin oikea ja oikea vasen.
Oma varomisensa on myös puiden latvoissa metsän päällä lennettäessä. Toisaalta ohjaaja itse hakeutuu jännittäviin tilanteisiin lentämällä esimerkiksi mahdollisimman lähellä maata, vain muutaman sentin korkeudessa.
Kellukkeet pitävät pinnalla
Nälkä uusien lisävarusteiden perään kasvaa harrastuksessa kehittymisen mukana. Pekka Helenkin hankkii uutta sen mukaan, miten budjetti antaa myöten. Osaksi on tyydyttävä vain haaveilemaan.
– Olisi hienoa kokeilla joskus fpv (First Person View) -lentoa videolasien avulla, joilla saisi eteensä noin 50 tuuman kuvan, mutta lasit ovat aika arvokkaita.
Hiljattain Helenin kopterivarustus täydentyi kellukkeilla. Vesikosketuksen tullessa patruuna laukeaa ja pallot täyttyvät, minkä ansiosta kone pysyy pinnalla. Tämä lisäosa antaa turvaa kuvattaessa liikkuvaa venettä veden päältä.
Haave mahdollisuudesta kokeilla gimbaalia, kameran vakauttajaa, joka tasaa kameran kuvan, vaikka kone olisi vinossa, toteutui pikemmin kuin mies osasi odottaakaan. Hän pääsi testaajaksi ja saa kokeilla uutuutta neljän viikon ajan.
– Huikean hyvä laite, Helen toteaa jo ensimmäisten lentojen jälkeen.
Testaaja voi hankkia laitteen itselleen puoleen hintaan. Gimbaalin ansiosta ilmaan pystyy nousemaan tuulisellakin säällä.
Luontoa hieno kuvata
Pekka Helen ei juurikaan lennä kotinsa nurkilla Masonlahdessa. Ja jos lentääkin, niin sellaisena aikana, että siitä on mahdollisimman vähän häiriötä. Useimmiten hän pakkaa välineet autoon ja lähtee ikuistamaan luontokohteita.
– Niitä on hieno kuvata.
– Isä lähtee monesti mukaan. Kun hän kuvaa kopteria, niin saadaan videolle eri kuvakulmia. Tykkään itsekin katsoa sillä tavalla koottuja videoita.
Oman alansa suomalaisiin harrastajiin Helen pitää yhteyttä phantom-ryhmässä, vaihtaa siellä kokemuksia ja katsoo toisten tuotoksia.
– Olisi mukavaa tavatakin ja lentää muiden kanssa.
