Pälkäneläistä Tuukka Haapsaarta ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa kiekkokiertolaiseksi – ei, vaikka niinkin voisi kuvitella, kun kiekko on vienyt vasta lukioikäisen pelurin jo kolmanteen eri seuraan. Kierros alkoi Pälkäneen Lukosta, jatkui Valkeakosken Kiekko-Ahmaan ja vei sieltä vielä nykyiseen seuraan Hämeenlinnan Pallokerhoon. Mitään pikavisiittejä Haapsaari ei kuitenkaan ole eri seuroihin tehnyt; hän on vain aloittanut lajin nuorena.
– Aloitin jääkiekon Pälkäneellä esikouluikäisenä, ja parin vuoden jälkeen päätimme yhden kaverin kanssa koittaa siipiä Valkeakoskella. Olin siellä viisi vuotta ja sain paljon peliaikaa, ja neljä vuotta sitten siirryin Hämeenlinnaan, Haapsaari kertaa.
Hämeenlinnaan siirtymistä edesauttoi Kiekko-Ahman ja HPK:n välillä ollut yhteistyösopimus, jonka myötä Haapsaari pääsi ensin näyttämään osaamistaan HPK:n junioreiden harjoituksiin ja sitä kautta myös mukaan joukkueeseen. Seuranvaihdon myötä vaihtui myös pelin taso, kun HPK:n joukkue pelasi pääsääntöisesti SM-sarjaa.
Viime kauden päätteeksi Haapsaari pääsi tuulettamaan SM-kultaa B2-joukkueen hilattua itsensä runkosarjan alemmilta sijoilta välieriin, finaaliin ja lopulta mestariksi asti.
– Jouduimme aloittamaan jokaisen ottelusarjan vieraspelillä, ja jokaisessa sarjassa hävisimme ensimmäisen pelin. Voitimme kuitenkin jokaisen sarjan 3–1, niin myös loppuottelun. Neljäs finaali oli kotikentällä ja yleisönä oli tuhat katsojaa. Olihan se ihan kivaa, hän myhäilee.
Loppuottelussa kaatui Lukko, mutta tällä kertaa kyse oli raumalaisesta eikä pälkäneläisestä joukkueesta.
Eri rooleja tarvitaan
Tällä kaudella joukkueen pelit eivät ole kulkeneet toivotulla tavalla.
– Tällä hetkellä emme ole pääsemässä ylempään SM-jatkosarjaan, vaikka se on ollut tavoitteena. Ongelmana on ollut puolustuspelaaminen, päästämme liikaa maaleja, Haapsaari valottaa.
Hänen mukaansa valmentajat ovat rauhallisia, mutta joukkue on saanut otteillaan heidät hermostumaan muutamaan otteeseen alkukaudesta. Valmennuksesta vastaa vuoden 1995 MM-kultajoukkueessa viilettänyt Marko Palo, jonka Haapsaari kehuu osaavan antaa hyviä vinkkejä pelaajille.
– Sellaisia pieniä asioita, jotka vievät peliä eteenpäin.
Valmentaja on nuoren pälkäneläisen mieleen myös sikäli, että ennemmin kuin mailavirtuoosina tai maaliruiskuna Palo tunnettiin urallaan kovana työmyyränä – samantyylisenä pelaajana kuin Haapsaari kuvailee olevansa.
– Hyvät ja nopeat luistelijat pistettiin nuoremmissa junioreissa hyökkäykseen ja kun tuli tehtyä paljon maaleja, pelipaikka vakiintui hyökkääjänä. Pari viime kautta joukkueessa on ollut paljon maajoukkuepelaajia ja maalintekijäpaikat on jaettu ikään kuin sitä kautta. Niinpä oma roolini on vahvana luistelijana ollut pelata alivoimaa, blokata laukauksia, aiheuttaa hämminkiä ja antaa lepoaikaa ykkös- ja kakkoskentälle.
Taklaukset ovat B-juniori-ikäisillä kuuluneet peliin jo pitkään, mutta Haapsaaren mukaan oikeastaan vasta nyt niillä on merkitystä.
– Kyllä koko joukkue syttyy, jos pääsee pistämään jonkun kunnon pommin – ja itselläkin kulkee luistin paljon paremmin seuraavissa vaihdoissa.
Kiekko, koulu ja uuniluistimet
Alkusarja B-junioreissa on vasta puolivälissä, joten aikaa kurssinmuutokselle on vielä. Haapsaari toivoo pääsevänsä pelaamaan mahdollisimman paljon, sillä kilpailua pelipaikoista riittää liki 30 pelaajan joukkueessa. Lisäksi hyvät otteet tänä talvena toisivat paikan ensi vuoden A-juniorijoukkueessa askelta lähemmäs.
Haapsaari ei kuitenkaan ole unohtanut koulunkäynnin merkitystä. Hänen mukaansa neljät harjoitukset viikossa – ja usein viikonlopun kestävät pelireissut – on mahdollista yhdistää koulun kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi.
– Pitää vain tehdä oikeita valintoja, tehdä hommat ajoissa ja kunnolla. Joskus voi jättää treenit väliinkin, hän sanoo.
Sen ajan, joka koululta ja kiekolta jää yli, Haapsaari viihtyy kotona. Kotiolosuhteet ovat tarpeen myös joissakin jääkiekkoiluun liittyvissä asioissa, kuten luistinten muokkaamisessa jalkaan sopivaksi. Kätevimmin tämä käy Haapsaaren mukaan astelemalla luistimet jalassa saunaan.
– Toinen tapa on laittaa luistimet kymmeneksi minuutiksi uuniin ja sitten jalkaan, jolloin ne muotoutuvat. Oikeasta astemäärästä en tiedä, kun en ole koskaan itse uunittanut luistimiani, Haapsaari vinkkaa nauraen.
