Les Misérables on ranskalaisten Claude-Michel Schönbergin säveltämä ja Alan Boublilin sanoittama musikaali, joka on lähes kolmen vuosikymmenen ajan valloittanut yleisöä ympäri maailmaa.
Sen kantaesitti Royal Shakespeare Company Lontoossa vuonna 1985, ja missä tahansa se on sen jälkeen esitetty, katsomot ovat olleet täynnä. Tähän mennessä sen on nähnyt yli 65 miljoonaa katsojaa eri puolilla maailmaa.
Les Misérables on Tampereen Teatterin syksyn uutuustuotanto, joka tulee ensi-iltaan tämän viikon perjantaina ja lauantaina 13. ja 14.9. Georg Malviuksen ohjauksena.
Arvid Lundén on juuri 11 vuotta täyttänyt nuori mies Kangasalan Suinulasta. Hän soittaa viulua Pirkanmaan musiikkiopistossa ja Kangasalan Pikkupelimanneissa, rakastaa eläimiä ja pitää aika paljon näyttelemisestä. Hänellä on erityisen iloiset ja vilkkaat ruskeat silmät.
Huomenna ennakkonäytöksessä Arvid astuu ensi kertaa yleisön eteen Les Misérablesin katupoika Gavrochena. Takana on tiivis harjoituskausi ja edessä koko talven työ Tampereen Teatterin näyttämöllä.
– On hieno tunne, kun saa heittäytyä rooliin, Arvid sanoo.
Tiivis harjoituskausi
Arvid Lundén ei esiinny ensimmäistä kertaa aikuisten näytelmässä. Hänet muistetaan jo Kaksitoista paitaa-musiikkidraamasta, jonka Mieskuoro
Laulajat esitti keväällä 2011 Tullikamarin Pakkahuoneella. Silloin kahdeksanvuotias Arvid näytteli draaman ainoan lapsiroolin.
– Se oli jännä kokemus ja minulle jäi kivat muistot. Ei haitannut, vaikka ei ollut muita lapsia, Arvid kertoo.
Les Misérablesissa on kolme lapsiroolia, joista Gavrochen ja pikku Cosetten rooleissa on kolmoismiehitys ja pikku Époninen roolissa kaksoismiehitys, joten tällä kertaa mukana on useita suunnilleen saman ikäisiä lapsia. Henkilöstöön kuuluu myös niin kutsuttu ”lapsenvahti”, joka huolehtii nuorimmista näyttelijöistä pitkien harjoitusten ja näytösten aikana.
Arvidin tulo yhdeksi kolmesta Gavrochesta alkoi vähän kuin sattumalta. Musiikkiopiston kautta lähetettiin viime talvena sähköposti, jossa kerrottiin Tampereen Teatterin syksyn produktiosta ja kyseltiin poikia koelauluun roolia varten.
– Mietittiin isän ja äidin kanssa sitä, mutta sitten se välillä unohtui. Sitten kun taas muistettiin, niin ajateltiin, että kaikki Gavrochet on varmaan jo valittu, Arvid kertoo.
Mutta sitten oli ilmoitus Aamulehdessä: kolmatta poikaa kyseltiin yhä. Hakijoita kyllä oli, mutta rima oli pakko pitää korkealla, sillä tehtävä on vaativa.
Niinpä päätettiin, että Arvid kokeilisi. Valintatilaisuutta varten hänen piti opetella ulkoa kaksi Gavrochen laulua ja esittää ne valintaryhmälle. Pian sitten saapui viesti, joka antoi aiheen pompata riemusta ilmaan.
– Aika lailla innostuin, kun kuulin että olin päässyt! Kauan ei kerinnyt miettiä, sillä kun tieto valinnasta tuli viikonloppuna, harjoitukset alkoivat seuraavana maanantaina, Arvid kertoo.
Harjoitukset alkoivat toukokuussa, mutta sitten teatteri jäi kesälomalle. Elokuu on ollut tiivistä: harjoituksia on kolme tai viisikin kertaa viikossa ja iltaharjoitukset päättyvät vasta kymmeneltä.
Varsinaisia esityksiä Arvidille osuu yksi tai kaksi viikossa, ja joulun aikaan Les Misérablesissa esityksiin tulee tauko, kun Saiturin joulu palaa ohjelmistoon viimevuotiselle paikalleen.
Tyylisuuntien risteyksessä
Les Misérables perustuu Victor Hugon vuonna 1862 ilmestyneeseen romaaniin Kurjat.
Tarina sijoittuu 1800-luvun alkupuolen Ranskaan ja käsittelee silloisen ranskalaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta, kuilumaisia luokkaeroja ja niistä aiheutuvaa kurjuutta, josta kuitenkin kumpuaa raakuuden ja rikollisuuden ohella suuri lähimmäisenrakkaus ja uhrautumishalu.
