On syyskuun 19. päivä vuonna 1713.
Euroopassa toista kymmentä vuotta riehuneen suuren Pohjan sodan kuohu iskee jo Suomeen asti, mutta yhtään taistelua ei ole vielä käyty Suomen maaperällä. Ruotsalaisarmeija on toukokuusta asti vetäytynyt sisämaahan päin hyökkäävien venäläisten edestä.
Kenraalimajuri Carl Gustaf Armfeldt on saapunut Hattulaan Mierolan kylään, joka saattaisi sopia jopa jonkinmoiseksi taistelupaikaksi, mutta ei ole kovin hyvä siihen tarkoitukseen.
Armfeldt onkin pysähtynyt Mierolaan lähinnä kokoamaan jalkaväen joukkoja ja aikoo jatkaa matkaa pohjoista kohti – pitää löytää parempi paikka, jossa venäläisarmeijan voisi pysäyttää.
Harva tietää tarkasti, millaista sotataktiikkaa Suomen joukkojen ylipäällikkyyden äskettäin vastaanottanut mies suunnittelee. Parhaillaan hän kirjoittaa kirjettä esimiehelleen, marsalkka, valtaneuvos Reinhold Johan von Fersenille Tukholmaan.
Armfeldt on helpottunut ja iloinen, sillä vajaat kaksi viikkoa sitten von Ferseniltä on saapunut kirje, jossa marsalkka lupaa saapua Suomeen ja tuoda mukanaan 9000–10000 miehen vahvuisen apujoukon.
Sillä sekä ennestään käytettävissä olevalla runsaan 7000 miehen armeijalla on kyllä mahdollista pysäyttää venäläisten hyökkäys, koska miesvahvuudessa heidät ohitetaan, Armfeldt uskoo.
”… se (tieto avusta) on otettu meidän kaikkien puolelta nöyrästi ja ilolla vastaan sellaisena onnena, että koko sydämestä toivomme teidän kreivilliselle ylhäisyydellenne kaikkein parasta hyvää, iloa ja hyvinvointia”, hän kirjoittaa.
Hän neuvoo von Ferseniä nousemaan maihin Turun seudulla, missä ei ole tällä hetkellä venäläisiä. Hän mainitsee että vain Pälkäneellä ja Tammerkoskella on kunnolliset puolustuskelpoiset kohdat, ja toteaa, että jos apujoukot eivät ehdi ajoissa, hänen on pakko peräytyä Pälkäneelle ja yrittää viivyttää vihollista siellä.
Armfeldt odottaa apua
Noin viikon kuluttua kirjeen kirjoittamisesta tapahtuu niin kuin Armfeldt on suunnitellut, vaikka hänen upseerinsakaan eivät osanneet siihen varautua. Rykmenttejä siirretään Pälkäneen Kostianvirralle mutta ei kaikkia käytettävissä olevia joukkoja. Osa sijoitetaan muihin vartiointia kaipaaviin vesistökohtiin pitkin nykyistä Pirkanmaata.
Venäläiset saapuvat perässä ja taistelu alkaa 3.10. Ilmeisesti ylipäällikkö Armfeldt on silloinkin uskonut, että von Fersen on apujoukkoineen jossain lähellä, ehkä lähestymässä jo Tamperetta, jossa vielä käytäisiin suurempi ja voimiltaan tasapuolisempi kamppailu.
Kun venäläiset 6.10. hyökkäävät Mallasveden yli Mälkilään ja yllättävät siten ruotsalaisjoukot rintaman takaa, syynä nopeaan luovuttamiseen ja pakoon saattaa olla se, että Armfeldt haluaa säästää miehiään seuraavaa taistelua varten.
Mutta jossain on tapahtunut jotain outoa. Von Fersenin apujoukko ei milloinkaan ilmesty Pälkäneelle, Tampereelle, eikä koko Suomeen. Tammerkoskella ei taistella, venäläisille jää tie auki Pohjanmaalle asti.
Vasta jälkeenpäin Armfeldt tajuaa rakentaneensa taistelutaktiikkansa sellaisten voimien varaan, joita ei ollut olemassakaan.
Kauan kaivattu vastaus
Kesäpälkäneläiset veljekset Seppo ja Tapio Korppoo julkaisivat kesällä ideoimansa, suomentamansa ja kustantamansa kirjan Kostianvirran
taistelu, jonka on kirjoittanut nuori venäläinen historiantutkija Aleksei Blandov.
