Eero Itkonen ja Jaakko Alhola päätyivät vahingossa katusoittajiksi Norjaan. Kolme vuotta reissun jälkeen miehet perustivat Vapaamatkustajat-duon.

Reissu vailla määränpäätä


– Oltiin serkun kanssa sedän 50-vuotisjuhlilla, kun extemporee päätettiin, että lähdetään kuukauden päästä Norjaan kalatehtaalle töihin. Tehtiin vähän hommia, jotta saatiin matkarahat kokoon. Elämiseen rahaa saataisiin sitten kalahommista, Eero Itkonen kuvailee reissua, jonka hän teki kolme vuotta sitten serkkunsa Jaakko Alholan kanssa.

Aivan ei suunnitelma mennyt putkeen. Miehet matkasivat asuntoautolla Pohjois-Norjan lofooteille piskuiseen Reinen kalastajakylään vain kuullakseen, että kalastuskausi alkaisi vasta parin kuukauden päästä.

– Olimme ajatelleet, että totta kai siellä läpi vuoden kalastetaan. Mutta eipä kalastettu, Itkonen naurahtaa.

Jostakin oli saatava rahaa bensaan, jotta päästäisiin takaisin Suomeen. Mukana olivat kitarat, jotka alun perin oli tarkoitettu omaksi viihdykkeeksi.

– Kylä vaikutti kerta kaikkiaan autiolta. Oli siellä ravintola, mutta emme huomanneet, että kukaan olisi mennyt sen ovesta sisään tai ulos.

Itkonen ja Alhola päättivät kuitenkin astua ravintolaan.

– Jossakin vaiheessa ravintolaan tuli porukka Oslosta kotoisin olevia turisteja, jotka pyysivät meidät soittamaan illanistujaisiinsa pientä korvausta vastaan. Eipä tullut mieleen kieltäytyä.

Siitä se sitten lähti. Reissu, jonka piti aluksi olla päivän parin mittainen, sitten viikon, mutta joka lopulta venyi parin kuukauden pituiseksi.

Oli päiviä, jolloin elettiin kaurapuurolla ja soitettiin kadulla näpit jäässä. Toisinaan syötiin ja juotiin tuulilasinkorjausfirman piikkiin, ja erään kerran pelättiin toden teolla uskonnollisen lahkon juhlissa.

 

Jaakko Alhola (vasemmalla) ja Eero Itkonen ovat serkukset ja parhaat ystävykset. Luopioisissa asuva Itkonen aloittaa sairaanhoitajan opinnot Hämeenlinnassa lähipäivinä.

”Emme koskaan riitele”

– Tällaista reissua ei tietenkään pystyisi tekemään, jos ei tulisi toimeen matkakumppaninsa kanssa. Mutta Jaska on sukulaisuuden ohella myös paras ystäväni. Emme koskaan riitele. Emme siitäkään huolimatta, että tavallaan olemme kuin yö ja päivä, Itkonen toteaa.

Riidattomuuden takaa myös se, että serkukset ovat päättäneet olla sohaisematta sanan miekalla aiheisiin, josta tietävät olevansa eri mieltä.

– Kun on kaksi tällaista jääräpäätä, niin siitä tulisi vain turhaa säätämistä. Pidän enemmän hyvästä fiiliksestä. Ja Jaskan kanssa minä todella viihdyn.

Reinen illanistujaisista tienatuilla rahoilla Itkonen ja Alhola lähtivät takaisin kohti Suomea. He päättivät kuitenkin pysähtyä Narvikissa koettamassa hankkia lisätienestiä, jotta rahat varmasti riittäisivät bensaan.

Narvikissa he kysyivät eräältä baarinpitäjältä, pääsisivätkö he hänen baariinsa soittamaan. Mies suhtautui nuivasti pyyntöön.

– No, ajattelimme, että auttaisi asiaa, jos näyttäisimme, mitä soitamme. Soitimme siinä sitten tovin, ja keikasta sovittiin.

Asiat etenivät, ja pian serkukset huomasivat olevansa yhteiskeikalla paikallisen bändin kanssa. Viikon ajaksi asuntoauto vaihtui kunnon petiin, kun bändin basisti majoitti miehet kotiinsa.

 

Eero Itkonen ja Norjan vuori.

Jamittelua pizzeriassa

Lillehammerissa kaurapuuro maistui.

– Soitimme kaduilla pitkiä päiviä. Sormiin sattui ja ääni muuttui käheäksi. Totta kai se oli hienoa, kun ihmiset diggailivat ja pysähtyivät kuuntelemaan. Jotkut hakivat kavereitaankin kuuntelemaan.

– Pääasiassa kadulla soittaminen oli kuitenkin haastavaa. Koska emmehän me sitä vain huvikseen tehneet, vaan halusimme tienata sillä ruokamme ja bensarahat.

