Ei härkiä, ei kaukaloa

Helsingin Pyhän Henrikin aukiolla on hiljaista. Roomalaisen kirkon ovi on kiinni. Joulu lähestyy. Tärkeään kysymykseen tavoittelemani vastaus on toistaiseksi saamatta.

Kun saksalaisen kirjailijan Joseph Ratzingerin miljoonalevikkiin nousseen teoksen kolmas ja viimeinen painos kertoi, ettei Jeesus syntynytkään omana, luulemallamme syntymäpäivänä, oikea päivämäärä olisi hyvä saada selville.

Ratzinger kertoo, että tuo Raamatussa mainittu Betlehemin tähti ei syttynytkään tähän asti luultuna aikana.  Se syttyi jo 6–7 vuotta aikaisemmin, jolloin Jupiterin ja Saturnuksen lentoradat osuivat maasta katsoen samalle viivalle.

Myöskään eläimiä ei ollut synnytyssalissa, ei edes härkiä. Pitkän patikkamatkan taittamiseen menee autollakin puolitoista tuntia. Hapoelin puheenjohtajan Ami Sheleffin kanssa sen kerran koin.

Ratzinger ei ole kuka tahansa kirjailija ja tiedemies. Hän on katolisen kirkon edellinen, järjestyksessä 265:s paavi, Benedictus XVI.

Uudelle, vasta vuoden hallinneelle Frasciscukselle tehtiin kallis kepponen. Muistomitaliin oli kaiverrettu Jesus-sanan sijasta Lesus. Jos siihen olisi kaiverrettu Lexus, japanilaiset olisivat ostaneet koko valtavan erän.

 

Meidän Luteeruksen oppia silloin tällöin noudattavien tai pakanain ei ainakaan vielä tarvitse siirtää jouluaattoa eikä lahjojen jakoa johonkin uuteen ajankohtaan.

Tavanomaisten kovien ja pehmeitten pakettien lisäksi suosiossa ovat myös mielihyvää tuottavat uudenlaiset lahjat.

Tässä muutama vihje:

Tasavallan presidentti ja rouva Niinistö: Oma avain Presidentin linnan porttiin ja pääoveen, jotta he voisivat käydä vilkaisemassa miltä Tarja Halosen lähtiessään kokonaan muoviin pakkaaman talon sisätiloissa näyttää. Mäntyniemeen Niinistöt sen sijaan saivat tutustua ensimmäisen kerran melko pian valinnan jälkeen.

Pääministeri Jyrki Katainen: Kymmenen kerran jooga-kurssi. Noina hiljentymisen hetkinä ei tarvitse antaa lausuntoja Suomen talouden vaikeuksista.

Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen: Kahden prosenttiyksikön kannatuksen lisäys kansanedustaja Eero Lehden omistamalta Taloustutkimukselta.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen: Helsingin ylipormestarin kaulakäätyjen lisäksi Espoon, Vantaan ja Kauniaisten vallan merkkien lainaaminen hänelle jouluaattona, mutta sillä ehdolla, että ne palautetaan heti Uuden vuoden puheen jälkeen.

Merja Ailus: Katto autoon. Talvi tulee. Ei avaudu ovi seuraavaankaan virkaan, jos naishakija nähdään avoautossa. Ratissa.

Laura Räty: Viikate. Helsingin kahden miljardin euron sote -yksikössä leikkauksia ei pystytä tekemään lääkärin saksilla.

Verottaja: Kateutta karsiva ohjelma, joka kertoo syksyisin, kuinka paljon kukin on maksanut edellisenä vuonna veroja.