Joulumuisto: Kauko Äikäs kävi aistimassa joulun tunnelmaa Korvatunturilla

Sieltä löytyi Joulupukin maa…

Tällä paikalla Korvatunturin uumenissa on kuulemma jo alkanut melkoinen vilske ensi joulun lahjojen valmistelussa.

Juhlat rytmittävät elämää. Jotkut joulut säilyvät muistoissa pitkään. Tämä käynti tapahtui jo muutama vuosi sitten. Matka suuntautui sinne, mistä puhutaan joka vuosi jo viikkoja ennen joulua ja vielä joulun jälkeenkin.

Tulkoon muualla maailmassa joulupukki Grönlannista, pohjoisnavalta tai vaikkapa Turkista. Suomessa pukki tulee Lapista ja nimenomaan Korvatunturilta.

Mutta ihan oikeasti, missä ja minkälainen tämä legendaarinen paikka on? Lähdetäänpä moottorikelkan reessä katsomaan.

 

Kohti itärajaa

Joulunaluspäivien Lapin aamu aukeaa lähes säkkipimeä. Perillä Korvatunturilla aurinko ei 22.12. nouse ollenkaan. Lähdemme oppaamme kanssa Savukoskelta aamukahdeksalta autolla kohti itärajaa.

Savukoski on joulupukin kotikunta. 1200 asukkaan kunnassa on neliökilometriä kohti vähiten asukkaita Suomessa. Kolmannes kunnan pinta-alasta on luonnonsuojelualuetta, joten asumatonta erämaata riittää.

Korvatunturi sijaitsee Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeellä ja osittain se ulottuu Venäjän puolelle. Rajavartijat saattelivat meitä rajavyöhykkeellä.

Joulun alla vain viisi kävijää oli etsinyt pukin asuinsijoja, joten Korvatunturi ei ole massaturismin kohde. Toivottavasti siitä ei sellaista tulekaan.

Oppaamme kertoo, että edellisenä päivänä tunturilla oli käynyt isä kahden lapsensa kanssa.

Autoradio varoittelee ruuhkautuvasta joulunalusliikenteestä. Matkaamme yli sata kilometriä Savukoskelta Kemihaaraan. Ainoatakaan autoa ei tule vastaan, yksikään auto ei ohita. Niin, että ruuhkaa…

Loppumatkasta oppaamme kummastelee tielle ilmestyneitä lähes tuoreita autonjälkiä? Kuka kumma tänne on ajanut? Jäljet kääntyvät yksinäiselle tuvalle. Meillä on edessä vain kapeaa erämaatietä kunnes sekin päättyy rajavartiotuvalle.

 

”Siin`on silmäin eessä synkkä metsämaa…”

Tutun joululaulun sävel soi mielessä, kun reki lähtee tuvalta 25 kilometrin erämaataipaleelle. Porontaljat ja paksu vaatetus ovat todella tarpeen vaikka pakkasta on alle kymmenen astetta.

Kymmenen kilometrin ryskytys natisevassa reessä sujuu yllättävän vaivattomasti, vaikka UKK-kansallispuiston erämaaosan polku on kapea ja mutkainen. Muutama riekkohavainto ja edessä on Vieriharjun vanha autiotupa ja maistuvat nokipannukahvit. Sitten vielä 15 kilometriä eteenpäin yhä syvemmälle asumattomaan erämaahan kohti Venäjän rajaa.

Kaksi rajavartijaa odottelee meitä nuotiolla rajavyöhykkeen tuntumassa. Stop -kyltit kertovat, että tällä kolmen kilometrin levyisellä alueella liikkumiseen tarvitaan erikoislupa.

Rajavartijat saattavat meidät tunturiin. Toinen rajavartija ajaa kelkallaan edellä ja toinen seuraa perässämme. Näin kiipeämme komeassa kulkueessa viistosti poroaidan viertä Korvatunturin kuvetta huipulle.

 

Lunta, lunta, lunta

Siinä se sitten vihdoin on! Kelkat kaartavat legendan syntypaikalle. Tuuli puhaltaa lumituiskua silmille.

Pakkanen ja tuuli purisivat, jos ei tietäisi missä ollaan. Joulun lämpö tulee sisältä ja tämä paikka on nyt kaikkien huulilla. Täältä lähtevät tarinat, vahvana elävät legendat.

Kallioisia töyräitä on siellä täällä ja mukavia pikku onkaloita. Hyvin ovat pukki ja tontut asuinsijansa valinneet.

Jos olisi proosallinen, niin sanoisi, että paikan sijainti on 68 astetta 4 minuuttia ja 27 sekuntia pohjoista pituutta ja 29 astetta 16 minuuttia ja 53 sekuntia itäistä leveyttä.

Korvatunturi on oikeastaan Korvatunturit, sillä siinä on kaksi selvästi erottuvaa huippua. Siitä korva-nimitys. Korkein huippu on 483 metriä. Ei mikään korkea tunturi, mutta näköala hämyiseen erämaahan aukeaa nytkin lumoavana, vaikka sää ei olekaan kovin kirkas.

Urho Kekkosen kansallispuiston erämaaosa levittäytyy edessä mahtavassa laajuudessaan.

Laella riittää tuiskulunta kahlattavaksi asti. Kamina lämmittää huipulla kököttävän neljän neliön pikku kojun nopeasti kodikkaan lämpimäksi.

Rajavartija kertoo Venäjän rajan olevan parinsadan metrin etäisyydellä. Onko jouluna tapaamisia naapureiden kanssa?

– Meillä rajamiehillä ei ole, rajavaltuutetuilla kyllä on.

Näkyykö täällä karhunjälkiä?

– Aikaisemmin syksyllä näkyi. Nyt ne nukkuvat talviunta.

Susiakin tänne Venäjän puolelta tulee, kertovat rajavartijat. Me katselemme entistäkin tarkemmin ympärillemme…

Viivymme tunturilla nopeasti vierähtäneen tunnin ajan. Ehdimme hyvin tutkia lähiympäristön. Arvelemme, että tunturin sisällä on työ nyt joulunaluspäivinä kiireimmillään.

 

Tarvitsemme taruja

Paluumatka.

Rajavartijat saattelevat meidät Vieriharjun autiotuvalle ja oppaan taikomalle maukkaalle lohikeitolle. Puolihämärä tupa, kynttilät, hiljaisuus, kaukana kaikesta. Oikea Joulu.

Tämä joulu sai erilaista sisältöä. Jo 50 kilometriä asumatonta joulunhämyistä erämaata etäällä massaturismista ja kaupallisesta joulusta on kokemisen arvoinen.

Legenda erämaan ystävällisestä Korvatunturin asukkaasta on jo vanha.

Joulupukkia majoitettiin pitkälle 1900-luvulle pohjoisnavalle, kunnes amerikkalaisessa lehdistössä 1925 hoksattiin, että eihän siellä olekaan poroja. Niinpä Yleisradion toimittaja Markus Rautio suositulla ”Lasten tunnillaan” vuonna 1927 sijoitti joulupukin Korvatunturille. Paikan valintaa ei käy moittiminen.

Me tarvitsemme tarumme Väinämöisestä, Joukahaisesta ja Joulupukista. Ne ovat hyviä tarinoita. Hyvät legendat pysyvät ja paranevat.

Kauko Äikäs

Joulupukin kotipaikan pihalta aukeaa komea erämaanäkymä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?