Selänne-dokumentti on osuvasti nimetty. Se ei kerro ainoastaan jääkiekkoilija Teemu Selänteestä, vaan myös ihmisistä hänen ympärillään. Erityisesti Selänteen isästä dokumentti piirtää varsin tiukan kuvan, eikä elokuva ohita vanhempien eroakaan, joka epäilemättä oli perheen poikien elämään voimakkaasti vaikuttava kokemus.
Selänne itse ei dokumentin perusteella koskaan ole ollut mikään varsinainen pyhäkoulupoika, mutta toisaalta hän ei joutunut ongelmiin siinä määrin kuin veljensä Panu, joka ajautui huumekuvioiden kautta vankilaan. Sivurooliin urheilun saralla perheessä jääneellä Paavo-veljellä ei ollut puolestaan Teemun kilpailuhenkeä ja lahjakkuutta, mutta kaksikko on pitänyt tiiviisti yhteyttä ja Paavo on ollut monin tavoin veljensä apuna vuosien varrella.
Kuten urheilijan haastatteluita nähneet ovat aavistelleetkin, Selänne paljastuu erittäin sosiaaliseksi tyypiksi. Hän kaipaa jatkuvasti ympärilleen ihmisiä – oman perheen, veljensä, pelikavereitaan. Teemu osoittautuu myös luonteeksi, joka mielellään passauttaa muita. ”Jokainen tuon tason urheilija on tietyllä tavalla itsekäs – eivät he muuten olisi niin hyviä”, huomauttaa Selänteen vaimo Sirpa. Urheilijan ehdoilla on parisuhteessa menty alusta asti, jo ennen kuin Selänteestä tuli kiekkomiljonääri, ja Sirpa Selänne vaikuttaa olevan täysin sinut tilanteen kanssa.
Dokumentti käy läpi Selänteen historiaa sekä kaukalossa että sen ulkopuolella, ja ehkä juuri laajan katsantokannan vuoksi jää hieman hajanaiseksi. Siinä missä Kuningas Litmanen -dokumentti keskittyy nuoruusvuosien jälkeen enemmän urheiluun ja peilaa kohdettaan sen kautta, katsoo Selänne paljon myös pelikentän ulkopuolelle. Se on samalla dokumentin vahvuus ja heikkous; urheilijan arki jatkuvine harjoituksineen ja pelireissuineen ei isommin välity, mutta toisaalta Selännettä seurataan antoisasti paljon muissa kuin kiekkoympyröissä. Eri tapahtumista siviili- ja urheilupuolella toiseen hyppivä elokuva tuntuu kuitenkin jäsentelemättömältä jäntevään ja loogiseen Litmas-dokumenttiin verrattuna. Osa materiaalista jää irralliseksi, kuten esimerkiksi muutama lause dopingin käytöstä NHL:ssä tai nuorten NHL-kiekkoilijoiden – jotka eivät ole koskaan olleet Selänteen seurakavereina – kuvailut Teemusta.
Suuria paljastuksia elokuva ei tarjoa, mutta monia pieniä kiintoisia yksityiskohtia kylläkin. Miten Selänteet päätyivät hankkimaan tyttövauvan? Onko ortopedi oikeasti Teemun paras kaveri? Mitä Selänteen lapset ajattelevat isänsä työstä ja kuuluisuudesta? Miten Selänne juhlisti poikansa syntymää ensin kaukalon ulkopuolella ja sittemmin kentällä? Mikä sai Hjallis Harkimo itkemään tai voiko tatuoija tosiaankin sekoittaa Suomen lipun värit keskenään huippu-urheilijaa tatuoidessaan?
Lisäksi käy ilmi, että urheilijat lukevat lehtijuttuja itsestään – ja voivat hyvinkin loukkaantua niistä.
Dokumentti on katsomisen arvoinen niin Selänteestä, jääkiekosta kuin urheilusta ylipäätäänkin kiinnostuneille. Sen menestys avaa toivottavasti ovia uusille urheiludokumenteille – eri lajeihin perehtymisen lisäksi kertomisen arvoisia tarinoita voisi löytyä vaikkapa Jari Kurrin, Janne Ahosen, Mika Häkkisen, Ari Vatasen, Jani Sievisen tai vaikka Riikka Lehtosen elämästä.
