Vasta yhdeksänkuinen Jusa istuu äitinsä Moona Siltasen sylissä ja tuijottaa vastapäätä istuvaa Aleksia. Ei Aleksikaan kovin kauaa tämän maailman ihmeitä ole katsellut, sillä hän saapui maailmaan seitsemän kuukautta sitten, heinäkuun alussa; aikaan, jolloin kesä oli kukkeimmillaan ja aurinko kuumimmillaan.
Hetken pojat katselevat toisinaan. Heidän iässään sen suurempaan kontaktiin ei kuitenkaan vielä ole tarvetta, ja jo seuraavassa hetkessä pojat puuhaavat jo omiaan. Jusa tiputtelee maahan ihanaisen pinkkejä lautasliinoja, joita MLL:n Luopioisten osaston Hanna Nevalainen poimii pojalle uudelleen pudoteltaviksi. Aleksille puolestaan riittää puuhaksi isänsä Ossi Syrjän kinuskikakun tuijottaminen. Silmät seuraavat jokaista isän suuhun vilahtavaa kermaista lusikallista kuin kuuta nousevaa.
– Jusa on aika perso ruualle, äiti Erja Soini nauraa. – Siinä poika on tullut äitiinsä. Minä en ole koskaan ollut mikään kukkakeppi, enkä usko, että pojastakaan sellaista tulee.
Missä miehet?
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Luopioisten osasto muisti viime viikolla vuoden 2013 aikana syntyneitä lapsia ja heidän perheitään kakkukahveilla. Luopioisten seurakuntatalolla pidetty tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Pälkäneen kunnan ja seurakunnan kanssa.
Osalle perheistä MLL:n tilaisuuksiin osallistuminen oli tuttua jo entuudestaan. Esimerkiksi Erja Soini käy säännöllisesti Aleksin kanssa Pälkäneen MLL:n järjestämässä perhekahvilassa. Elina Mäkiselle ja viidenkuukauden ikäiselle Helmi-tyttärelle tutuiksi puolestaan on tullut Rautajärven perhekahvila.
Kummassakaan kahvilassa ei juuri miehiä näy.
– Paitsi kun Rautajärvellä hajosi kahvinkeitin, tuli erään perhekahvilassa käyvän naisen mies sitä korjaamaan, Elina muistaa.
Helmin ja Vilhon isä Ari Mäkinen on käynyt kahvilassa kerran.
– Voisin minä siellä enemmänkin käydä, mutta kun aika on sellainen, että olen silloin töissä, hän vakuuttaa.
Tunteiden kirjo
Kun tapaaminen on puolessa välissä, alkaa pikkuinen Helmi vasta heräillä kantokopastaan. Tyttö on jokseenkin pöllämystynyt herätessään kodin sijasta vieraassa paikassa. Suuret silmät tuijottavat ymmyrkäisenä ympärilleen, ja pieni vartalo tärisee jännitystä. 2-vuotias isoveli Vilho tulee ja pussaa: Vilholle pikkusisko on kenties parasta maailmassa.
Pian koittaa odotettu muskarihetki, ja Helmikin rauhoittuu. Tyttöä hymyilyttää, kun aloittelulaulun aikana siili-käsinukke tulee häntä tervehtimään.
Lauletaan monta laulua, joiden aikana lapsien kasvoille piirtyy jos jonkinmoisia ilmeitä aina hymystä ja ihmetyksestä vakavuuteen ja yhtäkkiseen rämänauruun.
Kotiin viemisiksi perheet saavat muun muassa valtavan Luopioisten Kotileivän reikäleivän, Kukkian Kädentaitajien kutomat pikkuruiset villasukat ja apteekin tuotteita.
– Oli hauska tavata muitakin perheitä ja heidän lapsiaan. Nämä lapsethan ovat mahdollisesti tulevaisuudessa toistensa luokkatovereita, Ossi Syrjä sanoo.