Tarinan keskiössä on entinen rangaistusvanki, henkisesti kypsynyt ja puhdistunut Jean Valjean, jota säälimätön poliisipäällikkö Javert vaanii. Jean Valjeanin asema vaihtelee kaupungin pormestarista kurjimpaan pakkotyöläiseen, ja hän kantaa vastuuta orvosta Cosette-tytöstä, josta huolehtimisen hän tuntee velvollisuudekseen.
Kurjat on viisiosainen, rönsyävä ja polveileva tyypillinen romantiikan ajan tarina, jossa henkilöt ovat tavallisimmin joko hyviä tai pahoja, ja tapahtumien käänteitä ohjaavat tavallisesti vahvat tunteet. Yhteiskunnallinen ote ja epäkohtien alleviivaaminen sen sijaan ovat jo realismin piirteitä, ja kirjallisuushistorioitsija sijoittavatkin romaanin näiden kahden tyylisuunnan väliin.
Jean Valjeanin ja Cosetten kohtaloihin kietoutuu joukko erilaisia sivuhenkilöitä, joista yksi on pikku Gavroche, katupoika, kaltoin kohdeltu mutta iloinen veijari.
Katupojan ryysyissä
Jos Victor Hugon romaania sovitettaisiin nykyaikaan, Gavroche olisi helpoimpia hahmoja siirtää suoraan tähän päivään.
2000-luvun gavrochet elävät kolmannen maailman maissa tai suurkaupunkien slummeissa; he ovat kadulle hylättyjä lapsia, jotka elävät varastamalla, kerjäämällä ja hyväntekeväisyyden varassa. He oppivat taistelemaan puolustaakseen itseään mutta kaipaavat silti aina jotakuta, joka puolustaisi heitä. Siksi he ovat valmiit liittymään mihin tahansa jengiin, joka tarjoaa tunteen johonkin kuulumisesta.
Monet heistä kohtaavat ennenaikaisen väkivaltaisen kuoleman, eikä heitä sen jälkeen kukaan muista. Juuri niin käy Les Misérablesin Gavrochellekin.
– Minusta on kivaa eläytyä Gavrochen rooliin, kun siinä saa olla sellainen villi ja rohkea, Arvid Lundén kuvailee.
Roolin rakentaminen ei ole ollut vaikeaa, sillä hän ymmärtää Gavrochea.
– Se on vähän pöyhkeä ja röyhkeä, varastelee ja tekee kaikkea sellaista, mutta ei kuitenkaan ole oikeasti ilkeä. Kun elää kadulla, on pakko olla selviytyjä, Arvid toteaa.
Gavroche joutuu mukaan opiskelijoiden nostattamaan mielenosoitukseen ja aseelliseen mellakkaan, jossa hän lopulta saa surmansa.
– Gavroche on ylpeä ja haluaa näyttää että osaa. Hän menee keräämään luoteja, mutta sitten käy huonosti, Arvid kertoo.
Kun hänet maskeerataan Gavrocheksi, hiuksiin tehdään takkuja ja kasvoihin levitetään mustaa mönjää. Rooliasu syntyy ryysyisestä takista ja housuista sekä reikäisistä käsineistä. Kaiken kruunuksi päähän tulee repaleinen pipo.
– On oikeastaan kivaa kun saa olla tarpeeksi räsyinen, Arvid tuumii.
Nyt saa nauttia
– Nyt on ihanaa, kun vain esitetään koko näytös yhteen menoon, ja itsekin saa oikein nauttia, Arvid huokaa, kun jäljellä on enää kolme harjoitusta ennen ensimmäistä yleisöesitystä.
Harjoituksissa toistettiin joskus pitkään yhtä ja samaa kohtaa, ja työ keskeytettiin vähän väliä korjauksia ja tarkennuksia varten. Se oli välillä raskastakin, vaikka Arvid vakuuttaa, että harjoituksissa oli useimmiten pelkästään kivaa.
Aikuisten näyttelijöiden ja ohjaajan kanssa työskentely on ollut hänestä mukavaa ja antoisaa. Omaa roolia on saanut rakentaa rauhassa ja aika itsenäisesti.
– Meillä on hyvä ohjaaja, joka ei anna liikaa ohjeita, Arvid sanoo.
Hän myöntää että vähän jännittää, mutta ei kuitenkaan liikaa. Niinhän sitä paitsi kuulukin olla, muuten näyttelijä ei onnistu parhaalla tavalla.
– Se on tervettä jännitystä, Arvid tietää.
Tehtäväänsä hän suhtautuu iloisen tyynesti, suuria visioita maalailematta.
– Yhtä laulua mietin, että meneekö se oikeassa rytmissä. Mutta kyllä kai se menee…
