Sanooko kolmas kerta toden?

Vasen pakki Ossi Lindeman on saanut talven aikana mukavasti vastuuta myös Hakan edustuksessa.

Pälkäneläispuolustajat Ossi Lindeman ja Veeti Liljedahl aloittivat lauantaina Hakan riveissä kolmannet A-junioreiden SM-karsinnat. Edelliskausilla joukkue ei ole selvinnyt SM-sarjaan, vaan jäänyt tahkoamaan ikäluokan ykkösdivisioonaa.

Alkavalla kaudella Hakan A-juniorit on Valkeakosken ainoa jalkapallojoukkue, jolla mahdollisuus pelata korkeimmalla sarjatasolla. Joukkue hankki SM-karsintasarjapaikan voittamalla viime kesänä ykkösdivisioonalohkonsa.

Haka on tuttu näky A-junioreiden SM-karsinnoissa, mutta edellisen kerran koskilaiset selvisivät sarjaan kolme vuotta sitten. Viime vuonna Haka selvisi karsintalohkossaan kakkoseksi. Joukkue jäi väärälle sarjatasolle, kun jatkokarsintavastustajaksi arvottu Kaarina pudotti koskilaiset ykkösdivisioonaan. Kaarina eteni SM-sarjassa pronssille. Haka hallitsi ykkösdivisioonaa ja hävisi 21 divaripelistään vain kaksi.

SM-karsintajärjestelmä uudistui täksi kaudeksi, eikä jatkokarsinta-arpajaisilla ole yhtä suurta merkitystä kuin vuosi sitten. Huhtikuulle saakka pelattavien karsintalohkojen neljä parasta etenevät suoraan SM-sarjaan, viidensillä ja kuudensilla mahdollisuus selvitä mukaan jatkokarsintojen kautta.

Haka pelaa SM-karsintaa jokseenkin samalla miehistöllä kuin vuosi sitten. Joukkueen runkopelaajista pälkäneläinen Ossi Lindeman ja akaalainen Juho Pirttijoki kärkkyvät peliaikaa myös Hakan edustuksessa. Joukkueen puolustus on edellisvuosien tapaan puolipälkäneläinen, sillä Veeti Liljedahl pelaa alakerran keskellä tai laidalla.

Haka A aloitti SM-karsintansa lauantaina Vaasassa. Isäntäjoukkue VPS kaatui selvin lukemin 5–1. Pälkäneläispelaajat eivät olleet mukana maalinteossa, mutta puolustustehtävänsä he hoitivat kunnialla. Vaasan ainoa 2–1 kavennusmaali syntyi toisen jakson alussa vaparista.

Vaasan ottelu oli Hakan ainoa hallipeli talven karsintasarjassa. Muissa otteluissa ollaan säiden armoilla. Joukkue aloittaa kotipelit lauantaina, kun pohjoislohkon ennakkosuosikkeihin lukeutuva Jazz vierailee Saharassa. Ottelu alkaa Valkeakoskella kello 13.

Haka-hyökkäystä käynnistelevä Veeti Liljedahl on pelannut VPS-kärki Miro Saarisen sivuun.