Pälkäneen seurakuntasaliin on hankittu tänä syksynä uudet äänentoistolaitteet. Edelliset olivat peräisin talon valmistumisajalta vuodelta 1979. Ne ovat varmasti olleet laadukkaat, koska ne toimivat yhä yli 30 vuoden ahkeran käytön jälkeen, mutta niiden äänen laatu on ollut jo pitkään kaikkien puhujien ja muiden esiintyjien murheena.
– Vanhojen laitteiden kautta kuultuna ääni oli ikävä, metallinen. Ihmisen persoonallinen äänenväri hävisi, välillä oli suorastaan vaikea tunnistaa, kuka puhui, kanttori Ritva Huomo kuvailee.
Uuteen laitteistoon kuuluvat kattoon kiinnitetyt kaiuttimet, pieni miksauspöytä, hyvälaatuinen käsimikrofoni sekä Headset-kuulokemikrofoni.
Kokonaisuuden on suunnitellut ja toteuttanut työryhmä Aimo Kokkola, Timo Ojala ja Jukka Saarinen. Projektin toivotaan saavan jossain vaiheessa jatkoa seurakuntatalon kahvion ja eteisen puolelle, sillä nykyinen uudistus yltää vain seurakuntasaliin. Myös kirkkoon toivotaan uusia äänentoistolaitteita, mutta se on toistaiseksi tulevaisuuden haave.
Seurakuntatalo on yksi Pälkäneen käytetyimmistä luento-, kurssi-, konsertti- ja juhlapaikoista, joten seurakunnan oman väen lisäksi laitteita käyttää vuoden mittaan melkoinen joukko tuttuja ja vieraita.
– Tämän uudistuksen yhtenä tavoitteena oli laitteiden käytännöllisyys ja helppokäyttöisyys. Eihän sitä ihan halvalla saa, kun laadukas äänentoisto on kuitenkin se pääasia, Aimo Kokkola totesi.
Hankkeen primus motorina hän oli aikanaan heittänyt ilmaan ajatuksen, että pieneksi lisärahoitukseksi voitaisiin kokeilla hyväntekeväisyyskonserttia. Kun laitehankinnasta tuli totta, seurakunnasta muistutettiin nopeasti, että nyt
sitten se konsertti.
Tarvitsimme toistemme ääntä
Konsertista tuli totta lokakuun viimeisenä sunnuntaina illansuussa. Samalla seurakuntalaiset pääsivät testaamaan omin korvin uusia äänentoistolaitteita, eikä juuri mikään muu voisi paremmin sopia siihen tilaisuuteen kuin oman seurakunnan musiikki ja muusikot.
Konsertissa esiintyivät Ritva Huomon johtama Caritas-kuoro sekä Janne Vesto ja Milto Marko yhdessä lauluryhmän kanssa. Kokoonpano esitti Veston omia kappaleita sekä viime vuonna ilmestyneeltä Pieni pala taivasta -levyltä että sen ulkopuolelta. Yhteen kappaleeseen otettiin taustat nauhalta, koska levyllä soittavan bändin jäseniä ei kylliksi ehtinyt paikalle. Sekin onnistui hienosti.
Illan päätähdeksi nousi odotetusti Aimo Kokkola, jolta koko konserttiajatus oli lähtenytkin. Hän lauloi kitaroineen yksin mutta myös toisten kanssa. Kokeneellekin laulajalle aukeaa aina uusia nuotteja, kuten Kokkolalle nyt Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen Kuule kuinka tuuli soi, jonka hän esitti ensi kertaa yleisölle.
Ja oli muutakin uutta:
– Sain täällä toteuttaa pitkäaikaisen unelmani – pääsin esiintymään Caritas-kuoron kanssa, hän tunnusti.
Puheenvuoron käytti kirkkoherra Jari Kemppainen.
– Ääni on meille tärkeä. Tunnemme toinen toisemme äänestä ja äänestä huomaamme toisen
tunteet. Me tarvitsemme toistemme ääntä, hän muistutti.
Ajatus konkretisoitui erityisen vahvasti kotikutoisessa konsertissa, jossa kaikki oli omaa ja tuttua, ja sillä kokoonpanolla luotiin korvaamattoman lämmin tunnelma. Kylmän talouskurimuksen puristuksessa, sateisena ja mustana iltana tarvittiin juuri ja nimenomaan nämä äänet. Ei vieraita vaan omat.