Armfeldtin Mierolassa kirjoittama kirje osui sattumalta jälkeenpäin Tapio Korppoon käsiin.
– Halusimme selvittää julkaisussamme nimenomaan taistelun tapahtumien kulun ja etsiä käsiimme molempien päälliköiden raportit, jotka he ovat antaneet taistelun jälkeen. Aleksei Blandov onnistui löytämään Fedor Apraksinin raportin, ja itse jäljitin Armfeldtin raporttia, joka sitten löytyikin Ruotsin valtionarkistosta, Tapio Korppoo kertoo.
Mukana seurasi jäljennöksiä myös muusta Armfeldtin kirjeenvaihdosta ennen ja varsinkin jälkeen taistelun. Niiden joukosta löytyi dokumentti, joka saattaa vastata siihen kysymykseen, joka eniten askarruttaa Kostianvirran tapahtumista kiinnostuneita.
Kukaan ei ole tähän mennessä pystynyt selittämään, miksi Carl Gustaf Armfeldt toimii Pälkäneellä niin kuin toimi. Miksi kaikkia joukkoja ei keskitetty Kostianvirralle, vaikka se oli valittu puolustuspaikaksi? Miksi ylipäätään ryhdyttiin taistelemaan toivottomalla alivoimalla? Miksi lännempänä Tammerkoskella oli niin paljon ruotsalaisia?
Selitykseksi on tarjottu muun muassa sitä, että sotilaiden taistelumoraali alkoi höltyä, kun joukot vain perääntyivät kuukaudesta toiseen. Ja sitä, että jossain venäläiset oli pakko yrittää pysäyttää. On nähty, että Armfeldt taisteli kunniakkaasti vaikka tiesi, ettei tappiota voinut välttää.
Kirje viittaa toisenlaiseen mahdollisuuteen.
Kirjeenvaihto odottaa tutkijaa
– Kirje vahvistaa kyllä käsitystä, että Armfeldt oli taitava sotapäällikkö, eikä tappio ollut hänen syynsä. Hänellä oli varmasti täysi syy uskoa, että
apua oli tulossa, koska hänen esimiehensä oli hänelle henkilökohtaisesti sen luvannut, Tapio Korppoo toteaa.
Aleksei Blandovkin löysi Pietarin arkistoista useita vankikuulusteluja, joiden mukaan Tukholmasta odotettiin vahvistuksia – venäjäksi niistä käytettiin ranskankielistä sotilastermiä secours.
Korppoo sanoo, että koska Kostianvirran taistelu oli Armfeldtin kannalta viivytystaktiikkaa, oli täysin järkevää sijoittaa joukkoja muuallekin pysäyttämään mahdollisesti eteneviä venäläisiä, ja sellaisiin suuntiin, joista apujoukot tulisivat. Tammerkoskelle rakennettiin tosissaan varustuksia. Vastapuoli taas taisteli erittäin taitavasti, ja on oikeastaan ihme, että se pystyttiin pysäyttämään useammaksi päiväksi.
Toistaiseksi jää arvoitukseksi, miksi luvattu apujoukko ei tullut. Missä on tapahtunut väärinkäsitys?
– Pitäisi selvittää, onko von Fersenin Armfeldtille kirjoittama kirje tallessa, samoin tutkia sodanjohdon muuta kirjeenvaihtoa, Tapio Korppoo pohtii.
Veljekset Korppoon Kostianvirran taistelua koskevat tutkimukset eivät siis ehkä päättyneetkään tähän vuoteen. Mitä jos nyt ollaankin vasta tarinan alussa? Korppoo suhtautuu toiveisiin hillitsevästi.
– No. Meidän kiinnostuksemme ja kunnianhimomme ylettyi oikeastaan vain taistelun vaiheiden selvittämiseen. Emme ole historiantutkijoita emmekä ole ajatelleet jatkaa tätä – vaikka ehkä on parempi olla sanomatta, että ei koskaan…
Armfeldtin kirje Tapio Korppoon suomennoksena
Jalosukuinen herra kreivi, Kuninkaan Neuvos ja yliasemestari, suosiollinen Herra:
Että Teidän kreivillinen korkea-arvoisuutenne on vaivautunut tulemaan tähän maahan hoitamaan sekä sotilas- että siviilihallintoa, korjaamaan vahinkoja ja siirtämään 9 á 10.000 miestä tälle puolelle maata, en ole kuullut kuninkaalliselta senaatilta, vaan teidän kreivillisyytenne armosta on 4. päivä tätä kuuta mielihyväkseni, ja se on otettu meidän kaikkien puolelta nöyrästi ja ilolla vastaan sellaisena onnena, että koko sydämestä toivomme teidän kreivilliselle ylhäisyydellenne kaikkein parasta hyvää, iloa ja hyvinvointia.
