Pankkitoiminta on muuttunut melkoisesti vuosisadassa. Sen aikaa on toiminut Luopioisten osuuspankki. Keisarillinen senaatti vahvisti säännöt 3.8.1915 ja Aitoon Osuuskassa perustettiin 6.7.1916 jolloin varsinainen pankkitoiminta alkoi. Vuonna 1957 tapahtui yhdistyminen Luopioisten seudun osuuskassan kanssa.
Parhaimmillaan pankki on toiminut seitsemässä eri toimipisteessä. Konttoreita on ollut kirkonkylässä, Aitoossa ja Rautajärvellä.
Luopioisten osuuspankki luonnollisesti juhlistaa sadan vuoden virstanpylvästä. Pyöreitä vuosia tullaan juhlistamaan monin eri tavoin, osana juhlallisuuksia julkaistaan Raine Raition kirjoittama satavuotishistoriikki.
– Historiikin julkaisu tulee olemaan ikään kuin kruununa kokonaisjuhlallisuuksien päällä, sanoo pankin hallituksen puheenjohtaja Jaana Jokinen.
Historiikin kirjoittamisessa toivotaan myös yleisön apua. Pankki toivoo kaikenlaista mahdollista pankkiin liittyvää materiaalia: kuvia, kertomuksia, vanhoja mainoksia.
– Pienetkin tiedot ovat arvokkaita ja esimerkiksi vanhat mainokset kertovat paljon, Raine Raitio muistuttaa.
Vanhat pankkikirjat aarteita
Historiikin käynnistämistilaisuudessa olivat koolla Luopioisten Osuuspankin nykyinen toiminnanjohtaja Esa Jokinen, Jaana Jokinen, hallintoneuvoston puheenjohtaja Hannu Soukkio sekä pankin hallintoveteraaneja: Jaakko Sjöstedt, Jouko Koivulahti sekä Yrjö Saarinen.
Jaakko Sjöstedtillä oli mukanaan 65 vuotta vanha pankkikirja, josta todettiin löytyvän paljon enemmän tietoa kuin nykyisistä tiliotteista. Niistä löytyy esimerkiksi aina kyseisen pankkitapahtuman suorittaneen pankkitoimihenkilön nimi. Pankkikirja-asiakkaita löytyy yhä muutamia, vaikka kirjat pääosin ovat käytöstä poistuneet. Jos näitä pankkikirjoja laatikoiden pohjilta vielä löytyy, pankki ottaa niitä ilomielin vastaan historiikin materiaaliksi.
Historiikin julkaisuajankohdaksi kaavaillaan vuotta 2015.
Hallintoveteraanit muistivat monia vanhoja hauskoja tapauksia liittyen pankin historiaan. Näitä tarinoita myös toivotaan historiikin piristykseksi.
Viime aikoina pankkien konttorit ovat vähentyneet ja pankkien merkit on poistettu katoilta konttorin ovien sulkeutuessa. Luopioisten Osuuspankki porskuttaa eteenpäin ja katolle laitettiin juuri yksi osuuspankin merkki lisää.
– Hyvä palvelu ja palveluiden joustavuus lienevät pankkimme säilymisen salaisuus, Esa Jokinen tuumii.
– Aina saa jonkun tutun henkilön puhelimen päähän.
Luopioisten Osuuspankin historiaan liittyvää aineistoa voi toimittaa suoraan pankin konttoriin Luopioisiin. Omat kuvat ja muut materiaalit kannattaa merkitä huolellisesti esimerkiksi kuvan kääntöpuolelle, jotta ne löytävät takaisin omistajalleen.