Metalliromu muuttaa muotoaan Maalaismarkkinoiden kilpailussa

Haitari soi, kanat kotkottavat, kuulumisia vaihdellaan ja ulkogrilleistä kantautuu nenään lättyjen ja makkaran tuoksu. Pohjan maalaismarkkinoiden resepti on jo vuosia ollut sama, eikä toimivaa konseptia ole tarve muuttaa tänäkään vuonna.

– Aika lailla entiseen malliin tässä mennään. Meille on tärkeää se, että maalaishenkisyys välittyy ja paikalliset yhdistykset, yritykset ja yksityishenkilöt saavat toimintaa ja tuotteitaan esille, markkinatoimikuntaan kuuluva Liisa Alanko kertoo.

Markkinoille on tähän mennessä ilmoittautunut 25 myyjää. Alanko tietää, että ensi viikolla puhelin soi vielä kiivaasti.

– Uskon, että nelisenkymmentä myyjää tulee tänäkin vuonna.

Markkina-alue on jaettu kahteen osaan. Kirjaston läheisyydessä on yritysten, yhdistysten ja käsityöläisten myyntipisteet, terveyskeskuksen lähellä puolestaan kirpputoripaikat. Kahviota pitää tänä vuonna Pohjan koulun vanhempainyhdistys.

Kahviovuoro kiertää vuosittain eri yhdistyksillä, jotta mahdollisimman moni taho saisi siitä varoja toimintansa pyörittämiseen, Liisa Alanko kertoo.

Miehet metallin pariin

Pohjan maalaismarkkinoilla on totuttu näkemään jokin käsityöaiheinen kilpailu. Tänä vuonna kilpailun teema on metalliromu.

Tätä aihetta on jo useampana vuonna toivottu. Ilmeisesti ihmisten nurkista löytyy runsaasti materiaalia tähän tarkoitukseen, Liisa Alanko nauraa.

Kilpailutyön aihetta tai kokoa ei ole rajattu. Se voi siis olla melkein mitä vain ja työhön voi yhdistää muitakin materiaaleja, kunhan päämateriaali on metallia.

Tässä olisi miehille näytön paikka! Aikaisempina vuosina ei ole ollut ainuttakaan miestä osallistujana kilpailussa. Nyt ainakin kilpailumateriaali on hyvin miehinen.

Kilpailuun tulevat työt voi toimittaa perjantaina 5.7. kello 18 tai markkina-aamuna 6.7. ennen kello kymmentä alueelle.

– Kuljetuksesta ja esillepanosta täytyy osallistujan itse huolehtia. Työt tulevat markkinapelättien viereen kirjaston eteen nurmikolle, joten pienille töille kannattaa varata jokin alusta mukaan, Alanko vinkkaa.

Metallityöt pistetään paremmuusjärjestykseen tuomariston toimesta. Myös yleisö pääsee äänestämään suosikkiaan.

 

Maalaishenkinen kilpailu yleisölle

– Vaatii ketteryyttä, tasapainoa, nopeutta ja tarkkuutta.

Sen enempää Liisa Alanko ei suostukaan vielä paljastamaan markkinoiden toisesta kilpailusta. Siihen toivotaan osallistujiksi edustajia paikallisista yhdistyksistä, mutta myös yksityishenkilöt ovat tervetulleita mukaan kisailemaan.

Ilmoittautumisia kerätään kello 11 asti ja kilpailu alkaa kirjaston ja terveyskeskuksen välisellä nurmikolla kello 11.30. Kilpailu on maalaishenkinen ja perinteinen, ja siihen voi osallistua ikään ja sukupuoleen katsomatta, Liisa Alanko kertoo.

 

Pysäköinti muuttuu markkinoilla

Tänä vuonna Pohjan maalaismarkkinoiden pysäköinti poikkeaa hiukan aikaisemmista vuosista. Rautajärven suunnassa oleva pelto ei ole pysäköintikäytössä. Autot pyritään ohjaamaan pankin, helluntaiseurakunnan ja vanhan kunnantalon pihoihin. Kunnantalon takana oleva pelto on myös pysäköintikäytössä.

Pohjan koulun ja Katin Puotin ja kuppilan suuntiin kannattaa autoja viedä myös. Ämmätsäntien varteenkin voi pysäköidä. Sen sijaan kylänraitti pidetään autoista vapaana markkinoiden ajan, Liisa Alanko kertoo.