Nöyrimmin noudatan teidän korkea-arvoisen kreivillisyytenne käskyjä, ja saatan tietoonne,
1: Mitä tulee tässä maassa oleviin puolustuskapeikkoihin, Helsingin ja Turun välillä maantiet ylittävät lukemattomia jokia ja puroja, joita voisi käyttää puolustukseen, mutta ne kaikki sijaitsevat sellaisissa paikoissa, että ne voidaan helposti kiertää tai ohittaa suurempia teitä myöten, sillä edellä mainittujen kaupunkien välillä on lukuisia kulkukelpoisia teitä ja lisäksi teitä johtaa Hämeenlinnaan. Helsingistä Hämeeseen on lyhin tie Hämeenlinnaan, jonka varrella Turkhaudan kylässä on kapeikko, joka ei sekään ole kovin edullinen. Eräs toinen tie tänne tulee Porvoosta, jossa ei ole puolustuskelpoista kohtaa ennen Vitsiälää Hauhon pitäjässä. Siten muita suojaa tarjoavia kohtia ei ole kuin Pälkäneellä ja Tammerkoskella. Ensin mainittu on noin 5 peninkulmaa Hämeenlinnan yläpuolella ja jälkimmäinen noin 8 peninkulmaa, molemmat Pohjanmaalle johtavan tien varressa.
2: Selostus joukkojen tämänhetkisestä vahvuudesta on oheisessa liitteessä.
3: Mitä tulee meidän ja vihollisen joukkoihin, olen huollon ja myllyjen vähyyden takia peräytynyt edellä mainituista kapeikoista ja joutunut asettumaan Hämeenlinnan seudulle. Mutta vihollisen joukot ovat nyt Helsingissä, kuten tiedustelijat ovat minulle kertoneet ja lisäksi vankien tiedot vahvistavat ne yhtäpitäviksi, kuten oheinen liite näyttää. Paikkakunta, jonne joukkojenkuljetus voisi parhaiten saapua näyttää epäilemättä olevan Turku, josta vihollinen on vetäytynyt, ja joukkojen yhtyminen voisi sitten tapahtua siellä, missä teidän ylhäisyytenne parhaaksi näkee. Jos vihollinen voimineen saapuu sitä ennen tänne, pakottaa heikkoutemme minut peräytymään Pälkäneen kapeikkoon, mutta jos vihollinen vetäytyykin Viipurin puolelle, on minun seurattava sitä estääkseni sen levittäytymisen. Jos vihollinen jättää tukikohdan Helsinkiin, joutuu suuri osa maata sen hyökkäysretkien kohteeksi, se saa sataman ja kiinteän jalansijan maassa ja pystyy niin halutessaan kokoamaan uudet voimat.
Vihollinen voi tuoda ulkomailta laivoilla tarvikkeita ja pakottaa meidät kuluttamaan omaa maatamme. Kaiken lisäksi vihollisen karkottamiseen ei ole saatavilla tarvittavaa tykistöä, kuten Teidän kreivillinen korkeutenne nöyrimmästä ehdotuksestamme huomaa.
Tätä koskevat vangeilta ja tiedustelijoilta saadut tiedot vihollisen tilanteesta sekä aikeista lienee herra kenraaliluutnantti Lybecker teidän kreivilliselle korkeudellenne selostanut. Nyt ei ole tehtävissä muuta kuin odottaa, mitä lähitulevaisuus tuo mukanaan. Muilta osin sulkeudun Teidän kreivillisen korkeutenne alamaisuuteen ja suosioon, ollen Teidän kreivillisen korkeutenne käytettävissä.
Mierolan kylässä 19. päivänä syyskuuta 1713
nöyrin palvelijanne Carl Armfeldt
(Alkuperäisen kirjeen translitterointi Sture Norberg)
