Kipinää teriin

Kipinät suihkuavat, kun kone viiltää luistimen terään pienen uran.

Kipinäsuihku lentää kuin pienestä ilotulitteesta, kun Jari Salminen surauttaa teroituskoneella luistimen terää Pälkäneen Urheilun ja Kalastuksen takapihalla. Kone tekee terään ohuen uran, jota ei paljaalla silmällä helposti edes erota. Muutama veto, viimeistely käsipelillä ja sitten onkin valmista. Taitavissa käsissä yksi luistinpari ei kauan viivy.

– Tämä on ulkoilmahommaa, mutta 15 asteen pakkasessa ei kovin monia luistimia kerralla teroiteta, koska sormet jäätyvät, Salminen toteaa.

Luistinten teroittamiseen tarvitaan oikeat välineet ja taito. Kotikonstein ei kannata yrittää, ellei omista molempia, sillä amatöörin yrityksissä luistimet menevät helposti pilalle.

Jäästä tuli latujen korvike

Jari Salminen on saanut tänä talvena viettää paljon aikaa liikkeensä takapihalla luistinten teroituspuuhassa.

Teroituskausi alkoi Pälkäneen Urheilussa ja Kalastuksessa keskellä syksyn vesisateita, kiitos Haanloukkaan tekojään.

– Tekojään ansiosta luistelukausi on ollut hyvä. Paljon muuta talviurheilua ei koko alkutalven aikana voinutkaan harrastaa, joten jäällä on pysytty tiiviisti, Jari Salminen kertoo.

Hänelle on kiikutettu luistimia tasaiseen tahtiin, mutta tammikuun lopulla teroituskauteen syntyi uusi piikki, kun luistinradat ja retkiluistelupaikat vihdoin voitiin ottaa käyttöön. Lunta ei kuulunut vieläkään, mutta tulihan edes jäätä!

– Luistimia on kysytty kovasti, ja sellaiset retkiluistimetkin myytiin kaikki loppuun, jotka ovat pari vuotta lojuneet varastossa, Salminen nauraa.

Hän huomauttaa, että tekojää pidentää luistelukautta syksystä mutta ei juurikaan keväästä. Aurinko sulattaa jo kevättalvella jäätä niin tehokkaasti päältä päin, ettei pohjasta tulevat kylmä riitä.

– Katos kaukalon päällä pidentäisi kautta keväällä ja vähentäisi talvella lumen auraustarvetta, Salminen arvelee.

Suksipuolella kysyntä on vastaavasti ollut harvanlaista. Joku viisas on silti laitattanut suksensa kuntoon ollakseen valmiina heti, kun jonnekin aukeaa latu. Toinen suksiasiakasryhmä ovat pohjoiseen lomailemaan lähtijät, mutta kaiken kaikkiaan suksikauppa on ollut hiljaista.

Suojukset säästävät luistinta

Luistimia kannattaa hoitaa oikein. Pienikin luistelija on hyvä totuttaa laittamaan suojukset teriin.

Satunnaiselle luistelijalle riittää, että luistimet teroitetaan kerran talvessa, mutta useita kertoja viikossa käytössä olevat luistimet kannattaa teroittaa kahdesti tai kolmesti kauden aikana edellyttäen, että niitä on hoidettu ja säilytetty oikein. Muussa tapauksessa teroitustarve lisääntyy.

Jari Salminen muistuttaa, että uudet luistimet pitää muistaa teroittaa.

– Suoraan tehtaan jäljiltä olevilla luistimilla ei tee mitään, vaan jäälle pitää lähteä teroituksen kautta jäälle, hän sanoo.

Yksinkertainen mutta tärkeä neuvo luistinten huoltajalta niiden käyttäjille on: käyttäkää terissä suojuksia. Muuten kassissa toisiaan vasten hankaavat terät tylsyttävät toisensa ennätysajassa.