Paikallisessa pizzeriassa kipeäsormiset ja nälkäiset soittajat näkivät miehen, joka viritteli nurkassa kitaraansa.

– Suoraan sanottuna ei huvittanut yhtään, kun hän nähdessään kitaralaukkumme pyysi meitä jamittelemaan kanssaan. Suostuimme kuitenkin. Onneksi.

Kävi nimittäin ilmi, että mies oli jonkinlainen pikkupomo tuulilasinkorjausfirmassa. Jamittelusession jälkeen hän kertoi tuulilasinkorjausfirman johtoportaan kekkereistä, johon kaivattaisiin ohjelmanumeroa.

– Hyvän soittopalkkion lisäksi firma tarjosi meille huoneen Radisson Blu -hotellista. Hotellin ravintolan piikki oli auki koko illan, Itkonen hymyilee.

Pakoon lahkolaisia

Sitten päätettiin ottaa varman päälle. Lähdettiin Tukholmaan, jossa asui Alholan kaveri. Yösija oli siis taattu.

Mutta hyvän vastapainoksi tarvitaan aina jotakin – no, ei niin hyvää. Tukholman kaduilla esiintyessään soittajien luokse käveli erään kerran kaksi naista ja mies, jotka kertoivat illalla järjestettävän ”hyvät bileet.”

­ – Paikka, jonka osoitteen he meille antoivat, sijaitsi Tukholman reunalla. Ihmettelimme, että mitkä ”bileet” oikein oli kyseessä, kun sisään lappasi kaikenikäistä väkeä pikkunatiaisista ikäihmisiin. Säikähdin toden teolla, kun näille polvenkorkuisille lapsille alettiin näyttää kuvia, jossa ihmisiä kuolee eri tavoin, jotkut esimerkiksi silpoutuivat astuessaan miinaan. se oli todella karseaa materiaalia.

– Olimme joutuneet jonkinlaisen lahkon kokoontumiseen. Lähdimme vähin äänin pois. En halunnut, että meille alettaisiin juottaa myrkkymaljoja.

 

Klassista rockia akustisesti

Koto-Suomessa Itkonen ja Alhola jatkoivat jamittelua.

– Musiikin suhteen näkemyksemme pelaavat todella hyvin yhteen. Tiedän Jaskan yhdestä soinnusta, mitä kappaletta hän on alkamassa soittamaan.

Aluksi miehet soittelivat vain kavereidensa seurassa. Sitten puskaradio alkoi laulaa. Viime kesänä miehet huomasivat seisovansa yleisön edessä kitaroineen.

Akustisesti musiikkia soittavan duon kesken vallitsee täydellinen demokratia. Molemmat laulavat, ja kaikki päätökset tehdään yhdessä. Kumpikin osallistuu myös biisien tekoon, vaikkakin pääasiassa keikoilla soitetaan covereita, klassista rockia, kuten esimerkiksi Neil Youngia ja CCR:ää.

– Meille on tärkeä soittaa kappaleita, jotka eivät ole niitä soitetuimpia. Näistä mainittakoon vaikkapa John Fogertyn I Saw It On TV ja Bob Dylanin Changing of the Guards. Mutta tietenkin soitamme myös biisejä tyyliin CCR:n Have You Ever Seen the Rain.

 

Biisinteko lähtee tunnetilasta

Itkosella biisin tekeminen lähtee tunnetilasta.

– Ensin tulee teksti, jonka tunnelmaan yritän luoda oikeanlaisen sävelen. Jos on melankolisemmat sanat, niin ei sitä lähdetä rivitanssiksi sovittamaan, Itkonen nauraa.

Itkosen käsissä syntyvät niin rock-, iskelmä- kuin punkhenkisemmätkin biisit. Balladeja kaihtamatta.

– Jaskalle nostan hattua siitä, kuinka omintakeisia kipaleita hän tekee. Hänen biiseilleen ominaista on tarttuva ja voimakas melodia. Monissa biiseissä on myös hip hopin henkeä.

Keikkoja on riittänyt kiitettävästi. Eräskin keikka Sahalahdella venyi yli neljätuntiseksi, kun yleisö vaati kuulla lisää, eikä miehet itsekään halunneet lopettaa.

– Joskus soittaessa on niin käsittämättömän hyvä olo, ettei sitä edes osaa selittää.

Musiikki on aina tavalla tai toisella kuulunut Itkosen ja Alhosen elämään.

– Jaska on esimerkiksi toiminut Palefacen keikoilla jonkinlaisena monitoimimiehenä. Ja viime talvena hän vietti viisi kuukautta Euroopassa. Kitaran kanssa tietenkin.  Norjan reissun tapahtumat ovat kevyttä settiä siihen verrattuna, millaisia tarinoita Jaska on Euroopan reissultaan kertonut.

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?