Vuoden Varstat jaettiin käsiin, jotka ovat tehneet perinnepäivän mahdolliseksi

Kunnianosoitus talkootyölle

Vuoden Varstat luovutetaan palkituille. Jouko Suoniemi ojens puiseti varstat ja Anna-Mari Henriksson-Helmikkala kunniakirjat.

Oksalan tilan väki, Pälkäne-Seura ja Kukkia-Seura jakavat vuosittain perinnepäivän yhteydessä kaksi Vuoden Varsta -palkintoa, jotka annetaan kunnianosoituksena maatalouden ja kotiseudun hyväksi tehdystä työstä. Vuoden 2013 Varstojen erityisenä myöntämisperusteena oli ansioituminen talkootyössä.

Oksalan perinnepäivän, Kostia-tapahtuman ja monien muiden seura- ja kylätapahtumien järjestäminen on mahdollista vain pyyteettömän talkootyön avulla. Suuret ja näyttävät tapahtumat saadaan aikaan ilman palkkatoiveita ja oman edun tavoittelua, vanhan ajan maatalouskulttuurin hengessä, mutta siinä tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat tarjota taitonsa ja voimansa yhteiseksi hyväksi.

Varstoilla palkitut Elisa ja Reijo Tikanmäki sekä Asko Valkama ovat sellaisia ihmisiä. He kaikki ovat olleet vuosikausia mukana rakentamassa Oksalan perinnepäivää.

– Koemme niin, että tämä palkinto on tunnustus talkootyölle yleensä, ei vain meille, jotka nyt otimme varstat vastaan, Elisa Tikanmäki kertoi kiitossanoissaan.

– Kaikki sellaiset talkoolaiset, jotka ovat sydämestään mukana täällä Oksalassa, ovat tämän ansainneet, ja me vain edustamme heitä, Asko Valkama täydensi.

Vuoden Varstoja olivat perinnepäivän avauksessa jakamassa  Oksalan vanhempi isäntä Jouko Suoniemi, Anna-Mari Henriksson-Helmikkala Pälkäne-Seurasta sekä Erkki Toivari Kukkia-Seurasta.

Yritän auttaa, kun apua tarvitaan

Asko Valkama on toiminut perinnepäivän rakennustalkoiden päällikkönä.
– Ei täällä voi johtaa, ainoastaan tarjota tehtäviä ahkerille ihmisille, hän sanoo.

– Mitä vanhemmaksi tule, sitä enemmän arvostan vanhempiani, sanoo Vuoden Varstalla palkittu rakennusmestari Asko Valkama.

Hän selittää, että ilman rahakorvausta tehdyn työn ja talkoohengen arvon oppi kotona. Valkama on syntyjään maatalon poika Luopioisten Vehkajärveltä, ja talkootyö kuului sen ajan maatalouskulttuuriin ja muutenkin maaseudun elämään.

– Meitä ei koskaan ylikuormitettu kotona, mutta kaikkiin töihin opastettiin lapsesta asti. Se oli sen ajan tapa. Naapureita mentiin auttamaan heinätyössä, kakarat ja kaikki, se oli luontevaa. Ja isä rakensi ja kunnosti paljon taloja sivutöikseen, myös siinä hommassa olin mukana, hän selittää.

Isältään hän oppi rakennustyöt, hirrenveiston, katonteon. Kun hän pikkupoikana ensimmäisiä kertoja oli auttamassa isän työmailla, perustuksetkin kaivettiin vielä miesvoimin lapiolla ja hirret veistettiin piilukirveellä käsityönä. Pärekattoja tehtiin hehtaarikaupalla, sillä isä oli erityinen taituri siinä.

Rakennuspuolelta löytyi pojan elämänura. 1960-luvun lopulla hän lähti Tampereelle opiskelemaan ja töihin, mutta palasi kotipaikkakunnalleen kunnan rakennusmestariksi vuoden 1981 helmikuussa. Virkaan oli alkuvuosina yhdistetty myös palopäällikön ja väestönsuojelupäällikön tehtävät. Eläkkeelle hän jäi kunnan teknisen johtajan tehtävistä.

