Suomen tuhansien järvien rannoilla on noin puoli miljoonaa vapaa-ajan asuntoa. Suuri osa vapaa-ajan käyttöön rakennetuista taloista on varustetasoltaan normaalin omakotitalon luokkaa. Tällaisissa asunnoissa asutaan myös muulloin kuin kesällä. Vakituisen asunnon ja kesäasunnon määrittelyä olisikin uudistettava. Verot on voitava jakaa useammankin asuinkunnan kesken. Vanhaa laulua mukaillen voi kysyä, että saako sitä pohjan perukoilla asua mökillänsä?
Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen missä kangasalalainen pariskunta saa asua. Se määräsi etteivät he saa asua kesämökillään vakituisesti. KHO on puuttunut ennennäkemättömällä tavalla kansalaisten vapauteen valita asuinpaikkansa. Aivan kuin lakikirjoista olisi revitty perusoikeuksia käsittelevät sivut pois.
Mökeillä on suuri merkitys monelle paikkakunnalle etenkin maaseudulla. Mökkiläiset tuovat leipää ja toimeentuloa maaseudulla vakinaisesti asuville. Viimevuosikymmenten aikana osa-aikakuntalaisten määrä on kasvanut enemmän kuin maaseudun vakituinen väki on vähentynyt. Suunta tulee jatkumaan.
Ikääntyvät kansalaiset muuttavat yhä useammin ja yhä pidemmäksi ajaksi kakkosasuntoihinsa, jotka usein sijaitsevat vanhoilla synnyinseuduilla. Moni eläkeläinen haluaisi muuttaa kaupungista maalle omalla hartiapankilla rakennettuun mökkiin ja ehkä vähän laajentaakin sitä paremmin talviasuttavaksi, kun ei ole varaa rakentaa kokonaan uutta.
On sanottu, että kunta joutuu järjestämään palveluita mökkiläisille. Se on tietenkin kunnan päättäjistä kiinni. Jos laki on esteenä, muutetaan laki. Tuskin muutenkaan kouluja ja palveluita tarvitsevat lapsiperheet olisivat kesämökeille muuttamassa tilanpuutteenkaan vuoksi. Senioripariskunta saattaa tarvita esim. kutsuliikennettä, joka tuskin kunnan taloutta kaataa.
Lisääntyvä etätyökin mahdollistaisi vapaa-ajan asuntojen muuttumisen aikaa myöten myös pysyviksi asunnoiksi. Näin myös maaseutua voitaisiin elävöittää ja se pysyisi asuttuna.
Nykyinen laki, joka ei huomioi kaksoiskuntalaisuutta, on ajalta, jolloin kesäasunnot eivät täyttäneet vakituisen asunnon rakennusmääräyksiä. Nyt tilanne on toinen. Siksi ei ole enää syytä pitää yllä tätä keinotekoista erottelua, vaan antaa ihmisille mahdollisuus asua kesäasunnoillaan vakituisesti, jos ne täyttävät vakituisen asunnon normit. Toki asiaan liittyy lainsäädännöllisiä haasteita, kuten äänioikeuden määritteleminen, mutta tuskin nämä ovat ylipääsemättömiä.
Nykyistä tiukkaa asumisen säätelyä perustellaan usein ympäristösyillä ja väitetään, että maaseudulla asuminen rasittaa ympäristöä enemmän kuin taajamissa. Todellisuudessa näin ei ole, vaan tällä tekosyyllä halutaan perustella asumisen keskittämistavoitetta. Tällä MAL-politiikalla on vastustettu mökkien lisäkäyttöä maankäyttötavoitteisiin vedoten. Toivottavasti seuraava hallitus laittaa MAL-intoilulle rajoja.
Maaseudulle rakentamista säädellään ja hankaloitetaan muutoinkin jatkuvasti enemmän, eikä tätä voi hyväksyä. Pientalorakentaminen maaseudulla on kokoluokaltaan pientä verrattuna kasvukeskusten asuntotuotantoon.
Tällä hetkellä eräät ELY-keskukset ja kuntien virkamiehet tulkitsevat valtakunnallisia alueiden käyttötavoitteita mielivaltaisesti. Osa viranomaisista ylittää oman toimivaltansa ja tekee päätöksillään politikkaa välittämättä ohjeista.
Perinteisellä maaseutumaisella rakentamisella on paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kodin rakentaminen maaseudulle asemakaava-alueiden ulkopuolelle pitää olla mahdollista myös siinä tapauksessa, ettei kodin yhteydessä harjoiteta maa- tai metsätaloutta. Kesämökilläkin on oltava lupa asua vaikka koko talvi.
Mikko Alatalo
kansanedustaja (kesk)
