Jani Suoranta ampui nuorten EM-pronssia

50 metrin liikkuvanmaalin ja haulikkoammunnan Euroopan mestaruuksista kilpailtiin heinä-elokuun vaihteessa Saksan Suhlissa. Kangasalan Jani Suoranta ampui 50 metrin liikkuvanmaalin sekajuoksuissa henkilökohtaisen kisan pronssille ja oli tuomassa myös joukkuehopeaa Suomeen.

Heikki Lähdekorpi (vasemmalla), neljä Euroopan mestaruutta ampunut Ihor Kizyma ja Jani Suoranta sekajuoksun palkintopallilla.

Joukkuehopea irtosi myös normaalijuoksuista.

Suoranta ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa.

– Pronssi ei ole sitä, mitä eilisen jälkeen lähdin hakemaan, mutta tänään taidot eivät riittäneet paremmille sijoille.

Toisena päivänä kisan ja tuloksen jännittäminen rokotti pisteitä. Yhteistulos 381 (193+188) on kuitenkin suurin piirtein sitä mihin mies odottikin.

– Voittaja Ihor Kizyma ansaitsee mestaruutensa. 390 oli ensikertalaiselta kova suoritus. Meille tuli myös joukkuekilpailussa nokille, kun Ukrainan koutsit ovat ”leiponeet” noin tasaisen voittajajoukkueen: Kizymanin 390 pistettä täydensi kahden muun unkarilaisen kova tulos 380.

Viime vuosien toinen kestomenestyjä Sami Heikkilä kilpailee ensimmäistä vuotta miesten sarjassa. Tuloksella 384 (195+189) liikkuvan maalin sekajuoksusta irronnut kuudestoista tila ei tyydyttänyt kangasalalaista.

– Ensimmäinen päivä oli hyvä, mutta toisena päivänä en uskaltanut tehdä normaaleja suorituksia. Homma meni vähän hosumiseksi, Heikkilä harmittelee.

Hän oli EM-kisojen heikompi Heikkilä, sillä yhdeksänneksi sijoittunut isoveli Tomi-Pekka oli paras suomalainen. Kangasalan Kymppi-64:n edustaja kirjautti tuloksen 387 (192+195).

– Kilpailussa oli molempina päivinä hyvää tekemistä. Varsinaisia ongelmia ei ammunnassa ole, mutta ysejä tulee vain vähän liikaa, Tomi-Pekka Heikkilä sanoi.

Krister Holmberg, Raseborgs Skyttar -seuraa edustava konkari, sijoittui 22:nneksi. Holmbergin tulos oli 376 (186+190).

 

Toinen pronssi jäi kahden pisteen päähän

Kangasalan ampujien menestys jäi vaisummaksi 50 metrin liikkuvanmaalin normaalijuoksuissa. Jani Suoranta ampui 576, kuten joukkuetoveri Heikki Lähdekorpi. Tulos se oikeutti jaettuun neljänteen sijaan. Matkaa pronssimitaliin jäi kaksi pistettä. Euroopan mestaruudesta uusi ukrainalainen Ihor Kizyma ja ranskalainen Germain Benoit, joilla oli peruskilpailun jälkeen tasatulos 581. Ranskalainen Benoit hävisi kahden uusintalaukauksen jälkeen numeroin 15 – 19.

Kizyma aloitti arvokisauransa uskomattomasti ja voitti kaiken mahdollisen eli neljä Euroopan mestaruutta.

Miesten normaalijuoksuissa Tomi-Pekka Heikkilä oli 14. tuloksella 580 ja veli Sami 13. tähdättyään 581. Molemmat jäivät omasta parhaastaan paljon.

– Tulos oli alakanttiin. Tiedän, että pystyn paljon parempaan. Tuloksissa näkyy, että emme ole käyneet ulkomailla kilpailemassa koko kesänä. Suoritukset muuttuvat edelleen todella paljon treenien ja ulkomaan kisojen välillä. Jatkossa ulkomaan kilpailuja on saatava alle ennen seuraavia arvokilpailuja, Sami Heikkilä sanoi.

Samalla linjalla oli myös Tomi-Pekka Heikkilä, jonka tulos oli 580.

– Koko kisa oli aika kovaa taistelua. En saanut oikein missään vaiheessa sellaista hyvää draivia päälle. Tulos jäi tavoitteista, mutta ei mennyt sentään katastrofin puolelle. Enemmän pitäisi saada ulkomaan kilpailuja alle.

Mika Bister ampui trappia miesten sarjassa hyvällä menestyksellä. 125 kiekosta tuli alas 117, joka vastaa täysin Bisterin omaa tasoa.

Bister piti tulostaan ”kohtuullisen hyvänä”. Alku jäi harmittamaan, sillä ensimmäisen sarjan tulos oli 22. Kolme päivää kestäneen EM-kisarupeaman päätyttyä Bister summasi kautensa menneen kokonaisuudessaan hyvin.

– Mielelläni tulen tällaisiin kilpailuihin uudestaan. Hienoja hetkiä.

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?