Erilaiset luottamustehtävät jatkuvat silti edelleen. Asko Valkama laskee, että hän on mukana yhteensä lähes viidessäkymmenessä eri yhdistyksessä, järjestössä ja muissa luottamuselimissä. Hän on muun muassa Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistyksen puheenjohtaja ja viime vuodet hän on toiminut talkoopäällikkönä Oksalassa.

– Minulla on sellainen periaate, että yritän aina auttaa, kun joku tarvitsee apua, hän perustelee ahkeruuttaan.

Kun Oksalan talkoot alkavat, muut tehtävät saavat jäädä vähemmälle. Vuosi sitten Valkamalle yksin kertyi lähes 60 talkoopäivää Oksalan perinnepäivän hyväksi.

– En tiedä, jaksaisinko tehdä niin paljon talkootyötä, jos Oksalassa olisi toisenlainen isäntä. Jouko Suoniemi on hyvä mies ja tehnyt itse niin paljon kotiseutu- ja perinnetyön sekä maaseudun kehittämisen hyväksi, että moni ei sitä tajuakaan. Arvostan tavattoman paljon hänen työtään, Asko Valkama sanoo.

Jo talvella odotetaan talkoita

– Talkootyö on vähän kuin puutarhatyön teko. Kesällä siitä nauttii ja talvella sitä taas odotetaan, vertaa Elisa Tikanmäki.

Oksalan perinnepäivä on Elisa ja Reijo Tikanmäelle tuttu alkuvaiheistaan asti.

Hän kuuluu yhdessä puolisonsa Reijo Tikanmäen kanssa Oksalan perinnepäivän kantaviin talkoovoimiin. Molemmat ovat nauttineet työstä ja toisten talkoolaisten seurasta.

Elisa Tikanmäki oli mukana jo vuonna 2003, kun perinnepäivä oli aivan alkuaskelissaan. Yhtenä vuonna hän toimi koko tapahtuman vetäjänä, ja sen jälkeen hän on hoitanut monia erilaisia tehtäviä, parina edellisenä vuotena muun muassa karjalanpiirakoiden leipomista, jonka hän toi Oksalaan uutuutena, ja jota nyt jatkoivat Kangasalan Karjalaiset.

Reijo Tikanmäki tuli isommin mukaan jäätyään eläkkeelle Pälkäneen kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen virasta vuonna 2005. Hän on toiminut Oksalassa eräänlaisena museokokoelmapäällikkönä, ja muun muassa museohalli Varstan järjestys on hänen työtään.

– Ensimmäiseksi suunnittelin pajan. Siinä oli miettimistä, että miten mitäkin laitan. Oli talon tavaroita ja Pentti Toijan lahjoittamia esineitä. Ihan esine esineeltä lähdin etenemään, hän muistelee.

Agrologi Reijo Tikanmäki loi hänkin uransa maatalouden parissa, maataloussihteerinä ensin Kontiolahdella ja sitten Pälkäneellä. Hän on kotoisin Oulunläänin Pyhäjärveltä, maatalosta hänkin.

– Totuin talkootyöhön jo lapsena, se oli itsestään selvä osa maanviljelijäperheen elämää. Rakennuksilla ja heinäpelloilla tehtiin aina yhteistyötä, siellä oli pikkupojille omat tehtävät. Jouko Suoniemeen taas tutustuin jo virassa ollessani, kun hän oli lomalautakunnan puheenjohtajana. Tiesin, minkälaiselle miehelle tulen talkoisiin, hän kertoo.

Elisa Tikanmäki on koulutukseltaan maa- ja metsätaloustieteen maisteri, syntyjään pohjoiskarjalaisen maatalon tytär Kontiolahdelta. Hän teki pitkän elämäntyön viljelypäällikkönä Saarioinen Oy:llä, ja on yksityiselämässään leipomisen ja ruuanlaiton, puutarhanhoidon, kompostoinnin ja minkä tahansa koti- ja pihatyön tuhattaituri.

– Täytän tänä syksynä 65 vuotta. Tässä iässä muistaa jo valtavan paljon asioita, jotka ovat kadonneet, joita ei enää ole tai käytetä. Siksi ajattelen, että perinteen siirtäminen uusille sukupolville on ensiarvoisen tärkeä tehtävä. Oksalan perinnepäivän kaltaiset tapahtumat ovat sen välittäjinä hyvin arvokkaita, hän pohtii.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?