Neljä vuotta Yhdysvalloissa opiskelemassa ja pelaamassa lentopalloa, sen jälkeen vuosi Puerto Ricossa päätyönä lentopallo. Venezuelalainen Roslandy Acosta on 21 ikävuodestaan huolimatta ehtinyt nähdä jo paljon. Enemmänkin kokemuksia olisi voinut kertyä, mutta Acosta noudatti äitinsä neuvoa eikä lähtenyt seurojen tarjousten perässä naapurimaihin vaan keskittyi ensin viemään koulun kunnialla loppuun. Äidillä on muutenkin ollut paljon sormensa pelissä tyttären uran kanssa.
– Pidin itse enemmän jalkapallosta, mutta äiti kehotti kokeilemaan lentopalloa. Hän arveli, että voisin pärjätä siinä hyvin, koska olin niin pitkä. Kokeilin – ja pidin siitä. Jos on jonkin asian suhteen päättäväinen ja omistautuu sille, selviää kaikesta. Nyt lentopallo on olennainen osa elämääni, Acosta sanoo.
Hän aloitti lentopallon 13-vuotiaana, ja jo 16-vuotiaana hän oli edustamassa maataan olympialaisissa.
– Se on jokaisen urheilijan unelma. Olympialaiset olivat upea kokemus – sitä tunnetta on vaikea kuvailla.
Kangasalle Acosta päätyi, kun katseet oli käännettävä Eurooppaan jatkon Puerto Ricossa kariuduttua byrokratiaviidakkoon ja ensi syksyksi kaavailtu siirtyminen Atlantin tälle puolelle aikaistui tuntuvasti.
– Minua haluttiin tänne kovasti, joten tulin. Olen nauttinut olostani täällä: pidän pelikavereista ja valmentajista ja seurajohdosta. Täällä on todella kylmä, mutta tehtäväni on auttaa joukkuetta ja olen iloinen saadessani olla täällä.
Sopeutumista on hieman yllättäen auttanut juuri Suomen ja suomalaisten erilaisuus Puerto Ricoon verrattuna.
– Täällä on täysin erilaista, enkä puhu vain säästä. Minulle on kuitenkin sopinut oikein hyvin, ettei täällä lähdetä pelien jälkeen ulos viettämään yhdessä iltaa.
Läheisten seuraa kaipaa välillä kuitenkin väistämättä. Acostakin toivoo, että pystyisi ottamaan äitinsä mukaan seuraavaan kotikaupunkiinsa.
– Hän on aina kannustanut minua ja auttanut eteenpäin. Tämän puolikkaan kauden selviämme kuitenkin kyllä näinkin, hän hymyilee.
Onnistuneesti kesken kauden
Kesken kauden mukaan tulo vieraaseen maahan ja joukkueeseen ei ole helppoa.
– Olin hermostunut. En tuntenut ketään enkä tiennyt, vienkö jonkun pelipaikan. Kaikki ovat kumminkin tukeneet toisiaan aina valmennusjohtoa myöten, Acosta summaa.
Hän sanoo huomanneensa varsin nopeasti, että Kangasalan joukkue on hyvä.
– Kaikki sanoivat ennen cup-finaalia, että Salo on niin hyvä ja pelannut niin ja niin paljon tappioitta. Minä sanoin, etten tiedä joukkueesta mitään mutta voimme voittaa pelaamalla itse hyvin.
Acostan mukaan joukkue havittelee finaalipaikkaa, eikä Salon lyöminen uudelleen olisi mahdotonta.
Hän on pelannut eri joukkueissa hyvinkin vaihtelevissa rooleissa. Omiksi vahvuuksikseen hän arvioi hyvän lyönnin ja torjunnan, ja hän tiedostaa olevansa ulkomaalaispelaajan isossa roolissa. Sattumaa tai ei, mutta LP Kangasala pelasi Acostan tulon jälkeen tappiottoman tammikuun eikä venezuelalainen ole hävinnyt Suomessa yhtään ottelua.
– Pidän siitä, että minuun luotetaan ja asetetaan odotuksia. Yritän auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon päästäksemme finaaliin. Pudotuspeleihin ei ole enää monta peliä jäljellä, mutta en usko keskittymisen herpaantuvan. Meidän pitää vain jatkaa työntekoa. Haluan, että edelleen voitamme ja voitamme ja voitamme ja voitamme.
