Luopioisten kirkossa kuultiin keskiviikkona Pekka Simojoen lauluja sekä tarinoita laulujen takaa ja syntyvaiheista.
– Monet laulut ovat syntyneet matkoilla, lähetystyöntekijän poika huomasi johdatellessaan kuulijoita maailman eri kolkille.
Pekka Simojoella on konserttiohjelmistoa rakentaessaan runsauden pulaa. Mies on vuosikymmenten varrella tehnyt monta hengellisen musiikin klassikkoa, joita on vaikea ohittaa. Eikä väki kyllästy niitä kuulemaan ja laulamaan. Luopioisten kirkko raikui, kun kuulijat yhtyivät niistä ehkä rakastetuimpaan Onneni on olla -klassikkoon.
– Sävel pyöri päässäni, mutta ehdin jo hylätä sen kelvottomana. Kaivoin paperin kuitenkin roskiksesta ja hyräilin sen Anna-Mari Kaskiselle. Hän vakuutteli, ettei se nyt mikään hirveän huono ole. Tällainen siitä syntyi, kun säveleen yhdistettiin Anna-Marin sanat, Pekka Simojoki esitteli laulun syntyvaiheita.
Alun perin laulussa oli vain kolme säkeistöä. Kaskinen lisäsi myöhemmin neljännen säkeistön, jossa lauletaan ”Herra kädelläsi uneen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään. Käsi minut kantaa uuteen elämään, ikirauhan antaa, valoon jään”.
Koskettava päätössäkeistö esitettiin ensi kertaa Lempi Hellaakosken hautajaisissa.
– Lempi oli Anna-Marin vuokraemäntä. Vanha rouva vietti monesti iltaa vuokralaisensa kanssa, ja hänestä tuli kuin isoäiti Anna-Marille, Simojoki kertoi Hellaakosken muistoksi sävelletystä säkeistöstä.
Simojoki esiintyi Luopioisissa puolisonsa Arja Simojoen kanssa.
– Tänne on aina riemu palata, ja huomaan kirkon penkissä tuttuja kasvoja, diakonin sijaisena Luopioisissa toiminut Simojoki sanoi.
Pekka Simojoki kannusti itse kutakin etsimään oman paikkansa seurakunnasta ja ottamaan omat lahjansa käyttöön.
– Me kristityt on unohdettu, mitä on elää kristittynä. Helposti ajatellaan, että seurakunnan työntekijät kyllä hoitavat homman, kun me maksetaan jäsenmaksumme. Mutta ei seurakunta ole palvelukonttori, vaan yhteisö. Se on pöytä, johon jokainen tuo jotakin.
Kirkkokonsertti olisi mahtunut myös seurakuntatalolle, sillä samaan aikaan järjestetyt pappilan seurat ja Laitikkalan kirjateltta verottivat väkeä kirkon penkistä.
