Jääkylmä kylpy

Talousvaikeuksissa sinnittelevät kunnat käyvät parhaillaan läpi kaikkia mahdollisia säästökohteita. Samalla pyritään tarkistamaan taksoja. Suomeksi se tarkoittaa hintojen nostoa.

Kuhmalahden kunnansaunan päivävuokra nostettiin 105,40 euroon. Summa ei ole kova, jos yritys järjestää Siuronsalmella koulutus- ja virkistyspäivän. Sen sijaan illan ajan saunaa käyttävät talviuimarit pitävät hinnankorotusta kohtuuttomana.

Kunnan kannattaa tarkistaa talviuimareiden taksaa pikaisesti. Muuten hinnannostosta tulee tyyppiesimerkki siitä, miten pienellä päätöksellä hapannutetaan yksi kulmakunta sekä tapetaan talkoointo ja tekemisen meininki.

Kunnan talouteen sillä ei ole mitään merkitystä, kerätäänkö talviuimareilta talven aikana tuhat vai 3000 euroa. Sen sijaan harrastajille on. Jos hinta nostetaan kohtuuttomaksi, talviuinti käy mahdottomaksi.

 

Kuntalaiset joutuvat ottamaan uusissa asioissa vastuuta, kun kunta pyrkii säästämään vähässäkin. Kuhmalahdella avantouimarit ovat jo ottaneet lämmityksen hoidettavakseen. Sen lisäksi he ovat valmiita maksamaan pienen maksun, mutta eivät toista sataa euroa illalta.

Myös Pälkäneellä ja Luopioisissa talkooporukat pyörittävät avantouintia. Vapaaehtoiset aukovat ovet, lämmittävät saunan ja siivoavat jäljet.

Talkooväki pyörittää ansiokasta harrastustoimintaa ja pitää siinä sivussa kiinteistöjä kunnossa. Kunnalla ei ole varaa menettää tällaista voimavaraa lyhytnäköisillä taksan korotuksilla.

 

Kuhmalahdella kunnansaunan ympärillä on kuohunut tämän vuoden ajan, sillä monipuolisessa käytössä oleva kiinteistä päätyi myytävien kohteiden listalle. Pahat kielet ajattelevat, että nyt hinnankorotuksilla pyritään lopettamaan saunan käyttö, jotta se voidaan kohta myydä tarpeettomana.

Talviuinti on harrastajilleen tärkeä rituaali. Lauteille kokoonnutaan tutun porukan kanssa kiireettömästi. Tämä tarjoaa arvokasta kanssakäymistä ja mielenvirkeyttä.

Kylmä kylpy pistää kehon puolustus- ja palautumismekanismit liikkeelle. Vaikkei avantouinnin terveysvaikutuksia ole todistettu tieteellisesti, aivan huuhaata ne eivät voi olla, kun maailman parhaiten palkatut urheilijat pidetään jääkylpyjen avulla pelikunnossa.