Maapallolla on tätä nykyä 201 valtiota, joista 152 lasketaan kehitysmaiksi. Muun muassa tämän tiedon Suomen Unicefin työntekijä Jani Lyden kertoi Suoraman koulun alakoululaisille esitelmöidessään heille torstaina lasten oikeuksista.
– Jos maailman 37 rikasta maata lopettaisi päivittäisten typeryyksien tekemisen, köyhyys maailmasta loppuisi. Jos emme heittäisi ruokaa niin paljoa roskiin, muillakin riittäisi syötävää. Tähän asiaan teistä jokainen voi vaikuttaa, Lyden sanoo koululaisille.
Järjetöntä käytöstä Lydenin mukaan on myös se, että joissakin maissa ylimääräisiksi jäävät miljoonat viljakilot poltetaan sen sijaan, että ne päätyisivät köyhien maiden ruokapöytiin.
Niin ikään päivittäisten typeryyksien joukkoon Lyden listaa toisten epäkunnioittavan kohtelemisen, alistamisen ja kiusaamisen.
– Olen kuullut teidän ikäistenne sanovan, että on raukkamaista kannella kiusaajista. Totuus kuitenkin on, että maailmasta tulee pikkuisen parempi paikkaa elää aina silloin, kun joku menee kiusaamisen väliin.
Nälkää ja emotionaalisia puutteita
Lyden puhuu lasten oikeuksista ja maailman epäoikeudenmukaisuuksista ”lasten tasolta” välttäen turhan koukeroista, vaikeilla sanoilla briljeeraavaa tai poliittista kieltä. Hänen mukaansa sodat johtuvat ”ilkeästä käytöksestä”, ja ”olemalla kiltti” maailma muutetaan paremmaksi paikaksi elää.
Kolonialismin hän havainnollistaa kertomalla eurooppalaisista, jotka purjehtivat laivoilla Afrikan maihin, varastivat heidän luonnonvaransa ja alkoivat käyttää afrikkalaisia orjinaan.
– Tällainen toiminta on johtanut siihen, että Afrikassa on nykypäivänä niin paljon ongelmia. Kysyn vaan, onko eurooppalaisten ihmisten toiminta afrikkalaisia kohtaan ollut reilua. No ei ole, Lyden puhahtaa.
Puhdas vesi, ruoka, uni, rakastavat vanhemmat. Siinä muutama elämän perusasia, joihin jokaisella lapsella tulisi olla oikeus.
Lyden näyttää videon Pohjois-Tansanian Ijitun kylästä ja sen 11-vuotiaasta asukkaasta Paulinasta, jonka elämässä juuri yksikään näistä oikeuksista ei toteudu.
Paulina herää joka aamu kello viisi, jotta hän ehtii hakea vettä perheelleen ennen kouluun lähtöä. Paulinan äiti on lähettänyt miehensä lätkimään, sillä mies hakkasi häntä ja lapsia.
Paulina pelkää äitinsä terveyden puolesta, sillä äidillä on usein pahoja kuumejaksoja. Silloin Paulina pitää huolen perheen muista lapsista.
– Afrikassa on maita, jonka väestöstä jopa 75 prosenttia on lapsia. Kun vanhemmat kuolevat esimerkiksi AIDSiin, on aika selvää, että lasten henkinen kehitys jää kesken. Emotionaaliset puutteet yhdistettyinä nälkään ja janoon on aika karu yhtälö, Lyden toteaa.
Yritykset maksavat minimipalkkoja
Paulinan koulussa on 800 lasta ja yksi vessa, jossa ei ole ovea. Tästä syystä yksikään koulun tytöistä ei halua käyttää vessaa.
Paulina pelkää monin tavoin tulevaisuutensa – ja varsinkin koulutuksensa – puolesta. Seuraavalle koulutusasteelle siirtyminen maksaisi äidille sen verran paljon (30 euroa lukukaudessa), ettei tällä tule olemaan siihen varaa.
Kun video loppuu, Lyden kertoo Paulinan elämästä nykypäivänä. Suomen koululaisten Unicef-kävelyllä keräämillä rahoilla kylään on hankittu tytöille ja pojille omat vessat, kaksi kaivoa ja lääkkeitä.
– Lapsille jää aikaa vapaa-aikaan ja leikkiin, kun heidän ei tarvitse ennen koulua käydä pitkillä ja raskailla vedenhakureissuilla.
Vaikka yksittäiset ihmiset antaisivatkin tukeaan hyväntekeväisyyteen, pitäisi Lydenin mukaan asioiden muuttua myös laajemmassa skaalassa.
– Esimerkiksi monet länsimaiset yritykset omistavat tehtaita kehitysmaissa ja maksavat työntekijöille minimipalkkaa, jos sitäkään. He voisivat tehdä todella paljon asioita köyhyyden poistamiseksi, jos vain haluaisivat.
