Mitä mainioin sää suosi sunnuntaista Pälkäneveden pyöräilyä. Aurinko pilkisteli pilvien lomasta ja oli tyyntä, joten vastatuuli ei haitannut sen paremmin pitkän lenkin ajaneita kuin Kukkolassa kääntymässä käyneitäkään. Ja puolimatkassa kirkolta oli Luikalan likkain kahvila, jonka ruhtinaalliset voileivät kirittivät jaksamaan.
Pälkäneveden ympäri pyöräili 123 polkijaa, joista ensikertalaisia oli parisen kymmentä. Liikuntasihteeri Petri Ketolan mukaan ensikertalaisia oli tänä vuonna ehkä jonkin verran enemmän kuin aiemmin. Heitä olivat myös Luikalassa taukoa pitäneet Olli Nuuttila, Aki Kyttälä ja Ahon veljekset Timo ja Petri. Pyöräilyt olivat nuorukaisilta jääneet viime vuosina vähiin.
– Kotoa kylille tulee joskus poljettua, naurahti Olli Nuuttila.
– Armeijassa ajettiin 80 kilometriä Parolasta Padasjoelle, muisteli Aki Kyttälä.
– Ensimmäisen pyöräni muistan. Se oli valkoinen ja harjoitellessa oli koko ajan nenällään, veresti Timo Aho lapsuuden pyöräilykokemuksia.
Yhdessä miehet naureskelivat Petri Aholle, joka oli aamusella ihmetellyt, eivätkö polkupyörät olekaan kolmipyöräisiä. Todellisuudessa Petri oli edellisiltana tehnyt pienehkön koeajon, vähän toistakymmentä kilometriä.
Nelikon ajelu oli sujunut leppoisasti. Kauniit maisemat viehättivät, mutta pieni toive Timolla oli: alamäkiä olisi saanut olla enemmän.
Kotikutoista leppoisuutta
”Seurustelupyöräilyksi” kuvaili Taina Kihlström Aitoosta alkanutta matkaa, jota hän taittoi Miia Porvalin kanssa. Luikalassa naiset tutkivat huolestuneina Tainan pyörän soikeahkoa eturengasta. He arvelivat, että rengas kestää loppumatkan, vaikka vähän lonksuu.
– Ja jos se hajoaa, soitan miehen hakemaan, Taina Kihlström totesi. Hänen asenteensa kuvaa hyvin Pälkäneveden ympäripyöräilijöitä. Ei paineta hampaat irvessä ja verenmaku suussa pohkeet pinkeinä, vaan ajellaan leikitellen, maisemista ja matkaseurasta nauttien.
Petri Ketola kuvailee pyöräretkeä ”kotikutoiseksi, leppoisaksi ja maaseutumaiseksi”, jollainen Pälkäne-pyöräily on ollut alusta asti. Petriä edeltäneen liikunta- ja raittiussihteeri Pekka Lattusen kirjanpidon mukaan ensimmäinen retki ajettiin 1970.
Mutta ei sentään aivan ilman ilman tavoitteita urheilla. Luikalan työväentalon seinällä oli viime vuoden pyöräilyn perusteella tehty osallistujaluettelo, josta pääsi tarkistamaan, joko on 5. pyöräilykerta ja saa ripustaa ensimmäisen mitalin kaulaansa.
Munkkeja, simaa ja voileipiä
Taukopaikan eteisessä odottivat pyöräilijöitä mehu- ja vesikannut, joista sai ilmaiseksi kaataa juotavaa pahimpaan janoon. Mehutarjoilu ja kunniakirja sisältyivät kahden euron osallistumismaksuun. Peremmällä, työväentalon salissa odotti ”Luikalan likkain” herkkupöytä, jonka kattavat kansalaisopiston kudontapiiriläiset. Runsaat ja makoisat voileivät ja munkit ovat vuosien myötä tulleet pyöräilijöille tutuiksi.
– No, ainakin lohivoileiville asti poljen, sanoi joku, kun kysyin, ajatko lyhyen vai pidemmän lenkin, kertoi Petri Ketola kirkolta matkaan lähteneen tokaisseen.
Kudontapiirin naisilla on työnjako: munkkileipuri käy napsauttamassa kahvinkeittimen päälle aamuvarhaisella, työväentalolla yksi valmistelee arpajaispöytää ja toinen leimauspaikkaa. Keittiössä aletaan tehdä voileipiä ja, kun pyöräilijät saapuvat, ovat posliinikupit ojennuksessa, kesäkukat pöydillä ja simakannu voileipien ja munkkien vieressä tarjoilupöydällä.
– Meillä on hyvä porukka. Jokainen tekee sitä, mistä on innostunut, kuvaili Marja Ylinen.
