Kesänäyttelyiden uusin tulokas Haaviston Parvigalleria tarjoaa vanhanajan tunnelmaa maalaustaiteen ystäville. Harrastajamaalareiden Marjo Tiitolan ja Marketta Häkkisen teokset värittävät parven hämärää heinäkuun ajan.
Idea gallerian avaamisesta lähti liikkeelle taiteilijoiden aloitteesta, mutta alkusysäyksen näyttelyn pitämiselle antoi Tiitolan mies Antti-Jussi Tiitola, joka on myös Häkkisen veli.
– Naku (Antti-Jussi) sanoi, että keksitäänpäs joku paikka, mihin saatte taulut esille, Marjo Tiitola muistelee näyttelyidean alkua.
– Talvella minulla välähti Haavistojen parvi mieleen. Veckmanin Pirjo sanoin heti, että jippii, ja siitä se lähti, Häkkinen täydentää.
Vanhan ruutuikkunaisen parven miljöö sopii hyvin kaksikon teoksille ja ajatusmaailmaan. Tiitola käyttää kehysmateriaaleina 1970-luvulla keräämiään vanhoja ikkunanpokia ja päivettyneitä lautoja, joista hänen miehensä loihtii sopivia kehyksiä, ellei Tiitola ole jo loihtinut suoraan kehyksiin sopivia tauluja. Häkkinen tekee löytönsä purkulavojen sijaan kirpputoreilta.
– Ensinnäkin kehystäminen on kallista, toisekseen on mukava kierrättää. Sitä paitsi hieno kehys innostaa maalaaman juuri siihen sopivan työn, Häkkinen valottaa maalaustensa lähtökohtia.
Mielikuvitusta ja lapsen maailmaa
Lähes samanikäiset naiset ovat löytäneet harrastuksen eri aikaan. Tiitolaa kannustettiin maalaamiseen jo koulussa, ja näyttelyitä hän on pitänyt 1970-luvulta saakka, viimeksi Saarikylien koululla 1990-luvulla.
– Olin aika villi mukula. Helsingissä Hallituskadun Tyttökoulussa opettaja August Fabian Ripatti sanoi, että suotta opiskelet, mene vain naimisiin ja tee kuvia. Tein työtä käskettyä. Sain vielä miehen, joka kannustaa, innostaa ja tekeepä vielä kehyksetkin, Tiitola hykertelee.
Luonto on pikkutalojen ja -kylien ohella Tiitolan lempiaiheita. Tauluihin rakentuu oma sisäinen harmoninen värimaailma, joka näyttää vaihtuvan kausien mukaan. Hänen mukaansa pelkkiä maisemia on vaikea tehdä, kun niihin tulee kuitenkin aina talo keskelle. Idyllit siirtyvät tauluihin mielikuvituksesta, kun ”August Fabianin henki” on liikkeellä.
– En varmaan pystyisi maalaamaan viivaakaan, jos pitäisi tehdä mallista. Kaikki syntyy mielikuvituksesta, öljyväreillä työskentelevä Tiitola naurahtaa.
Ulkoisesti Häkkisen ja Tiitolan teoksilla on kehystämisfilosofian lisäksi niukasti yhtymäkohtia, mutta sisäisessä maailmassa on yhdistäviä tekijöitä. Marjo Tiitola pystyisi sijoittamaan kuvansa satukirjoihin, mutta muuten hän ei tunnista naivismia tyylikseen. Ulkopuolisen silmin taulujen idyllien kuvaustavassa on kuitenkin naivismille tyypillistä viattomuutta.
Häkkisen elämään maalaaminen astui vasta eläköitymisen myötä 2000-luvulla.
– Vaatesuunnittelijana olen aina pelannut värien kanssa, mikä näkyy töistänikin. Nyt jäi aikaa maalaamiselle, muutamaan yhteisnäyttelyyn osallistunut nainen toteaa.
Häkkisen töissä pelkkä värimaailma ja aihevalinnat houkuttelevat luokittelemaan työt naivistisiksi. Varsinkin Minä pienenä -sarjassa on selkeä lapsenomainen tyyli. Harrastaja epäilee, ettei oma tyyli ole vielä edes löytynyt. Taulujen nimet ovat yhtä herkullisia kuin taulujen värit: Me haluttiin eriväriset mekot, vaikka ollaankin kaksosia tai Minä pienenä, kun olin reipas ja punaposkinen, joista tietty ikäpolvi varmasti löytää yhteisiä muistikuvia.
– Eivät nämä mistään maailmantuskasta synny. On aivan ihana uppoutua ja maalata vaikka yöhön saakka mökin verannalla, Häkkinen naurahtaa.
Naiveja ja naivistisia maalauksia Marketta Häkkisen ja Marjo Tiitolan näyttely Haaviston Parvigalleriassa, Saarikylientie 888. Avoinna heinäkuun loppuun saakka ke 18–21, pe 18–20, la 12–16 ja su 13–15.
