Sillä kertaa juhannuksen retkisuunnan ratkaisivat Hauhon juhannusjuhlat, joista piti raportoida lehteen. Polkaisimme Hämeenlinnasta matkaan kolmostien juhannusruuhkia vältellen. Iittalan ja Sääksmäen katajaisten peltoaukeiden ja Sääksmäen siltojen jälkeen kurvasimme sorateille.
Tandem liukui hämäläisen metsän keskellä. Mäkisillä hiekkateillä saattoi aistia, kuinka ne olivat hiljenneet mökkiteiksi, kun valtatie oli valmistunut.
Jatkoimme sileäksi savettua tietä yli asvalttibaanan, sillä kartan mukaan lähestyimme suuren järven selkiä. Olimme saapuneet Äimäläntielle, joka poikkesi välillä Mallasveden rantaan, kunnes jatkoi eteenpäin rannan muotoja seuraillen mutta sen verran kaukana järvestä, ettei sininen selkä pilkahdellut puiden katveesta.
Päivän aikana oli poljettu kiitettävästi kilometrejä, ja haussa alkoi olla leiripaikka. Koukkailimme kohti rantaa lähteviä teitä, mutta ne johtivat aina mökeille, eikä telttaa voinut laittaa toisten nurkkiin.
Muutaman turhan reissun jälkeen karautimme tandemin vanhalle soramontulle. Kapusimme ylös sen reunoja, sillä kartan mukaan ranta ei olisi kaukana.
Pienen lehtomaisen pusikon läpi tarvottuamme pääsimme rantaan. Edessämme avautui paratiisi. Kummassakaan suunnassa ei näkynyt yhtään mökkiä. Tuuli kävi niin, ettei edes itikoita ollut riesana.
Koskematonta hiekkarantaa jatkui molempiin suuntiin, emmekä häiritsisi ketään tai tulisi myöskään häirityiksi. Ainoa pieni kauneusvirhe maisemassa oli järvenselän takana avautuva näkymä: harjumetsät katkesivat kaluttuun soramonttuun.
Joka kerta, kun lähdimme tandemreissuun, lupasin, että tällä kertaa en tavoittelisi mahdotonta: rakentamatonta rantaa, jossa ei olisi hyttysiä. Joka kerta päädyin hakemaan sellaista. Siksi reissu oli joka kerta jonkin sortin pettymys.
Vain tämän ainoan kerran unelmapaikka löytyi, ja reissun vastoinkäymiset liittyivät vasta myöhempiin tapahtumiin.
Nimittäin pitihän juhannusidylli saada ikuistettua. Parhaan kuvakulman tarjosi rannan ylle kaartuva puu. Sinne kiipeämällä saisi kuvaan uskomattoman kokonaisuuden: aurinkoinen hiekkaranta ja pieni vihreä harjateltta koskemattomassa lehdossa.
Kuva ei onnistunut, sillä sekä kuvaaja että kamera rojahtivat järveen. Kamera olisi saattanut palata toimintakykyiseksi juhannusjuhliin mennessä, jos sitä ei olisi yrittänyt laittaa heti märkänä päälle. Nyt kameran henki katosi sähköisen savun mukana taivaan tuuliin.
Juhannusjuhlilta saatiin myös kuvia; juhannuksen alla tehtiin vain ylimääräinen kameranhakureissu.
Vasta joskus vuosia myöhemmin hoksasin, että se juhannusreissu tarjosi ensikosketuksen Pälkäneeseen. Ja sekin selvisi, että ainutlaatuisen ensivaikutelman taisi tarjota Olli Klemola, joka oli suojellut uskomattoman upeat Äimälän rantalehdot.
